sunnuntai 30. elokuuta 2015

Sinisarja ja outo surraaja

Helmikuussa 2014 istutin sinisarjan juurakon ja silloin näytti tältä.


Kesän 2014 aikana juuret täytti purkin ja istutin isompaan astiaan.



Sinisarja vietti talven varastossa ja kesällä upotin sen purkkeineen päivineen kukkapenkkiin. Vähän niinkuin unohdin koko kasvin ja elokuun alussa muistin, että tällainenkin kasvi on olemassa ja menin sitä lähemmin tarkastelemaan. Ilokseni huomasin kukkavanoja olevan tulossa :)  Toin sitten enemmän aurinkoiseen paikkaan ja nyt ovat kukat auenneet.

Tähän on itsestään kasvanut myös orvokki; sopii tuohon oikein hyvin.


Tämä kukinta oli kyllä mukava yllätys. Tällaiset asiat ovat pieniä ilonaiheita puutarhailijan elämässä. Istutusvaiheessa luin jostain, että kukintaan voi mennä parikin vuotta. Minusta tässä on ihanan siniset kukat. Jotenkin sinisen sävyiset kukat kiehtovat minua, sinisessä löytyy paljon eri sävyjä ja vivahteita.




Tällainen outo surraaja ilmestyi yhtenä päivänä kukkasia tutkimaan. En muista, että olisin aiemmin nähnyt tällaista. Minun hyönteistuntemus on kyllä huonoissa kantimissa, tunnistan lähinnä kimalaiset ja perhoset.


Kaverilla oli pitkä "kärsä" jonka hän työnsi kukan nieluun.
Hän oli kooltaan aika kookas, sanoisinko pikkurillin kokoinen.


Tässä nyt näkee siivet jotenkin. Siivet kyllä vispasi koko ajan.


 Hän imi mettä lennosta. En huomannut, että olisi laskeutunut kukille.


Välillä hän käväisi muissakin kukissa, mutta ne eivät kelvanneet vaan palasi aina verbenoihin.

 
Että mikähän mahtaa tämä kaveri olla??


tiistai 25. elokuuta 2015

Kesäkukkien kesä

Kesäkukatkin näyttävät nyt elokuun myötä puhjenneen kunnolla kukkaan. Aiemmin kesällä olivat aina sateen ja tuulen pieksämiä ja surkean näköisiä. Kyllä se tämä lämpö ja aurinko piristää niin kasveja kuin ihmismieltäkin. Päivän mittaan käyn aina tarkastuskierroksella ja samalla nappailen kuvia tulevan talven piristykseksi.


Keväällä esikasvatin sisällä vain samettikukkia. Tässä isosamettikukkia. 



Ryhmäsamettikukkia ja kaverina kelta-apinankukkaa. Apinankukan talvetus ei oikein onnistunut, mutta alkuja löytyi sen verran, että tällainen pieni puska muodostui.

 




Ryhmäsamettikukkaa parvekelaatikoissa. Kaveriksi kylvin suoraan parvekelaatikkoon sinisievikkiä. Nämä samettikukan siemenet voitin arvonnassa Taimia ja ituja -blogista.


Minusta on ihanan sininen tämä sinisievikin kukka.


Sinisievikkiä kylvin myös kasvihuoneessa tähän ruukkuun aikaistaakseni vähän kukintaa.



Nämä verbenat olivat viime kesänä amppeleissa ja talvetin niitä viileässä varastossa. Keväällä olivat niin surkeita, että meinasin jo heittää menemään, mutta istutin sitten kokeeksi kaikki samaan ruukkuun ja kanankakkaa sekaan ja hyvin lähtivät sitten kuitenkin kasvuun. Nyt on jo paljon kukkia.


Nämä parvekelaatikossa olevat verbenat ostin kaupasta pikkutaimina.



Vaaleanpunakukkainen onnenapila on talvehtinut myös varastossa. Kaveriksi laitoin sisällä kituneen valkeakukkaisen onnenapilan, näyttää heränneen henkiin.



Verenpisarat ovat viettäneet talvet myös varastossa. Näitä on useampikin ja talvetustilat alkaa käydä ahtaiksi, joten ehkä pitäisi luopua muutamasta samankukkaisesta. Tekisi mieli kyllä hankkia erikukkaisia......Ehkä pitää alkaa keksiä lisää talvetustiloja.......


Kesän alkupuolella näissä viihtyivät kirvat, joita olen häätänyt mäntysuopasuihkeella. Nyt näyttää häätö vähitellen tepsineen. 



Nämä uuden guinean liisat ostin alesta. Nämä viihtyvät aamuauringossa.



