keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Jämäkranssit

Puutarhatöiden päätteeksi siivosin leikkimökin, joka nykyään toimittaa jonkinsortin puutarhavarastoa, mikä tarkoittaa, että olen työntänyt sinne tavaraa tavaran perään ja enää en mahtunut juurikaan ovesta sisään.

Löysin mm. vanhoja kransseja, joita en ole raskinut roskiin laittaa :D  Ja myöskin kaikenlaista kuivattua kasvimateriaalia, että jos joskus teen niistä jotain....  Niinpä sitten tuli mieleen kokeilla yhdistää nämä "löydöt".


Ensimmäisen kranssin pohjana on vanha mustikanvarpukranssi, joka on kuivuttuaan saanut kivan punaruskean sävyn.


Poistin kuivuneet männynhavut. Aloitin lisäämällä tilalle leikattuja laventelinoksia, joita sain kun typistin varastoon talvehtimaan laittamani laventelin.

Tämä oli käytössä 2015.
Mustikanvarpujen lisäksi kranssissa oli männynhavuja.

Lisäsin myös leikkimökistä löytämiäni kuivattuja pihlajan- ja ruusunmarjoja sekä pellavan siemenkotia ja käpyjä. Vielä kävin pihalta etsimässä muutaman  kuivuneen kukinnon.

Lopputulos ulko-ovessa.


Toisen kranssin pohjana on myöskin vanha kranssi, jossa  punottuun pajurenkaaseen olen liimannut tarhaneidon ja keltakurjenmiekan siemenkotia.

Tämä oli käytössä 2012, vielä oli "hengissä".

Tuunaukseen käytin  löytämiäni kuivattuja pionin siemenkotia ja ruusunmarjoja, muita kuivia kasvinosia sekä jostain leikkokimpusta kuivatut kukinnot.

Lopputulos eteisen ovessa.


Vielä lopuksi:  Kotivinkin uutiskirjeessä oli hauska testi, millainen kodittaja olet? 

Minun tulokseni:

Multakämmekkä (taimitus extremus) 
 Luokka: Pihakodittajat.
Tunnusmerkit: Ilmestyy pihapiiriin kuopimaan maata yleensä hiukan ennen keväthangen sulamista. Viettää talvi-illat sisällä pää siemenluetteloon hautautuneena. Osa yksilöistä voi olla vaikeuksia hillitä himojaan julkisissa tiloissa, koska kaikki tietävät, että kähvelletyt pistokkaat menestyvät parhaiten.

Tunnistan tuosta itseni :D

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Viikkokuulumisia

Syksy on todellakin ollut värikäs, joten laitan vielä muutamia ruskakuvia omalta pihalta.


Marja-aronia 19.10.

Pensasruusuissa on ollut ihastuttavat syysvärit.

 'Martta' 19.10.

Juhannusruusu 19.10.

'Ainola' 19.10. Kiulukka kuin kirsikka.

Tulikellukassa on näin värikkäät lehdet tänä syksynä.

Tammen alku, itse kasvattamani.

Muutama omppu jäljellä.
 Lintujen ruokaa tänä syksynä pihlajanmarjakoin takia.

Pähkinähakki tuli uudestaan vierailulle.

Ukkofasaani ilmestyi eräänä päivänä pitkästä aikaa.


Pihalta kaadettiin iso rauduskoivu, joten risuja piisaa. Olisi tarkoitus kokeilla erilaisia risutöitä. Tässä risupallo.


Toissa päivänä huomasin kuusenkävyn ilmestyneen palloon. Itse en ole laittanut eikä mieskään tunnustanut laittaneensa, joten kurre on käynyt laittamassa koristeen :)
Kuinka taidokkaasti käpy onkan laitettu risujen lomaan!
Jätänpä koristeen paikoilleen :D

Pihalla on puuhastellut kaksi oravaa kesän ajan, varmaankin kesän poikasia, ja kätkettyjä käpyjä on löytynyt kukkaruukuista, amppeleista, kasvimaasta....

Kätkö apinankukkaruukusssa.

 Yksi käpy löytyi tungettuna pyörän tarakkaan, lienee kurren tekosia sekin :D

tiistai 9. lokakuuta 2018

Syksyn sävyt -haaste

Sain tämän mukavan haasteen Kruunuvuokolta Puutarhan Lumo -blogista, kiitos paljon!

Haaste on lähtöisin Tiiulta Puutarhahetki -blogista.

"Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus sinulle rakkaimmista syksyisistä sävyistä
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Syksyn sävyt -postauksen kommenttikenttään.

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #syksynsävythaaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne."


Kävimme sunnuntaikävelyllä Oulujoki-varressa. Haasteen kuvat ovat tältä reissulta. Sää oli mitä mainioin ja maisema oli syksyisiä savyjä tulvillaan.



Veden solinaa.



Haavanlehtiä

Lepänlehtiä


Ruskan sävyjä joen varrella.




Koivunlehtiä

Pihlajanlehtiä

Syksyn sieniä, mitä lienevät?


Nämä joutsenet on kuvattu paluumatkalla autosta.



Tällaisia sävyjä löytyi tältä reissulta.

En tiedä ken on jo haasteen saanut, mutta heitän haasteen seuraaviin
blogeihin:

Vastaaminen on tietenkin vapaaehtoista, mutta olisi kiva, jos tarttuisit
haasteeseen :)

torstai 4. lokakuuta 2018

Kasvihuoneen tyhjennys ja tomaattikatsaus

Tällä viikolla on ollut mukavan aurinkoista ja sainkin kasvihuoneen raivatuksi.
Tältä näytti ennen raivausta; pakkanen on päättänyt kasvukauden.


Minulla olikin vain kirsikkatomaatteja, jotka kerkesivät melkein kaikki kypsyä kasvihuoneessa. En sitten laittanut lämmitystä muutamaa tomaattia varten. Ei tullut suurta vahinkoa, vaikka pakkanen veikin nämä.



Muutamat paprikat käärin hallaharsokerroksiin, jä tämä oli säilynyt ihan hyvänä, vaikka lehdet olivatkin paleltuneet.



Nämä 'Indigo Rose' -tomaatit vein suosiolla jo aiemmin sisätiloihin kypsymään, kun näytti siltä, että näistä ei tule valmista. Tämä 'Indigo Rose' oli pettymys. Kasvatin ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Värin perusteella luulisi olevan hyvinkin eksoottisen makuinen, mutta on täysin mauton tomaatti, ainakin minusta. Näistä teinkin sitten sosetta pakkaseen.

'Indigo Rose'

Tämä kirsikkaluumutomaatti 'Fizz Orange' sen sijaan pääsee jatkokokeiluun ensi kesänä. Täytyy vaan jaksaa odottaa, että hedelmä on todellakin täysin oranssi ja täysin kypsä, silloin maku on makea. Muutamia tuli maisteltua liian aikaisin ja maku ei ollut silloin "kypsynyt".

'Orange Fizz'

Kaikenkaikkiaan oli hyvä tomaattikesä, ei ollut tauteja eikä ötököitä.
Millainen oli sinun tomaattikesäsi?