sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vapputunnelmia

Kävin tänään lapsuudenkodissani ja kuvailin siellä keväänmerkkejä.


 Leskenlehtiä löytyi, keltaisia pikku aurinkoja.


Kimalainen lennähti paikalle   (harmi, kun kuva ei tarkentunut kunnolla).


Tuomesssa on jo heleänvihreät silmut.


Viimeiset jäähilelautat uiskenteli joessa.


Osallistuin myös kulotukseen.


Kohta tässä puskee vihreää ruohoa.


Kotiintullessa kävin etsimässä keväänmerkkejä omalta pihalta. Posliinihyasintit ovat aloittaneet kukinnan, samoin krookukset.


Päivä oli lämmin, +18 astetta. Jospa lämmin sää jatkuisi, sillä olen vienyt osan taimista jo kasvihuoneeseen.


10 kommenttia:

  1. Ihanasti ilma on lämmennyt! Kulotusta en olekaan aikoihin tehnyt, mukavaa hommaa sekin ja tarkkaa ettei tuli karkaa kuivassa heinikossa! Tänään näin meillä ensimmäisen leskenlehden, aika myöhään! Toukokuu jo aluillaan, hiljalleen kesää kohden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kulotus on mukavaa, mutta huomioon pitää ottaa tuulet ja että vettä on saatavilla. Onneksi joki oli vieressä.

      Poista
  2. Tänään oli upea, aurinkoinen päivä! Lisää vaan tätä herkkua, niin alkaa puutarhassa tapahtua kunnolla. Kaunis kuva tuomesta, silmuissa on jo lupaus kesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöisiä ilmoja tässä on jo ooteltukin. Nopsasti ne sipulikukat alkaa nostaa päätään kun saavat auringonpaistetta.

      Poista
  3. Ihana vappusää olikin. Kulotus on niin kivaa puuhaa. Sitä olisi mukava tehdä, mutta keskellä kaupunkia se ei oikein onnistu :) Minä olen bongannut leskenlehtiä vasta auton ikkunasta. Itsekin katselin tuomennuppu ja totesin, että ne ovat paisuneet muutamassa päivässä melkoisesti. Kohta kukkivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leskenlehdet ovat pirteitä keväänmerkkejä! Tuomi on yksi lempipuistani, kirvoista huolimatta.

      Poista
  4. Nyt on kevään merkkejä oikein kunnolla ilmassa. Säät ovat pysyneet niin mahtavina ja lämpötila taitaa peräti nousta loppuviikkoa kohti. Nautinnollisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin puhuttavan jopa paristakemmenestä asteesta, ihan kesäilmoja ois luvassa :) Tämä aika on ihan parasta.

      Poista
  5. Ihanan keväisiä tunnelmia, kiitos niistä. Onnellisen lämmintä helatorstaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruusunmekko, aurinkoista päivää myös sinulle!

      Poista