tiistai 29. joulukuuta 2015

Valkoista ja pinkkiä

Jouluruusu vietti kesän ulkona ruukussa. Ruukku oli siis kukkapenkissä upotettuna ja joskus marraskuussa toin sitten jouluruusun ruukkuineen sisälle ja tein siitä istutuksen yhdessä sypressin kanssa isompaan ruukuun.

Ovat ulkoeteisessä, jossa on lämmintä n. +10. Tuntuvat viihtyvän hyvin.

Joulukuussa huomasin kukkanuppuja ja nyt on yksi auennut. Pian aukeaa lisää.


Jouluruusuhan on perenna ja yksi ruusu viihtyikin aikansa ulkona, kunnes hiipui pois.
Tämä systeemi (kesällä ulkona, syysmyöhällä sisälle) saa ruusun kukkimaan joulun aikaan (viileä paikka on hyväksi, kuten meillä ulkoeteinen). Ulkoasukkina ollessaan kukkii keväällä.
Jouluruusun hoito-ohje täällä


Sitkeä kukkija on ollut perhosorkidea (Phalaenopsis). Tämä on ensimmäinen orkideahankintani yhdessä toisen orkidean (nimilapussa lukee (Cambria, ihan outo minulle) kanssa. Olen pitänyt orkideoita vaativina kasveina, mutta ainakin tämä perhosorkidea on ollut helppo. On asustellut meillä reippaat 3 kuukautta ja vasta nyt on pari kukkaa vanhentunut ja pudonnut pois.
Cambria (mikä lie suomenkielinen nimi) taas lakkasi kukkimasta aika pian.

Perhosorkidea
Tämä kuva on otettu joulukuun alkupuolella. Nuput ovat jo hyvin kehittyneitä.

Perhosorkidea innostui myös tekemään uusia kukkanuppuja. Mitään erikoishoitoa orkidea ei ole saanut. Olen kastellut ihan normaalisti ja muutaman tunnin kuluttua olen kaatanut ylimääräisen veden pois suojaruukusta.

Ensimmäinen nuppu aukesi joulun aikoihin.

Tämä perhosorkidea kyllä yllätti minut kestävyydellään ja helppohoitoisuudellaan. Voi olla, että kasvikokoelmaan alkaa ilmestyä enemmänkin orkideoita...


Uusi vuosi kolkuttelee jo oven takana. Tämä aamu oli valoisa ja aurinkoinen.


 Olkoon tuleva vuosi täynnä iloa ja onnistumisia!


12 kommenttia:

  1. Hurmaava jouluruusu!
    Ja perhosorkidea on aivan maailman helpoin kasvi kotona!
    Pitää vain välillä "unohtaa" hoitaa sitä, etenkin kukinnan jälkeen!

    Leppoisaa loppuvuotta ja upeaa uutta vuotta täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oishan se kiva, jos orkideasta tulisi pitempiaikainen tuttavuus :) Oikein hyvää uutta vuotta sinne Mantelilaaksoon!

      Poista
  2. Onpa hyvä postaus minulle. Juuri tänään ostin joulukukka-alesta jouluruusun. Viime jouluinen ruusu sinnittelee kukkapenkissä. Täytyy seurata, kuinka se selviytyy. Jos se katoaa, kokeilen sinun konstiasi ensi syksynä. Sisälämmössä nuo eivät kuitenkaan oikeni viihdy.

    Hyvää uutta vuotta myös sinulle Gitta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toissa jouluna toin ruusun ihan sisälle asti ja kukinta oli pian ohi ja nuutui muutenkin.
      Tuolla ulkoeteisessä tuntuu kestävän paremmin, tosin ei voi ihailla kuin ohikulkiessa. Kasvirikasta uutta vuotta!

      Poista
  3. Erinomainen jouluruusuvinkki. Voisin kokeilla, mutta miten saada kasvi säilymään hengissä joulusta kevääseen? Viime vuonna juuri ja juuri onnistuin, mutta matkaan mahtui kirvoja ja aikamoinen raasku kasvi oli viimein ulos päästyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun/kukinnan jälkeen olen vienyt ruusun viileään varastoon (joka toimii minulla talvetushuoneena), siellä lämpötila on n. +5. On pärjännyt hyvin kevääseen asti, jolloin siirrän taas ulos.

      Poista
  4. Jouluruusu on kaunis, mutta aikas hankala sisällä kasvatettava. Joskus olen jo ennen maan jäätymistä kaivanut valmiiksi jouluruusulle istutuskuopan. Joulun mentyä olen laskenut hänet kuoppaan ja laittanut multaa ympärille. Hyvin on tuossa käsittelyssä talvehtinyt. Mukavaa uutta vuotta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on hyvä vinkki!, varsinkin jos ei ole viileitä säilytystiloja/kellaria. Myös mukavaa uutta vuotta!

      Poista
  5. Ihanan talvinen maisema. Täällä on pakkasta, mutta lunta on vain hentoinen kerros. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä näyttäs uusi vuosi alkavan noin -4 asteessa. Hyvää uutta vuotta sinnekin!

      Poista
  6. Nyt kyllä lopultakin hankin jouluruusun, jota olen kaihonnut useamman vuoden! Kiitos innostavasta vinkistä. Ei kun kukkakaupan alennuslaarille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt niitä varmaankin saa halavalla. Voi olla että tulee itsekin hankittua lisää. Toivotaan ruusuille menestystä!

      Poista