keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Pientä yrttiviljelyä

Tänää tein pienen yrttiviljelmän laatikkoon. Lisäksi kylvin aukkopaikkoihin Baby Leaf -salaattisekoitusta.


Laatikkoon istutin seuraavia yrttejä:

Itse kylvämäni tillin taimet.

Talvetetut ruohosipulit, joista leikkasin alkavat kukinnot pois.

Talvetettu timjami.

Ostettu persilja sekä edessä itse kylvämäni persilja, joka on ei oikein tiedä kasvaako vai ei.

Oregano eli mäkimeirami.


Sisällä kasvaa basilikaa. Keväällä kylvetyn basilikan taimista puolet kuihtui pois, loput ovat kasvaneet syötävään kuntoon. Kylvin viikon päivät sitten vielä kaksi purkkia lisää basilikaa.




Kasvimaa näyttää tältä. Rikkruohot rehottaa ja on vesimärkää. Enpä muista, milloin viimeksi kasvimaa ois jäänyt laittamatta, mutta nyt kävi niin lähinnä märkyyden takia. Oikeassa nurkassa kasvaa sentään ilmasipulia.


Syksyllä istutetuista valkosipulin kynsistä nousi vain muutama.  Tämä vähän harmittaa, sillä valkosipulia on sentään tullut aina syötäväksi ja säilöttäväksikin asti. Nyt pitänee jättää näiden kynnet syksyllä istutettavaksi, ettei kanta häviäisi kokonaan.



Operaatio rikkaruohojen hävitys odottaa kasvimaalla kunhan sinne pääsee uppoamatta. Mitähän sen kanssa sitten tekisi? Jos peittäs jollain (kävisköhän kevytpressut, sellaiset vihreät) vai pitääkö olla ihan mustaa muovia? Vai pitäskö kesannolla? Jos ei peitä millään, kaikenmaailman rikkojen siemenet saa hyvän kasvualustan. Pitää vähän tuumata.......

6 kommenttia:

  1. Harmi märkää kasvimaata. Mutta joskus välivuosi tekee ihan hyvää itsellekin. Sitten on taas enemmään intoa kylvöhommiin. Alueen peittäminen olisi varmaan hyvä ajatus. Yrttilaatikko on hyvä kasvimaan korvike.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peittäminen puhuis sen puolesta, että rikkojen itäminen vaikeutuisi. Olen myös kaavaillut, että laitan kasvimaalle ruohonleikkuusta kertyneen silpun matojen ruoaksi.

      Poista
  2. Kattaminen auttaa, kun vain laittaa katetta riittävästi. Olen myös siirtymässä varsinaisesta kasvimaasta laatikkoviljelijäksi. Se vain on niin paljon helpompaa juuri rikkaruohojenkin vuoksi. Hienot yrtit sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä laittaa miettimään laatikkoviljelyä. Kunhan sais tuon siipan ylipuhuttua rakentelemaan laatikoita. Itselläkin vasara pysyy kädessä pienissä hommissa, mutta laatikoiden rakentelu taitaa olla vähän liikaa.

      Poista
  3. Kiitos ihanasta ja tietoa täynnä olevasta blogista. Olen saanut täältä jo paljon apua ja inspiraatiota. Liityin lukijaksikin niin saan seurattua sun juttuja. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru, mukava kuulla! Tervetuloa lukijaksi, mukavaa viikkkoa sinullkein!

      Poista