keskiviikko 12. elokuuta 2015

Unikoita ja kehäkukkia

Toukokuusssa kylvin suoraan penkkeihin muutamia pusseja kesäkukkia. Rikkaruohot valtasivat penkit ennenkuin kerkesin hätiin. Mitään taimia en sieltä sitten löytänyt, voi tietenkin olla etteivät siemenet edes itäneet kun eivät enää aivan tuoreita olleet. Onneksi kuitenkin pioniunikot itivät ja rikkaruohotkin sain ajoissa kitkettyä. Osa unikoista on kyllä kitukasvuisia. Mutta kukat ovat kauniita.

 Monenlaista kukkaa yhdestä pussista löytyy.

Tässä on voimakkaat värit







Tässä taas on hempeät värit



Yksinkertaisiakin kukkia löytyy

Valkea kaunotar

ja tumma





Suoraan paljuun kylvin myös kehäkukkia. Tämä on matalaa lajiketta, noin 20 cm korkeaa. Pysyy tanakasti pystyssä. Yhden pussin ostin aikoinaan, sen jälkeen olen kerännyt itse siemenet talteen.


Löytyy kaikenlaisia keltaisen sävyjä, ihan vaaleasta oranssinkeltaiseen.
Kukat ovat kuin pieniä aurinkoja.





Nyt menee sisäkukkien puolelle, mutta laitanpa vielä kuvan mustanmerenruususta, joka on innostunut kukkimaan urakalla. On kukkinut jo monta viikkoa ja uusia nuppuja on vielä tulossa. Oiskohan sillä vaikutusta, että olen kastellut samalla vaaleanpunaisella lannoitteella kuin ulkonakin. Keväällä en edes saanut laitettua käpyjä uuteen multaan, mutta näkyypä kukkivan näinkin.



Menestyisiköhän tämä terassillakin vaikka amppelissa? Pitänee ensi kesänä kokeilla.

12 kommenttia:

  1. Kauniit kukkaset! Mun pioniunikot eivät oikein onnistuneet. Kaatuilevat sinne ja tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissäkin osa on minikasvuisia ja minikukkaisia, ois pitänyt varmaan enemmän harventaa.

      Poista
  2. Nättejä. Mulla meni kylvöt harmillisesti niin myöhään ettei taida ehtiä kukkaan asti, aika näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa olisi lämmin syksy kun kesä ei ole ollut.........

      Poista
  3. Ihania unikoita! Mahtavaa, miten monenlaisia variaatioita niistä tuleekin. Ens vuonna täytyy kylvää unikoita oikein urakalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin ottaa noista siemeniä talteen ja osan jättää paikalleen siementämään, jospa jotain itäisi ensi keväänäkin.

      Poista
  4. Ihanat unikot, mutta kehäkukat ovat ihan pakollisia loppukesän kukkijoita. Niiden kukinta kestää paljon kauemmin, kuin unikoiden, jotka huikentelevaisina heittelevät terälehtensä parin päivän kukinnan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikot ovat kyllä ihania :) oishan se mukavaa jos niiden kukinnasta saisi nauttia vähän kauemmin.

      Poista
  5. Oi miten kauniita kukkia!
    Ja header-kuvasi ovat aivan ihania.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Kivaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  6. Noi unikot on kyllä vaikuttavia ja jotenkin puhuttelevia, etenkin kun niitä on noin monta noin erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mielenkiintoista seurata millaisia erilaisia variaatioita penkkiin ilmestyy.

      Poista