Ostin maaperän pH-mittarin, koska halusin selvittää kasvimaan pH-tilanteen. Olen viljellyt siinä jo 15 vuotta erilaisia kasveja, mutta pH:ta en ole aikaisemmin mitannut.
Yksinkertaistettuna toimin seuraavasti:
Kaivoin maahan kuopan, jonka täytin vedellä ja sekoitin "puuroksi".
Täytin astian puurolla ja tuikkasin mittarin anturin siihen.
Odotusta 1 minuutti ja voi lukea lukeman. Ensin mittari näytti melkein neutraalia.
Ohjeen mukaan tein toisen mittauksen samasta seoksesta ja nyt mittari näytti n. 5,8. Ihmettelin näin suurta heittoa ja tein vielä kolmannen mittauksen, joka oli n. 5,7. Näistä kolmesta lukemasta laskin sitten keskiarvon, joka oli 6,1.
Toisaalta, jos jättää pois ensimmäisen ja laskee toisen ja kolmannen mittauksen keskiarvon niin se on 5,8, jota pidän lähempänä totuutta, koskapa mittaustulokset olivat samansuuntaiset.
Pitäisköhän lisätä kalkkia? Mukana tulleen vihkosen mukaan porkkanalle sopiva pH on 5,5 -7,0 ja perunalle 4,5 - 6,0. Näitä pääasisassa kasvatan ja näille pH olisi sopiva.
Tein mittauksia myös yhdestä perennapenkistä, jonka maan arvelin olevan hapanta, koska sammal viihtyy siinä hyvin.
Ensimmäinen mittaus näytti n. 6,4 ja toinen mittaus n. 6,5. Ja näiden keskiarvo oli 6,5 eli pH olisi ilmeisesti ihan ok.
Perennapenkissä kasvaa siis sammalta, onkohan maa tiivistynyttä vai mistä johtuu?
 |
| Särkynyt sydän sinnittelee, ei oikein viihdy tässä maastossa. |
Myö peltokorte (?) valtaa penkkiä hyvää vauhtia. Olen kuullut että tätä on lähes mahdoton hävittää.
Että jos pH:kin on kutakuinkin normaali, niin eipä taida kalkituksestakaan sitten olla apua sammaleeseen ja kortteeseen.