sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Pikkusiilin kotiinpaluu

Helmikuussa kirjoitin pikkusiilistä, jonka löysin pihaltamme lokakuussa ja joka pääsi talveksi jatkohoitoon. Pikkusiili kävi siis Korkeasaaren villieläinhoitolassa horrostamassa. Siilienhoitaja toimitti hänet sinne muutaman lajikaverinsa kera, koskapa lähempää hoitopaikkaa ei löytynyt.
Tämä on poikasiili, kutsuttakoon häntä nyt vaikka Pojaksi. Oikeastaan enää ei voi puhua pikkusiilistä, sillä hän painoi nyt kotiutettaessa vajaa 900 g.

 
Ottaessani Pojan kuljetuslaatikosta hän puhkui "uhkaavasti"  ja maahan laskettuani asettui piikkipalloksi, jossa asennossa vietti pitkän tovin.  Sitten kerä varovasti avautui...... Ensin Poika pyöriskeli ruusupensaan juurella kuin turvaa siitä hakien.

Puolustusasennossa
Missähän minä olen ??
Jokohan uskaltaisi lähteä ??
Kyllä varmaan........

Mihinkähän päin tästä suunnistaisi......

Ja niin Poika kipitti terassin alle. Toivottavasti hän löytää puolison, niin pääsee perhettä perustamaan. Tai ainakin kavereita. Viime kesänä tässä pyöri muutama siili. Toivottavasti horrostaminen luonnossa on onnistunut, vaikka talvi oli vähäluminen.
Onnea matkaan Poika!
Siilit ovat sympaattisia eläimiä.
Mikäli siiliasiat kiinnostaa niin netistä löytyy tietoa seuraavilta sivuilta: http://www.siilikiikarissa.fi/ .

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Risulintuja

Olipa hyvät ilmat pääsiäisenpyhinä. Puuhastelin ulkona molempina päivinä. Risujakin löytyi pihalta, tuulen pudottelemia koivunoksia. Siinä risuja keräillessä tuli sitten mieleen kokeilla risulinnun tekoa. Ohjeen olin nähnyt Tikkuja ristiin-kirjassa.

Ensin keräsin nipun risuja tyvipäät samaan suuntaan ja sidoin tiukasti rautalangalla kaulaosasta, sitten painoin kimpun kaarelle ja sidoin sen pyrstöosasta (=vartalo).




 Pääksi sidoin pienemmän kimpun, minkä sidoin yhteen tyviosasta.
  

Pujotin linnun kaulan pääosan keskelle ja sidoin tiukasti  töyhdön alapuolelta rautalangalla.


Tasoitin töyhtöä ja pyrstöä. Sitten pujotin haaraisen pajunoksan vatsan läpi jalaksi.


Toiseen lintuun käytin lisäksi pajunoksia, koska koivunrisut loppuivat kesken.

Koivunrisuja olisi ollut parempi taivuttaa, jos olisivat olleet tuoreita. Tuulen pudottelemat oksat olivat kuivahkoja ja tahtoivat katkeilla.


Tämä oli helppo tapa tehdä risulintu. Nämä voisivat olla vaikka jonkin sortin muuttolintuja, jotka ovat lennähtäneet pihalle.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kevättä ilmassa

Vihdoinkin oli sellainen aurinkoinen vapaapäivä, että saattoi jotakin puuhastella ulkosalla. Tuuli oli kyllä melkoinen.  Siivoilin kasvihuonetta ja vein sinne varastossa talvehtineita kasveja: timjamin, persiljan, ruohosipulin, kelta-apinankukkaa, amppelimansikat ja ostamani jouluruusut. Tuumin, jotta pärjäävät jo siellä, koskapa niiden talvehtiminen voi onnistua ulkonakin. Saapa nyt sitten nähdä.......

Pääsiäisen kunniaksi kukkivat ensimmäiset kukat: krookukset.
Muita kukkivia ei vielä löytynyt, mutta idänsinililjoissa (scilloissa) pilkotti vähän sinistä jo näkyvissä.


Fasaanit ovat vierailleet joka päivä pihalla. Tässä kuvassa herra fasaani on yhdessä daamiensa kanssa ruokailemassa.
 

Yksi jänis on käynyt iltaisin jyviä mutustelemassa lintulaudan liepeillä. Tässä pupu sattui yhdessä fasaanien kanssa aterialle.

Hieman on huolestuttanut, mitä tuhoja puput on saanut aikaan puutarhassa. Verkotin kyllä syksyllä omenapuut ja muut tärkeimmät kasvit. Nyt tehtyäni katsauksen, niin verkotetut ovat säilyneet vaurioitta. Mutta norjanangervo näyttää maistuvan niille, siitä oli taas latvat napsittu kauttaaltaan. Se on jo sen verran iso, että verkkoa pitäisi olla melkoisesti, jos sen suojaisi. Mutta eiköhän se siitä taas lähde kasvuun.

Aurinkoisia pääsiäisenpyhiä!
Tervetuloa uudet lukijat!

