sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kirpparitaimia

Käväistiin tässä Etelä-Pohjanmaalla ja samalla Tuurissa Miljoonakirppiksellä eilen lauantaina. Ensin näytti, että voisi sataakin mutta loppujen lopuksi tulikin aurinkoinen päivä. Kivaa oli kierrellä ja katsella erilaisia "tuotteita". Kirpparihintaan sai mm. erilaisia kasveja ja mukaan lähti Pohjois-Pohjanmaalle seuraavat uutuudet:


Kaunokainen
Joskus ammoin oli näitä, mutta eivät menestyneet. Nämä ovat nättejä, nyt kokeillaan uudestaan.


Kuunliljoja
Tässä on kaksi erilaista, mitähän ne mahtaisivat olla nimeltään? En ole perillä kuunliljojen lajikkeista. Ennestään minulla on lehdiltään yksivärinen vihreä.


Maksaruoho ja sinivuokko
 Olikohan puhetta mikä maksaruoho tämä on? En enää kuitenkaan muista sitä.


Keltapeippi ja punatähkä
Keltapeippi on ihan outo, punatähkästä olen nähnyt kuvia.


Kirsikka
Tähän tarrasin ensimmäiseksi. Joskus olen haaveillut kirsikasta, mutta olen ajatellut ettei se menesty näin pohjoisessa. Tällä 2 euron taimella voi kokeilla menestymistä. Myyjä ei oikein osannut sanoa, mikä kirsikka on kyseessä. Mielenkiintoista seurata mitä kasvista mahdollisesti kehittyy.


Trumpettikukka
Googlailin vähän tänään ja tätä myös pasuunakukaksi sanotaan. Joskus olen nähnyt tätä taimiluetteloissa, muuten on outo kasvi minulle. Tähän pitää perehtyä vähän enemmänkin.


Samettikukkia
Tuuli riuhtoi samettikukkia ja hankin menehtyneen tilalle uuden sekä varakaverin. Käsitin, että nämä olisivat isosamettikukkia.


Hyvillä mielin poistuin kirpparilta taimisaaliin kera. Huomenna alan katsella sopivia istutuspaikkoja.


Ja oikeasta kaupasta ostin vielä kieloja ja sinipiikkiputken.


8 kommenttia:

  1. Hienoja löytöjä olet tehnyt!

    VastaaPoista
  2. No olipahan kirpparilla tarjontaa. En ole tullut ajatelleeksi, että kirpparilta voisi etsiä myös taimia. Mukava ajatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina mukava yllätys kun kirpparilta löytää taimia. Voi löytää erikoistakin ja yleensä saa halvalla.

      Poista
  3. No oletpa tosiaan tehnyt mukavia ostoksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisen mukavia ovat trumpettikukka ja kirsikka :)

      Poista
  4. Minäkin joskus etsin taimia kirppareilta, mutta täällä on niitä aika vähän tarjolla. ( tai olen itse väärään aikaan liikkeellä) Kirsikka voi olla myös pilvikirsikka, siihen tulee tosi paljon juurivesoja, joita voi helposti ottaa lapiolla. Se on kukkiessaan kyllä todella kaunis, mutta marja on vain luuta ja nahkaa, eli ei mitään syötävää. Mutta se kukinta on kyllä ihanan runsas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut mieleenkään että vois olla pilvikirsikka, toisaalta ei haittaa vaikka olisikin se. Saapa nähdä, mikä tästä loppujen lopuksi kehkeytyy....

      Poista