keskiviikko 17. elokuuta 2016

Keskipäivänkukkia


Keskipäivänkukat aukaisevat nimensä mukaisesti kukkansa päivällä. Mikäli päivä on pilvinen, kukat ovat supussa. Valoa pitää olla riittävästi.


Kasvatin näitä nyt toista kertaa.  Siemenet kylvin huhtikuun alussa. Kuvassa on noin viikon ikäisiä keskipäivänkukkavauvoja.



Lemppareitani!



Olen aivan ihastunut näiden monisävyisiin kukkiin.



 Roikkuvat kivasti parvekelaatikosta.



Nauttivat auringonpaisteesta.



 Sietävät sadettakin.



Värikirjo on moninainen.



 Helppohoitoisia.



Näitä kylvän ensi kesänäkin.



Jätän muutaman siemenkodan kehittymään ja katson, josko niistä saisi siemeniä ensi kevääksi.



Tulipas siinä ylistystä. Mutta en ole oikein löytänyt sopivia kukkia terassin parvekelaatikoihin, joihin paistaa aurinko koko päivän. Laatikoihin pääsee osittain myös satamaan. Keskipäivänkukat ovat täyttäneet toiveeni.

13 kommenttia:

  1. Nättejä väripilkkuja ovat! Hauskaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Piristävää väri-iloittelua! Kasvatin keskipäivänkukkia kanssa viime kesänä, kun sain blogistasi siihen inspiraation. :) Tosi helppo kukka kasvattaa, harmillista siis ettei näitäkään koskaan näe pihoissa ja puutarhoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, enpä minäkään ole näitä nähnyt oikeastaan missään. Näitä sais olla taimimyynnissä keväällä/kesällä.

      Poista
  3. Minullakin on ollut näitä vuosia sitten. Luulin kasvattaneeni näitä siemenistä täksi kesäksi, mutta enpä sitten ollutkaan. No siemenet säilyy varmaan ensi kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenet ovat hyvin säilyvää tavaraa. Toivon saavani näistä omia siemeniä.

      Poista
  4. Uusi tuttavuus. Yritän painaa vinkin korvan taakse tulevaa suvea ajatellen. Näyttävät kivoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarttevat vain lyhyen esikasvatuksen, mikä on hyvä juttu. Pussin mukaan vois kylvää myös suoraan ulos.

      Poista
  5. Onpa kaunis tuo keskipäivän kukka. Todella. En ole ennen tavannutkaan. Pitää painaa mieleen tuollaiset siemenet!

    VastaaPoista
  6. Hei! Minustakin nämä ovat aivan ihastuttavia. Kun en ole muutamaan vuoteen löytänyt puutarhalta, kasvatin itse. Aivan vielä eivät ole kukalla. Eilen sirtelin maahan ja ruukkuun. Kokeilen nyt kakktusmultaa niille. Minkälaista multaa sinä olet käyttänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käyttänyt ihan tavallista puutarhamultaa ja kierrrätysihminen kun olen, olen sekoittanut siihen viimekesäistä tomaateilla ollutta turvepitoista multaa sekaan.
      Minulle on tullut sellainen tuntuma, että tykkää paremmin olla kuivana kuin liian märkänä.

      Poista
    2. Ok. Minulla kasvavat todella rehevästi, mutta nuppuja vaan ei ilmesty. Ovat aurinkoisella paikalla.

      Poista