lauantai 19. syyskuuta 2020

Pitkälehtinen kaktus teki kukan!

 



Vuosia sitten ostin kirpparilta pienen pitkälehtisen kaktuksen. 
Kaktus meinasi heittää henkensä useaan otteeseen, mutta otin aina pistokkaita 
ennenkuin kuoli kokonaan. 
 



Nyt kaktus on ollut hengissä useamman vuoden ja näyttää voivan hyvin.




Eräänä aamuna koin iloisen yllätyksen, kun sattumalta huomasin kukan alun :)




Aika nopeasti kukka alkoi avautumaan.
 Olenkin päivittäin käynyt seuraamassa kukan kehittymistä.




Kukka avautuikin sopivasti tällä viikolla, kun nyt vietetään ensimmäistä 
valtakunnallista huonekasviviikkoa.


Kaunis ja ihana

En tunne pitkälehtisiä kaktuksia hyvin, mutta nettiä selailemalla tulin siihen tulokseen, että olisi joko hovineidonkaktus tai hovipojankaktus. Mitähän eroa näillä mahtaa olla?
 

Tässä linkki huonekasviseuran sivuille, jos huonekasvit kiinnostaa.

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Siemenkotia

Minusta siemenkodat ovat mielenkiintoisia kuvattavia; löytyy monenlaisia hauskoja muotoja.
Kuvien siemenkodissa joissakin on jo valmiita siemeniä ja osa vasta kypsymässä. Kuvia on sekä kuluvalta vuodelta että vanhempiakin.


Tarhaneidon siemenkota on lähes eläimellinen.



Keskipäivänkukan siemenkota on hauska nappi.



Krassin siemenkota.



Kuolanpionin siemenkota muistuttaa meritähteä.



Kylä?kurjenpolven siemenkota muistuttaa kurjen nokkaa.



Lapinnauhuksen siemenet muodostavat pulloharjan.



Orvokin siemenkota.



Harmaamalvikin siemenkotia.



Hyasinttipavulla on näyttävänvärinen siemenkota.



Leijonankidan siemenkotia.




Akileijan siemenkota.



Keijunmekon siemenkota on hauska pallukka.



Palavarakkauden siemenkodista minulle tulee mieleen suut ammollaan
 olevat linnunpoikaset :)


Sormustinkukan siemenkotia.



Unikoiden siemenkodat ovat koristeellisia.



Varjoliljan siemenkota.



Siemenkodissa kehittyy uutta elämää.  Oletteko keränneet siemeniä talteen tänä syksynä? Itsella on nyt keräily jäänyt aika vähiin.


keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Kurren kylvämiä auringonkukkia

En ole yhtään auringonkukkaa itse tänä kesänä kylvänyt, mutta silti niitä on nyt  varmaankin parikymmentä kappaletta.




Meillä on talven ajan terassilla säilytyksessä kaksi isoa ulkoruukkua multineen. Kesällä sitten kun istutin ruukkuihin kukkia ja aloin kastelemaan niitä, niin  niihin alkoi putkahdella auringonkukan taimia. Oravat olivat varmaankin varastoineet mullan sekaan aurinognkukansiemeniä pahan päivän varalle 😁.



 Istutin taimia sitten vähän sinne sun tänne, osa kuihtui pois siirron jälkeen, mutta on näitä silti.


  

Ujosti sieltä avautuu hän vähitellen 😊.




Täysi, pieni aurinko 😊.




Pörriäisetkin ovat kiinnostuneita auringonkukista.




Nuppuisia auringonkukkia on vielä paljon, saapa
 nähdä ehtivätkö avautua ennen pakkasia.....