torstai 24. marraskuuta 2016

Satoa sisältä



Kevään lopulla sain vielä kaksi paprikantaimea, jotka olivat hyvin pieniä ja ajattelin, että ehtiiköhän nuo saada satoa aikaiseksi. Istutin ne kuitenkin kasvihuoneeseen ja lähtivät hyvin kasvuun ja muutama hedelmäkin ehti muodostua.  Mutta sitten syyskylmät alkoivat hätyytellä ja niinpä sitten lokakuussa toin paprikat astioineen sisälle ja aloin odottelemaan, josko paprikat kypsyisivät sisällä.

Toisen paprikan varsi kuivettui, mutta toinen on sinnitellyt hengissä ja kypsytti hedelmänsä.

Kuva otettu 21.11.

Kyseessä on suippopaprika 'Urartu', joka muistuttaa ulkonäöltään isoa chiliä. Hedelmän maku ei minusta ole kummoinen. Johtuiskohan sisällä oleskelusta tai sitten maku kenties on sellainen.


Otan kuitenkin 'Urartun' siemenet talteen, ja kokeilen ensi keväänä josko ne itäisivät. Ja mikäli kasvatus onnistuu, pääsis maistelemaan, että onko maku parempi kun kasvi saa olla kasvihuoneessa.

6 kommenttia:

  1. Hyvin kypsyivät paprikat sisälläkin.
    Itsekin toin yhden chilin pakkasia suojaan varaston ikkunalle. Yritän talvettaa sen. Saa nähdä onnistunko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti talvetuksesi onnistuu. Pitäisköhän minunkin kokeilla kauanko tuo paprika pysyy hengissä...

      Poista
  2. Sait kuitenkin satoa, nättejä punaisia paprikoita. Aiotko talvettaa taimen, kannattaisi varmaan kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun asia tuli esille, niin kokeilen :)

      Poista
  3. Kivoja pikkupaprikoita!
    Täytyykin myös kokeilla suippopaprikan kasvatusta. Tykkään kovasti kaupan suippopaprikoista, joten olisi mielenkiintoista kokeilla niiden kasvatusta itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mukava kokeilu. Jospa nuo omat siemenet itäisivät keväällä.

      Poista