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kesäkukkien taimikatsaus

Keijunmekot ovat asustaneet nyt 3 viikkoa omassa yksiössään ja ovat kasvaneetkin jonkin verran. Samassa lokerikossa asustelee myös härmesalviaa ja mummonpalsamia.
Vasemmalla härmesalviaa, keskellä mummonpalsamia ja oikealla keijunmekkoja.
Härmesalvia on uusi tuttavuus  ja onkin mielenkiintoista seurata mitä siitä tulee. Palsamia minulla on joskus kauan sitten ollut ja siemenlaatikkoa penkoessani löysin sen siemeniä ja ajattelin taas kokeilla sitä.


Toisessa lokerikossa majailee "Black-eyed Susan Daisy" nimistä kukkaa. Siemenet ovat ulkomaalaiselta ystävältäni ja olen tulkinnut sen jonkin sortin kesäpäivänhatuksi. Kaverina on sinitähtöstä.
Vasemmalla kesäpäivänhattua? ja oikealla sinitähtöstä "Blue Mink".


Viime syksynä löysin alekorista amppelipetunian siemeniä. Olen aikaisemmin kasvattanut tavallista petuniaa ja nyt onkin mukava kokeilla amppeliversiota.
Näitä onkin tässä vähän reippaasti, noin 100 kpl, jos kaikki selviää hengissä kesään asti.


Sitten on vielä keskipäivänkukkaa. Tämäkin on uusi tuttavuus minulle. Siemenpussissa sanotaan, että on matala (10-15 cm) ja runsaskukkainen kasvi kivikkoryhmiin ja parvekelatikoihin.
Näissä olisi kivannäköiset ja värikkäät kukat.

Aluksi tein näistä hajakylvöt (paitsi palsami ja keskipäivänkukka suoraan lokerikkoon) ja sitten koulin näihin lokerikoihin. Säästävät tilaa sisällä. Laitan nämä vielä ruukkuihin kunhan saan näitä siirettyä joskus toukokuussa kasvihuoneeseen.

Kylvin myös hämähäkkikukkaa (maaliskuun puolivälissä) mutta rasia ammottaa yhä tyhjyyttään. Oli ensin pari viikkoa sisällä (ei mitään), sitten vein viileään ulkoeteiseen reippaaksi viikoksi ja nyt on taas sisällä ollut viikon päivät. Ajattelin, että jos viileys edistäisi itämistä, mutta mitään ei edelleenkään näy. Siemenet ovat kyllä muutaman vuoden vanhoja. Minulla oli tätä muutama vuosi sitten ja silloin iti muistaakseni ihan normaalisti. Hämähäkkikukka olis kyllä kaunis, jospa tässä vielä ihme tapahtuisi :)

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Hyötykasvien taimikatsaus

Helmikuun lopussa kylvämäni paprikat ovat nyt tässä vaiheessa:

Taimet ovat vajaa 10 cm pitkiä ja aika honteloita vielä. Piti laittaa tukitikku kaveriksi. Lajikkeet ovat Gourmet, Californian Wonder ja kaupasta ostetusta paprikasta ottamani siemenet. Laitoin 2 siementä per ruukku ja poistin sitten toisen (tietenkin omaan ruukkuun, en raaski heittää pois :) )

Maaliskuun alkupuolella kylvetyt tomaatit ovat nyt tämänkokoisia:
Taimet ovat n. 10  cm pitkiä ja myöskin hontelonpuoleisia. Lajikkeet ovat kirsikkatomaatit Black Cherry ja Sweet Baby sekä luumutomaatti Olivade. Samoin laitoin kylvövaiheessa 2 siementä per ruukku ja poistin toisen omaan ruukkuun. Ylimääräiset taimet aion lahjoittaa tuttaville.

Kylvin siemenet taimimultaan ja viikko sitten lisäsin kanankakkarakeita ruukkuun: tein puikoilla kolon johon ripottelin rakeet. Taimimullan ravinteilla kun ei kovin pitkälle pötkitä.

Hajakylvönä tein pensastomaatti Tiny Timin, koska siemenillä oli jo ikää jonkin verran. Kylvös iti kuitenkin hyvin, joten nyt Tiny Timejä on sitten  vähän enemmänkin. Tässä esimerkkinä pari rasiaa, johon niitä koulin.
Ovat huomattavasti pienempiä kuin ylempänä olevat kaverinsa, mutta tanakampia. Näistäkin riittää kavereille.

Helmikuussa kylvämäni purjot ovat vielä hentoisia heiniä.
Nämäkin saivat kanankakkaa evääksi, jotta jaksaisivat voimistua. Titan on kesälajike, joka voi olla kuitenkin maassa myöhään syksyyn.

Nyt huhtikuussa aion vielä kylvää vesimelonia (uusi tuttavuus) ja toukokuussa kurkkua. Siinä onkin sitten esikasvatus hyötykasvien osalta. Kohta pitääkin alkaa kasvihuoneen putsaukseeen.