keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Vesimeloni kukkii

Tämän vuotinen vesimeloni 'Sugar baby' on päässyt nyt kukkimisvaiheeseen. Olenkin paaponut niitä (2 kpl) harson alla kasvihuoneessa näihin päiviin saakka, ettei ainakaan kylmä pääsisi yllättämään. Viime kesäinen kasvatus ei päässyt tähän vaiheeseen asti, vaan taimet kuolivat kasvihuoneessa jo aika pieninä.

Vaikea on ollut löytää tietoa melonin kasvatuksesta. Netistä olen löytänyt tiedonmurusia sieltä täältä. Tulin siihen tulokseen, että vesimeloni on yksikotinen, elikkä samassa kasvissa on sekä emi- että hedekukkia.  Ja että hedelmiä tuottaakseen meloni tarvitsee onnistuneen tuuli- tai hyönteispölytyksen ja kasvihuoneessa pölytys täytyy varmistaa käsin. 

Emikukka: kukan alaosassa on pullistuma.

Hedekukka: pullistumaa ei ole.

Siispä olen taittanut hedekukan ja tupsutellut sillä emikukkaa.
Oliskohan tässä pölytys sitten onnistunut? 

No voi punkki ja kirva, tässä pallukassahan näyttäs olevan kaksi kirvaa? Pitääkin tehdä lähempi tarkastus.

Olen ohjannut vesimelonit kasvamaan narua pitkin ylöspäin, jostain luin että näin voisi tehdä.


Jos hedelmä/hedelmiä sattuisi kehittymään, niin paljonkohan vesimeloni painaa? Meinaan, että pitäisköhän mahdollisesti tukea jotenkin....... Pitänee vielä kaivaa lisää informaatiota tästä kasvista. Jos joku tietää jotain vesimelonin kasvatuksesta, niin kiitollisuudella otan neuvoja vastaan.

4 kommenttia:

  1. Onnea kukinnasta! Mahtavaa, että kasvatat näin eksoottista kasvia ja yritit urheasti uudestaan :) Nyt vaan mokomille kirvoille kyytiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula. Mukavalta tuntuu, kun on päässyt tähän vaiheeseen. Jospa sais vielä yhden vesimelonin maisteltavaks :) Kirvat sai kyytiä, nyt pitää tarkkailla ettei viholliset valtaa kasvia.

      Poista
  2. Vesimelonia en ole kokeillut kasvattaa, mutta viime vuonna kävi hunajameloni vahinko. Olin aurinkolaseissani Plantagenissa ja olen aika sokea ilman silmälaseja. Löysin keltaisen pyöreän kesäkurpitsantaimen ja ilahduin löytäsessäni jotain erilaista. No kotona sitten hoksasin ostaneeni hunajamelonin taimen:) Kasvihuoneessa kasvattelin ja yhden melonin sain aikaiseksi, läpimitta sillä oli noin 20 senttiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän oli mukava vahinko :) Siitähän tuli ihan hyvänkokoinenkin. Saapa nähdä saako näistä satoa ollenkaan........

      Poista