lauantai 14. marraskuuta 2015

Fasaanit liikekannalla

Fasaanit ovat palanneet pihapiiriin, kesällä niitä ei näkynytkään kuin joskus vilaukselta jossain. Varsinkin nyt marraskuun puolella on ollut yllättävän paljon fasaaneja liikkeellä.

Viime syksynä pihalla harppaili pari kukkoa ja nyt tällä viikolla oli parhaillaan kuusi kappaletta kukkoja yhtäaikaa näköpiirissä.

Lintulaudan alukset nokitaan tarkasti.

Tämä herra lennähti lintumökin katolle tähystämään.

Höyhenpuku on korea.

Fasaanikanoja on parhaillaan ollut kymmenkunta yhtäaikaa näköpiirissä, mutta olleet sen verran hajallaan, etteivät mahtuneet yhteen kuvaan.

Harakka pyrkii apajille mukaan.

Tämä rouva tuli killistelemään ihan ikkunan alle.

Mitäs siellä ikkunan takana oikein puuhataan?

Näiden touhuja on mukava seurata. Näyttäs vähän siltä, että kukot hallitsevat ruokailua ja jos kanat tulevat liian lähelle niin nokkaisu tulee.


Sen verran näitä nyt on, että jätöksiäkin saa olla haravoimassa jotta lintulaudan alus pysyy siistinä.


Lintulaudalla käy myös melkoinen hyörinä, kun pikkulinnut ruokailevat vähän ylempänä.

4 kommenttia:

  1. No onpas teillä siellä paljon katseltavaa. Minulle tuo fasaani on ihan outo, kun ei niitä täällä päin ole. Kaunis se kyllä on. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katseltavaa on nyt piisannut. Arkoja lintuja ovat,vähänkin poikkeavaa tapahtuu, niin heti juoksevat kuusen alle suojaan. Ihan ymmärrettävää, saalislintuhan fasaani on. Leppoisaa sunnuntain jatkoa!

      Poista
  2. Onpa paljon fasaaneja kerralla! Ei varmaan hormonit enää hyrrää, kun ukot ovat sopuisasti yhdessä. Meillä ei ole vielä fasaaneja näkynyt, mutta ei olla vielä aloitettu ruokintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmaan on hormonitoiminta talven ajaksi hiipunut. Kukoista osa näyttää olevan pienempiä ja osa jo vanhempia herroja.

      Poista