keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Me kukitaan vielä

Tänään on taas satanut. Syyshommat ulkosalla eivät edisty juuri lainkaan, kaikki on niin märkää, ettei innosta koskea kasveihin eikä maahan. Eilen oli poutaisempi sää, ja kiertelin kuvaaamassa vielä kukkivia kesäkukkia.
Lämpöisen syksyn ansiosta monet kesäkukat kukkivat vaikka on jo lokakuu.

Vaaleanpunainen daalia on vielä aukaissut uusia kukkia.
 Muissa daalioissa kukkia ei enää näy.



Gladiolukset kukkivat myöhään tänä kesänä, ja tässä yksi mattimyöhäinen availee nuppujaan.



Verenpisarat tillikoivat talvetuksen jälkeen kauan ja kukinta pääsi kunnolla vauhtiin vasta elokuussa. 


Nyt olisi vielä paljon nuppuja avautumassa.



Krassit ovat hengissä, koska yöpakkasia ei ole ollut.
Jaksavat vielä kukkiakin.



Keijunmekko pajukehikossa on vielä voimissaan.
Olen ajatellut siirtää koko tornin ulkoeteiseen, kunhan pakkanen uhkaa, ja yrittää viedä sen talven yli.



Maurinmalva on kukkinut ahkerasti.
Kasvatin tätä ensimmäistä kertaa. Ihana kasvi ♥
Siemenet ovat peräisin Selätön puutarhuri -blogista, kiitos Maatuska.



Pelakuutkin ovat vielä ulkona.
Varasto on raivattu talvetusta varten ja nyt olisi jo korkea aika päästä heidän talviteloille.



Kehäkukissa on paljon nuppuja.
Kukinta alkoi aika myöhään, taisi kylvö luiskahtaa kesäkuun puolelle.


Oranssi on minusta ihanan pirteä väri, varsinkin syksyllä tykkään tästä väristä.


Kunpa vielä tulisi aurinkoisia lämpimiä päiviä!

12 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Niin upeita kukkia kaikki, tuo verenpisara on kyllä ihana♥ Täällä on nyt satanut monta päivää ja on kovin kosteaa,vilakkaa..Toivotaan tosiaan että tulisi niitä kauniita aurinkoisia syyspäiviäkin:) Mukavaa päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoiset päivät olisivat tervetulleita, sais puutarhan laitettua talvikuntoon. Mukavaa viikonlopun alkua!

      Poista
  2. Voi miten ihania ja voimaannuttavan kauniita kuvia vesisateen keskelle. Kiitos.

    VastaaPoista
  3. Onpa kauniita kukkijoita, upea keijunmekko ja maurinmalvat, eikä oo verenpisaratkaan hullumpia -älyttömästi kukkia! Löysin blogisi ja jäin lukijaksi!

    VastaaPoista
  4. Hei vaan Sirkku, kiva kun löysit blogiini ja liityit lukijakseni!

    VastaaPoista
  5. Kovasti ovat vielä voimissaan. Keijunmekko on komea, kokeile ihmeessä talvettaa vaikka minä olen todennut helpommaksi ja siistimmäski kasvattaa siemenistä uudet.
    Eikös ole Maurinkiiltomalva ihana loppukesän kukka? Täälläkin kukkii vielä ihan täysillä. Ota siemenet talteet, kun "kiekot" ovat muuttuneet kauttaaltaan tummanruskeiksi. Saat ensi vuodellekin kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä käydä tutkimassa joko siemenet ovat valmiita. Ilman muuta kasvatan ensi kesänäkin maurinkiiltomalvaa. Kiitos vielä kerran siemenistä.

      Poista
  6. Ihanaa kukintaa vielä ja niin kauniit kuvat. Upea keijunmekko. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Kauniita kukkijoita ja aivam mahtava tuo keijunmekko! Toivottavasti saat sen talvetettua. Kivaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin pitää keijunmekkoa ulkona niin pitkään kuin mahdollista, kuvittelen sen selviävän paremmin kun sisälläolo jää mahdollisimman lyhyeksi. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista