maanantai 25. heinäkuuta 2016

Lintujen karkotusta

Marjat ovat kypsymässä pensaissa ja sen myötä myös lentäviä marjavarkaita taas liikenteessä. Aiemmin olen pääasiassa käyttänyt rastasverkkoja, mutta ne ovat minusta työläitä laittaa ja poistaa.  Siilien vuoksi olen sitonut verkon helmat ylemmäs oksiin kiinni. Myös lintuja tahtoo jäädä loukkuun. Siksi olenkin pohtinut muita torjuntakeinoja. Ja olisi mukava käydä hakemassa päivittäin tuoreita marjoja ilman verkkorumbaa.

Nyt sitten sain vihiä hirvensarvensuolasta, jonka pitäisi karkottaa lintuja.

Hirvensarvensuolaa saa apteekista.

Pussissa oleva jauhe jaetaan kolmeen 0,5 litran pulloihin, jotka täytetään vedellä. Pullot upotetaan maahan marjapensaiden väliin. Pulloista haihtuu nestettä, jonka hajun pitäisi karkottaa lintuja.


Ei ollut puolen litran pulloja, joten käytin litran pulloja, laitoin kuitenkin 5 dl vettä. Suurennin suuaukkoa, jotta haju pääsisi hyvin tulemaan.

Pullot ovat nyt muutaman päivän olleet käytössä. Rastaita on kyllä lennellyt, mutta en osaa oikein sanoa, ovatko käyneet näissä "pullopensaissa". Verkkoja en ole nyt laittanut ollenkaan.



Lisäksi väsäsin linnunpelättimen, mutta linnut taitaa pitää tätä hupijuttuna.

Rouva Räpsyripsi


 Ripottelin myös muita "pelottimia" marjamaalle.

Tämä (keskikuva) oli uusi niksi minulle: limukkapullosta pohja pois, korkki jätetään ja laitetaan killumaan kepin päähän. Ei sanottu, mikä tässä pelottaa; oisko ääni joka tulee kun tuuli kolkuttaa pulloa keppiä vasten vai jotain heijastusta??   Lisäsin vielä videonauhan pätkiä.


Herukoita on neljää sorttia: punaista, mustaa, valkoista ja vihreää. Linnut tuntuvat eniten olevan punaisten kimpussa. Mutta mustaa ja valkoistakin maistellaan. Vihreät tuntuu saavan olla rauhassa.



Mansikat meillä on amppeleissa ja amppelit roikkuu tuuletustelineessä. Näitä en ole suojannut mitenkään ja saavat olla kutakuinkin rauhassa.

Ehkä roikkuminen suojaa linnuilta


Aamiaistarvikkeita


Kaikenlaisia konsteja on keksitty lintujen karkottamiseen. Olisikin mukava kuulla millaisia keinoja olette käyttäneet ja onko niistä ollut apua.


15 kommenttia:

  1. Itse en ole paljoa marjoja perinteisillä verkoilla suojaillut lintu- ja siiliuhrien pelossa. Harsoa olen käyttänyt ja kanaverkkoa, mutta ovathan ne vähän työläitä, kun yrittää marjoja poimia.

    VastaaPoista
  2. Aikaisemmin meillä oli pelätin, joka muistutti meidän ukkia, ihmiset moikkailivat ohi mennessään, linnut eivät siitä piitanneet. Verkotettu ollaan myös, mutta niiden poisto on aika hankalaa, marjoja lähtee mukana melkoisesti! Nykyään jaetaan marjat tasan lintujen kanssa, molemmille riittää. Ihania pelättimiä olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisen postauksen unikot ovat ihania :D :D :D

      Poista
    2. Sekin on ihan hyvä systeemi, että tyytyy jakamiseen. En tiedä, onko meillä tavallista enemmän rastaita, mutta jotenkin tuntuu että itselle jäis aika vähän.
      Kiitos, unikot olivat ihania, muutama hassu on vielä kukassa.

      Poista
  3. Hihi, ihana plussa-kassi linnunpelättimellä :D Lintujen suhteen en valitettavasti osaa neuvoa.

    VastaaPoista
  4. Hauskat linnunpelättimet.
    Lopetin verkkojen käytön yhteen kesään, kun niistä joutui irrottamaan rastaita. Nykyisin ripustaa cd- levyjä roikkumaan marjapensaisiin ja niiden heiluminen ja välkehtiminen tuulessa näyttää vähän karkottavat lintuja. Hyvin on riittänyt marjoja meille ja linnuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Yhteen aikaan pingotin videonauhoja keppien väliin marjamaalle. En enää muista oliko niillä karkottavaa vaikutusta.

      Poista
  5. Mikään konsti ei tunnu toimivan. Viime ja toiskesänä laitettiin harso, ja se kyllä auttoi. Rastasverkkoa en enää laita, sillä jouduin tappamaan yhden verkkoon juuttuneen rastaan ja se oli järkyttävä kokemus. Me olemme kokeilleet ripustettavaa haukkaa ja pöllöä. Linnunpelätinkin seisoo puskassa, mutta ihan turhaan taitavat kaikki olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rastaat taitavat tottua vähitellen kaikkiin kapistuksiin. Pitäisiköhän vaihtaa päivittäin erilaisia pelättimiä eri paikkoihin....työlästä sekin.

      Poista
  6. Minäkään en liputa verkkojen puolesta, kun niihin kiinni jäänyt lintu on niin hankala irrottaa. Kyllähän se harmittaa, että marjat menevät muiden suuhun. Hirvensarvisuolaa olen kuullut joskus käytettävän myyriin ja muihin jyrsijöihin, mutta tehoaako lintuihinkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voin sanoa, että ei tehoa hirvensarvisuola ainakaan meillä. Lomareissulta palatessa punaiset viinimarjat olivat kadonneet lintujen suihin :(

      Poista
  7. Alppitorvi liiketunnistimella varustettuna, niin eiköhän rastaat lähde marjojen kimpusta.

    VastaaPoista