sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kevätostoksia

Orastavan kevään kunniaksi teki mieli ostaa jotain keväistä. Kaupassa käydessäni huomasin siellä soilikkeja, 3 kpl oli jäljellä. Oitis yksi siirtyi koriini. Soilikki on yksi lemppareistani huonekasvien joukossa. Minulla on ollut näitä ennenkin, mutta jostain syystä ne eivät ole viihtyneet vaan ovat lopulta kuihtuneet pois.

Soilikki, Streptocarpus


Soilikkeja on saatavana valkoisen, punaisen ja sinisen eri sävyissä.
Kukka on torvimainen.
Kuva ei tee oikeutta kukkien oikealle värille.

Netistä hoito-ohjeita etsiessäni ilmeni, että soilikki viihtyisi kesällä ulkonakin.
 Täytyykin paneutua tämän hoitoon huolella, jotta iloa riittäisi mahdollisimman pitkään.


Myös multaa olen ostanut, sekä taimikasvatukseen että kukille. Aikaisemmin olen käyttänyt Kekkilän taimimultaa, mutta nyt päädyin kokeilemaan Biolanin taimimultaa, johon on lisätty kasvua edistäviä hyötymikrobeja ja mykorritsaa. Mykorritsa on sienijuuri, jossa kasvin juuri ja sieni muodostavat symbioosin.

Biolanin uutuusmulta sisältää mykorritsaa ja hyötymikrobeja. 
Mullasta sanotaan, että:
Itämisvaiheessa Gliocladium-hyötymikrobit mm. edistävät taimettumista ja juurten kasvua, sekä antavat taimille paremman vastustuskyvyn.
Mykorritsojen avulla taimet saavat mullasta helpommin vettä ja ravinteita. Mykorritsa myös suojaa kasvin juurta taudinaiheuttajilta.

Onkin mielenkiintoista seurata, voivatko taimet tämän mullan ansiosta paremmin kuin aikaisemmin.



Siemenvarastokin on taas hiukan karttunut. 

Tomaatinsiemeniä hankin netin kautta. Nämä onkin ihan uppo-outoja minulle, ja sen takia ostinkin että pääsee kokeilemaan jotain erilaista. Ensimmäinen vasemmalla on villitomaatti, jollaisesta en ole ennen kuullutkaan. Tosi jännää kokeilla varsinkin tätä.



Kukkasten siemeniä taas ihan normikaupasta.



Niinkuin täällä yhdessä blogissa hauskasti sanottiinkin; alkaa vähitellen kevättämään :)


20 kommenttia:

  1. Soilikit ovat kyllä kivoja, ostin muutama vuosi sitten messuilta neljä, muut kasvavat ja kukkivat paitsi yksi on henkitoreissaan! Kirvat ovat niistä olleet kovin innostuneita, mutta provadolla niistäkin olen päässyt eroon!

    Ihania siemeniä, tuota villitomaattia en ole ennen myöskään kokeillut mutta De Barao ja Purple Russia ovat vanhoja tuttuja! Tomaatteja kannattaa kokeilla ja maistella kuin viinejä, makuvivahteet ovat hyvin moninaiset, vallankin aromaattiset sylkirauhaset herättävät tomaatit ovat mieleeni!

    Taimikasvatusmultaa pitäisi munkin hakea niin kohta saadaan ekat siemenet multaan!

    Mukavaa laskiaissunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kevät olen pyrkinyt tutustumaan ainakin yhteen minulle uuteen tomaattilajikkeeseen. Nyt tuleekin uusia tuttavuuksia roppakaupalla.

      Poista
  2. Kaunis soilikki! Olen niitä kanssa kaupoissa ihaillut. Ei vain voi ostaa oikein mitään, kun täytyy jättää tilaa siemenkasvatuksille. On niin rajatut nuo ikkunapaikat meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa nyt saisin menestymään tuon soilikin. Pitänee varsinkin kastelun kanssa olla tarkkana.

      Poista
  3. Nyt kyllä odotan mielenkiinnolla minkälaisia tomaatteja kasvaa noista hankkimistasi siemenistä! Lajikenimet jo itsessään ovat varsin houkuttelevia:) Minä en tahdo saada tomaatteja onnistumaan millään, mutta varmaankin niitä täytyy taas kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin mielenkiinnolla odotan, että minkalaisia tomaatteja tulee. Toivottavasti nyt onnistuis jollain lailla ja pääsis edes maistamaan kutakin uututta.

      Poista
  4. Niin ne kevättyöt käynnistyvät. Minäkin ostin kotiin esikoita. Siemenhankintoja teen tulevalla viikolla. Mukavaa laskiaissunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin katselin ensin esikkoja, muttei ollut, jokohan niiden myyntiaika alkaa olla ohi? Olen kyllä tyytyväinen, että löysin soilikin, niitäkään ei kovin usein näe myytävänä.

      Poista
  5. Hauskoja tomaattihankintoja. Kiinnostuksella odotan, miten tomaattisi kasvavat. Siemeninventaarion aika alkaa olla käsillä. Pitääkin penkoa varastot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös penkonut siemenlaatikkoa, on sitä siemeniä kerääntynytkin! Tomaatteja on ennestäänkin montaa sorttia, nyt pitäis päättää mitä laittaa. Ainakin jokaista näitä vastahankittuja.

      Poista
  6. Kiva kuulla, että kevät on alkanut sielläkin. Itselläni jo kovasti kevättää ja tulevan kasvukauden suunnitelmat pyörivät hurinalla päässäni. Pitäisi itsekin kokeilla tuota hyötymikrobi-multaa kylvöissä ja taimikasvatuksessa. Kivoja siemeniäkin olit löytänyt ja monta erilaista lajiketta lempparikasvistani tomaatista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäis varmaan ensi viikolla pitkän taimikasvatuksen vaativia jo kylvää. Keijunmekkoa aattelin jo laittaa ja varmaankin nuo orvokitkin kannattas laittaa ajoissa.

      Poista
  7. Ompas ihania taimijuttuja täälläkin =) Tomaatit kuulostavat herkuilta ja soilikkisi on niin ihastuttavan keväinen =)

    VastaaPoista
  8. Minun oli tänään tarkoitus hankkia Biolanin mykorritsa-kylvömultaa, mutta sitä ei löytynytkään kaupoista. Täytyy ensi viikolla tehdä uusi kierros.
    Kivoja siemenhankintoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiskohan kylvökärpänen puraissut vähän laajemmaltikin? Saapa nähdä mitä kasvit tykkäävät tästä mykorritsa-mullasta....

      Poista
  9. Valtavasti kukkia soilikissa, on todella kaunis! Kylvöpuuhat kutittelee selvästi sormia;) Se ensimmäinen kylvös on aina parasta, mullan tuoksu jne. Salkoruususta tulee varmasti upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä kutittelee, mullan tuoksu ja sen tuntu sormissa, se on onnea se :)

      Poista
  10. Soilikkia en ole koskaan kokeillut. Pitääpä katsella sillä silmällä kaupoissa. Itse ostin vähän erin värisiä saint paulioita kuin entiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saintpauliatkin on kivoja ja kovia kukkimaan. Mullakin niitä on lähes aina ollut, mutta viimeinen kuukahti pari vuotta sitten ja ei ole tullut uusia hankituksi.

      Poista