torstai 27. marraskuuta 2014

Kuusi kuvaa kesästä

Sain Kesäkukalta Kosmosta ja leijonankitaa -blogista haasteen, jossa ohjeena oli valita kuusi kesäistä kuvaa.
"Haasteessa on tarkoitus valita kuusi kuvaa viime kesästä. Aihe on tottakai täysin vapaa, kunhan vain kuvat ovat viime kesältä. Siispä, suosikkikasveista, kesän projekteista, onnistumisen ilosta, reissuista tai vaikka vain kauniista valokuvista on haasteenne tehty."

Mukava oli selata menneen kesän kuvia ja päädyin sitten valitsemaan seuraavat kuvat:


Kesä on jo lähellä toukokuun lopussa.


Omenapuun runsas kukinta kesäkuun alussa oli yllätys.


 Syreeni kukkii ja lunta sataa, kesäkuun 17. päivä.


Luonnonkukkia juhannuksen aikaan: kurjenpolvia ja muutama niittyleinikki.


Juhannukseen kuuluu myös veden liplatusta.


Lopuksi vähän väriä: palava rakkaus. Nämä kukkivat kivasti viime kesänä.


Mikäli joku haluaa jatkaa kesän muistelua kuvien merkeissä, niin tästä voi napata haasteen itselleen.

6 kommenttia:

  1. Onpa sekä kaunis että erikoinen kuva tuo, jossa kukkiva syreeni saa lumihiutaleita osakseen! Voisi sanoa, että harvoin näkee. ;) Tosin kesällä 2014 sekin oli mahdollista! Kiva, että otit haasteen vastaan. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vaan haasteesta! Suomen kesä on yllätyksellinen .......

      Poista
  2. Minuakin sykäytti tuo luminen syreenikuva. Palasi viime kesäkuu elävästi mieleen. Sen jälkeen saatiinkin lämpöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se vähän erikoista, siis tuo lumisade. Onneksi kesä tuli kuitenkin.

      Poista
  3. Minua ihan harmittaa... Muistan nimittäin tuon lumisateen. Itse en sitä nähnyt, koska olin nukkumassa (menin yövuoroon). Puolisoltani kuulin, kun heräsin, että on satanut lunta, enkä meinannut häntä uskoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nämä säät olleet vähän erikoisia; kesällä lunta ja talvella lämpöasteita........

      Poista