Miljoonakellon ostin myös, oli ruukussa ja istutin sen sitten amppeliin. Tässä amppeilissa oli viime kesänä kelta-apinankukkaa ja näköjään on jäänyt juurenpala, josta sekin on ponnistanut pienen alun.



Keväällä kylvin myös piiankieltä ensi kertaa. Tykkään tästä.



Krasseja kylvin keväällä kasvihuoneeseen. Pensaskarasseista vain yksi iti ja sekin myöhemmin kuoli. Nämä kanarianköynnöskrassit iti paremmin ja kiipeilevät nyt ulkona lankoja pitkin korkeuksiin. Kunhan ei nyt vain halla veisi kun kukinta on parhaimmillaan.



Suoraan penkkiin kylvin vielä alkukesällä silkkikukkia ja nyt kun tarkastelin penkkiä huomasin vasta ensimmäisen kukan. Nuppuja on kyllä paljon, jospa ehtisi vielä ennen pakkasia kukkia.


Nämä elokuun aurinkoiset lämpimät päivät ovat kyllä olleet ihania, korvausta kesä- ja heinäkuusta.
Lähdenpä taas pihalle.

tiistai 18. elokuuta 2015

Pelakuut nauttii lämmöstä

Nyt kun kesä vihdoinkin tuli pelakuut nauttivat auringonvalosta ja lämmöstä. Tykkään pelakuista. Ovat helppohoitoisia ja ötökätkään eivät kiusaa niitä. Lisäksi ovat monivuotisia kukkia kunhan vaan saa talven yli menemään. Näistä isoimmat ovat viettäneet talven viileässä varastossa.



Tämä kirkkaanpunainen on jo useamman vuoden vanha, on ollut hyvä kukkimaan.
Kukka on kerrannainen.






Tämäkin on kirkkaanpunainen, viime kesänä pistokkaasta kasvatettu.
Kukka on yksinkertainen.







Tuoksupelargoni on lempparini, tälläkin on ikää muutama vuosi.
Kukat ovat sirot ja hempeän vaaleanpunaiset.






Tämän olen kasvattanut myös pistokkaasta viime kesänä. Kukat ovat hieman liilaan vivahtavat.
Kukan keskustassa on häivähdys oranssia.






Tämä on vanhimmasta päästä, nykyään tekee enemmän lehtiä kuin kukkia.
Kukka on lohenpunainen ja kerrattu.





Hännänhuippuna valkoinen pelakuu. Onneksi otin syksyllä pistokkaan, emo ei ole enää hengissä.

Tummanpunainen pistokas on kasvamassa, jospa ehtisi vielä tänä syksynä kukkia.
En ole perehtynyt pelargonilajikkeisiin, joten en tiedä näiden nimiä. Jos jollakulla on tietoa, mitä nimeä nämä pelakuut edustavat, olen tiedoista kiitollinen. Ilmeisesti lajikkeita on vaikka kuinka paljon.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Unikoita ja kehäkukkia

Toukokuusssa kylvin suoraan penkkeihin muutamia pusseja kesäkukkia. Rikkaruohot valtasivat penkit ennenkuin kerkesin hätiin. Mitään taimia en sieltä sitten löytänyt, voi tietenkin olla etteivät siemenet edes itäneet kun eivät enää aivan tuoreita olleet. Onneksi kuitenkin pioniunikot itivät ja rikkaruohotkin sain ajoissa kitkettyä. Osa unikoista on kyllä kitukasvuisia. Mutta kukat ovat kauniita.

 Monenlaista kukkaa yhdestä pussista löytyy.

Tässä on voimakkaat värit







Tässä taas on hempeät värit



Yksinkertaisiakin kukkia löytyy

Valkea kaunotar

ja tumma





Suoraan paljuun kylvin myös kehäkukkia. Tämä on matalaa lajiketta, noin 20 cm korkeaa. Pysyy tanakasti pystyssä. Yhden pussin ostin aikoinaan, sen jälkeen olen kerännyt itse siemenet talteen.


Löytyy kaikenlaisia keltaisen sävyjä, ihan vaaleasta oranssinkeltaiseen.
Kukat ovat kuin pieniä aurinkoja.





Nyt menee sisäkukkien puolelle, mutta laitanpa vielä kuvan mustanmerenruususta, joka on innostunut kukkimaan urakalla. On kukkinut jo monta viikkoa ja uusia nuppuja on vielä tulossa. Oiskohan sillä vaikutusta, että olen kastellut samalla vaaleanpunaisella lannoitteella kuin ulkonakin. Keväällä en edes saanut laitettua käpyjä uuteen multaan, mutta näkyypä kukkivan näinkin.



Menestyisiköhän tämä terassillakin vaikka amppelissa? Pitänee ensi kesänä kokeilla.