lauantai 7. marraskuuta 2015

Kaktusuutisia

Helmikuussa kirjoitin siitä, että kaktusten risteyttäminen onnistui.

Tässä kuvassa vaaleanpunainen kaktus on pölytetty valkoisella kukalla. Hedelmä on kasvanut helmikuusta ja muuttunut valkoiseksi. Jännää, että vaaleanpunainen kaktus tuottaa valkoisen hedelmän.


 Vaaleanpunaisessa kaktuksessa on kaksi pallukkaa. Pallukoiden vieressä on myös nuppuja.

Vaaleanpunainen kaktus pölytetty valkoisella kukalla.


Valkoisella kaktuksella ei mene yhtä hyvin. Tässäkin oli kaksi hedelmää tulossa, mutta kesällä huomasin, että niitä olikin enää vain yksi. Toinen pallukka oli kadonnut jonnekin. Tämä kuva on otettu syyskuussa, ja silloin huomasin, että tämä oksa oli kuivunut juuresta ja oli jo vähän jo "allapäin". 


Lokakuussa katkaisin sitten oksan lopulta pois ja laitoin vesilasiin. Saapa nähdä pysyyko hengissä kevääseen? Silloin olis tarkoitus avata hedelmät ja katsoa, onko siemeniä kehittynyt kylvettäväksi.

Valkoinen kaktus pölytetty punaisella kukalla, tulos vaaleanpunainen hedelmä.



Valkoisen kaktuksen jäljellejääneeseen haaraan on nyt tulossa muutamia kukkia.


Kaksi muutakin lehtikaktusta on aloittamassa kukinnan nimensämukaisesti nyt marraskuussa.


Marraskuun kaktuksia nämä varmaankin ovat.


On se kiva, että tänä pimeänä aikanakin kukkii jotain.

10 kommenttia:

  1. Voi, miten kauniisti kaktuksesi kukkivat! Mielenkiinnolla odotan projektin jatkoa, toivottavasti siemenet kypsyvät ja itävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi. Jospa noista pallukoista jotain siemeniä löytyisi, olisi mielenkiintoista kylvää niitä.

      Poista
  2. Toivottavasti sun projekti onnistuu! Minä pääsin omassani jo pikkutaimiin asti, mutta sitten ne kuolivat käsiin, ei auttanut mikään:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi että :( Vähän jänskättää tuon vesilasikaktuksen puolesta, hedelmä ei ole samallalailla kehittynyt kuin nuo toiset ja ettei vain kuukahtaisi kokonaan ennen kevättä.

      Poista
  3. Tosi mielenkiintoista seurata miten käy! Minäkin huomasin, että taitaa olla marraskuu, kun kaktukset alkavat kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna nuo 3 kaktusta aloitti kukinnan jo nyt. Yleensä on mennyt joulun paikkeille tai sen jälkeen.

      Poista
  4. Mielenkiintoista! Onnea projektille. Pidähän meidät ajan tasalla. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa että onnea tarvitaan, kiitos. Kirjoittelen keväämmällä miten asiat etenee. Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  5. Mitä ihmettä, tuollaisia pallukoita en ole omassa kaktukessani nähnyt. Millaisia taikoja olet tehnyt saadaksesi kaktuksen niitä muodostamaan?

    VastaaPoista
  6. No enpä kummoisia, irrotin toisesta kaktuksesta kukkivia kukkia ja tupsuttelin niillä toisen kaktuksen kukkia ja toivoin parasta. Parin minuutin homma :)

    VastaaPoista