perjantai 26. syyskuuta 2014

Siilit liikkeellä

Olen ruokkinut siilejä elokuun puolivälistä alkaen ja olen nähnyt kahden siilin menevän ruokintakoppiin. Toinen on mahdollisesti kotiutettu siili, josta kirjoitin huhtikuussa. Ruokana olen antanut kuivaa kissanruokaa veteen liotettuna, lisäksi loraus rypsiöljyä ja toisinaan vielä murskattua maapähkinää. Näkyy maistuvan, sillä kuppi on aamulla tyhjä. Tosin en tiedä, käykö joku/jotkut muutkin aterialla. Kissalle ainakin maistuisi. Siksi onkin rakennettu kuvassa oleva mökki, johon menee kaksi käytävää. Kissat ja harakat eivät kuulemma mielellään mene tällaiseen pimeään onkaloon, tiedä sitten..... Mutta on siilejäkin käynyt, on kuvia todisteena ja mökissä kiitoksena siilinkakkaa. Siilin pitäisi painaa syksyllä n. 900 g näillä korkeuksilla, jotta jaksaa horrostaa talven yli.

Siili on hankala kuvattava: liikkuu vikkelästi, mielellään pensaiden yms. alla ja vielä hämärässä.
Yhtenä iltana vein ruuan hieman tavallista aikaisemmin ja asetuin asemiin ja siilit tulivatkin ennenkuin oli liian hämärää kuvien ottamiseen. Seuraavatkohan siilit josssain pusikossa milloin ruoka tuodaan, sillä ne tulevat yleensä n. 10-15 minuuttia sen jälkeen.

Tulossa ollaan....

Ruoka on jo lähellä

Kummastakohan käytävästä menis?

Jos tästä toisesta kumminkin

Älä syö kaikkea, minäkin olen jo tulossa

Siilit on kyllä kivoja kavereita. Arkoja ja hiljaisia pusikoissa kulkijoita, joita ei välttämättä näe ellei varta vasten ala seuraamaan niiden touhuja. Symppiksiä :)


6 kommenttia:

  1. Ihana siili, kiva olet rakentanut oikein oman kodin siilille Hauska niitä on seurailla
    Mukavaa syysviikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime syksynä oli kaikenkaikkiaan neljä siiliä, mutta nyt olen nähnyt vain kaksi. Voi tietenkin olla silti enemmänkin. Hyvää viikonloppua sinullekin

      Poista
  2. Olisikin hyvä, jos siileille olisi tuollainen ruokintamökki. Tuppaa kalanperkkeet menemään nopempiin suihin taivasalla. Mukavia otuksia pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne jotenkin hellyttäviä taapertajia :) Toivottavasti saavat tarpeeksi evästä talvea varten.

      Poista
  3. Mitä hurmureita sulla siellä asuu!
    Olin lomalla Suomessa kesällä ja vuokranantajani pihalla vieraili myös pari söpöliiniä.
    Mökki on mainio idea, sillä kisut ja lokit vei kissanruoat enne kuin siilit kerkesivät apajille, mutta raaka kananmuna säilyi aina siileille! Nam!
    Täällä Espanjan pihallani en viitsi lepakoita ja torakoita ruokkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari kesää sitten huomasin ensimmäisen kerran siilin pihallamme. Kun sittten aloin tarkemmin kiinnittämään asiaan huomiota, huomasin niitä olevan enemmänkin. On ne mukavia tuhisijoita, näkisi vaan useammin niitä.

      Poista