lauantai 10. lokakuuta 2015

Piikikäs vieras

Torstai-iltana löysin siilin nököttämässä ruokintamökissä. Koska oli jo ollut kylmiä pakkasöitä, päätin ottaa poloisen sisätiloihin lämmittelemään.

Nostin hänet pahvilaatikkoon ja toin pesuhuoneeseen yöksi.


Yöllä kuului rapina, kun siili raapi laatikon seiniä ja varmaankin yritti kiivetä laatikosta pois, mutta olin sulkenut laatikon ilmavasti, joten hän oli vielä aamulla tallessa.


Hän on poika-siili, joten nimesin hänet Torstiksi. Koska vaikutti aika pieneltä, punnitsimme hänet ja Torsti painoi 580 grammaa. Näillä korkeuksilla siilin pitäisi painaa n. 900 grammaa, jotta selviää talven yli.


Majapaikka on siivottu seuraavaa yötä varten. Kupissa liotettuja kissanraksuja ja loraus rypsiöljyä. Lehtisuikaleet ovat korvikkeena oikeille puiden lehdille.


Torsti kaivautui suikaleiden alle. Nyt kun hän on lämmennyt ja saanut ruokaa on toimintakyky palannut. Kun laatikkoa avaa, kuuluu kummallista "puputtavaa" ääntelyä (oiskohan jotain varoitusääniä??), sitten puhinaa ja toisinaan sähähtelyä (vähän niinkuin kissa).


Toiseksi päiväksi rakensimme Torstille pienen aitauksen ulos, että on enemmän liikkumatilaa.


Aitauksessa on pieni mökki, jonka täytin pihlajan- ja vaahteranlehdillä. Jostain luin, että siilet ovat mieltyneet vaahteranlehtiin. Torsti säntäsi heti mökkiin.  Yöksi Torsti pääsee taas pesuhuoneeseen.

Koska Torstin painon pitäisi nousta ja ilmeisesti joutuu horrostamaan ihmisen hoidossa, Torstille on hoitopaikka haussa.

Ken on kiinnostunut siilien elämästä, niin netissä on Siili kiikarissa  -sivustot; siellä on kaikenlaista hyödyllistä tietoa siileistä.
Siili kiikarissa on myös Facebookissa.

14 kommenttia:

  1. Toivottavasti pikkusiili löytää talvikodin!. Olen laittanut sinulle tunnustushaasteen blogissani, käyppä kurkkaamassa!

    VastaaPoista
  2. Ihana. Toivottavasti talvikoti löytyy.

    VastaaPoista
  3. Löysin blogisi Vaahteran lehdellä -blogin kautta. Taidanpa jäädä vakituiseksi lukijaksi.
    Kunpa Torsti saisi talvikodin ja selviytysi ensi kesään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogiini, tervetuloa lukijaksi! Olen lukenut sinun blogiasi jonkin aikaa :) Sitä tässä ootellaan, että talvikoti löytyisi.

      Poista
  4. Siilit ovat kyllä suloisia otuksia. Toivotaan, että Torstille löytyy paikka talveksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttäs talvipaikka järjestyvän, oottelen vielä varmistusta asiaan :)

      Poista
  5. Ihana Torsti! Olettepa olleet kivoja Torstia kohtaan! Hienoja ihmisiä on onneksi maailmassa vielä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän sitä yrittää luojanluomia auttaa, saa hyvän mielen itsellekin. Torsti on veikeä kaveri :)

      Poista
  6. Luulisin, että olen täällä nyt ensimmäistä kertaa, ihana käydä! Voi miten hellyyttävä otus teillä asustaa. Ihana kun jaksatte hoivailla pikkusiiliä. Meidän entisen pihan siili hotkaisi kerran lasten ulos jättämät murokeksit, yllätin hänet rysän päältä. Sen jälkeen jätin aina murokeksejä illalla lautaselle ja aamulla olivat poissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun piipahdit! Lehdestä luin, että tämä kylmä ja sateinen kesä ei ole ollut siileille hyvä. Oiskohan ruoka ollut vähissä.......

      Poista
  7. No voi mikä Torsti! <3 Ihana aina lukea tällaisia kivoja juttuja, nyt on siilillä lokoisat oltavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torsti on tomera poika. On jyrsinyt yöllä reikiä pahvilaatikkoon, karkuhommat taitaa olla mielessä.......

      Poista