keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Sitä sun tätä

Ja jälleen on vuosi vaihtunut, hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Tässä muutamia joulunajan juttuja.

Juuri ennen joulua valoporo asettui asumaan pihallemme. Olin haaveillut jo jonkin aikaa tällaisesta porosta ja joulun alla näitä sai sitten alennuksella ja niinpä tämä Petteri löysi meiltä uuden kodin.

Iltapäivän hämärässä

Illan pimeydessä



Risutyöt ovat olleet tauolla. Joulun alla sain tehdyksi kranssin.



Ja juuri jouluksi sain valmiiksi risu"veistoksen".

Risukasa purkkiin ja sitten sidotaan pötköiksi.

Valmis teos valaistuna jouluvaloilla.



Joulun jälkeen hankin vielä alennushyasintteja.

Tuo sininen on kiva, kun siinä on ison lisäksi pieniä kukintoja tulossa.


Ostin myös alennuksesta viirivehkan. Pitäisi olla helppo ja kestävä kasvi.





Tänä vuonna osallistun Birdlifen "Tunnista 100 lintulajia" -haasteeseen.
Eilen ja tänään tunnistin jo punatulkun, keltasirkun, tali- ja sinitiaisen, pikkuvarpusen sekä harakan.
Sataan lajiin on kyllä matkaa, mutta onhan tässä vielä 364 päivää jäljellä :D


Jos sinäkin haluat osallistua, niin käyppä kurkkaamassa Tunnista 100 lintulajia


Päivä on pidentynyt näillä seuduilla parikymmentä minuuttia, kevättä kohti mennään :)


11 kommenttia:

  1. Valoporo onkin kaunis illan hämäryydessä. Ja niin on kranssisi ja risuveistoksesikin.
    Hyvä, että laitoit tuon lintubongauslinkin. Meinasin jo unohtaa koko asian. Lintuja on tänään ollut runsaasti pihassa, joten niiden kirjaamiselle on nyt hyviä hetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti porosta :) Minäkin muistin lintuhaasteen toisen blogin herättämänä. Tämä on mukava juttu. Nyt vain lintuja tunnistamaan.

      Poista
  2. Hieno kranssi! Onko sydämet tehty tuohesta? Lintuonnea! Tänä vuonna meitä haasteeseen osallistuneita taitaakin olla aika monta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sydämet on ehty tuohesta, liimasin kuumaliimalla kaksi sydämenmuotoa yhteen. Haastejuttu on varmaan vähitellen tullut tunnetuksi, mikä on hyvä asia. Lintuja on mukava tarkkailla :)

      Poista
  3. Suloinen valoporo! Sulla on ollut hyvä lähtö lintuhaasteelle :) Eilen pohdin, tuliko metsässä bongattua korppi vaiko ihan perusvaris. Täytyy ehkä kuunnella hieman niiden ääninäytteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se söpö :D
      Nepä taisi nämä talven peruslinnut tulla jo tunnistetuksi. Huomasin vielä sitten viherpeipon. Jospa ilmestyisi uusia tunnistettavia...

      Poista
  4. Kiva poro ja ihanat punatulkut. Hyvää alkanutta vuotta t. Puutarhurintytär

    VastaaPoista
  5. Valoporot ovat näyttäviä ja kauniita tunnelman luojia lumisella pihamaalla.
    Kevättä kohti mennään ja hyvä niin. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvin valaisee tuo poro myös. Se on hujaus ja kevät on käsillä :)

      Poista
  6. Kiitos lintubongaus linkistä minäkin jo ihan unohdin koko jutun. Kivan risutyön olet tehnyt. Minuakin kiinnostaisi joskus kokeilla. Pitääkö ne heti tehdä vai kestääkö risut kauan olla tekemättä ? Kiva poro ,mitäköhän meidän peurat mahtaisi tällaisesta sanoa 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä kaadettiin koivu ja silloin otin risut talteen, ovat ulkona.
      Nämä risut pitäisi viimeistään keväällä käyttää, sitten ne kuivuu eivätkä siedä taivutusta. Rohkeasti vain kokeilemaan, ei ole vaikeaa.

      Poista