sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Piikkikaktuksia siemenistä


Pikkuiset piikkikaktukset ovat jälleen kasvaneet ja on taas aika päästä isompaan ruukkuun. Neljä vuotta sitten aloitin näiden kasvattamisen siemenistä.  Edellisen kerran ruukutin näitä helmikuussa 2016.




Kaktukset uusissa kodeissaan.


Tein myös kaksi istutusta.

Ai niin, vaihdoinhan minä osan kasvateista isompiin ruukkuihin jo viime vuonna.


Ja tässä ovat kaikki kasvatukset nyt sitten samassa kuvassa.


Laskin näitä olevan 45 ruukkua.

16 kommenttia:

  1. Oho, sinullahan on oikea kaktustehdas ;)

    VastaaPoista
  2. Voi miten upeita. Jännä kun olet keksinyt tällaisen kylvöhomman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilu lähti käyntiin kun näin siemenpussin.

      Poista
  3. Onpa upean näköinen rivistö!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä mielenkiintoisia kasvattaa, helppojakin.

      Poista
  5. Ihania, paksuja kaktusvauvoja! Minullakin on kaktustehdas, mutta ei ne minun pikkuiset ole noin hyvinvoivien näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan yllättynyt että ovat näin hyvin hengissä, sellaisia heiveröisiä millimetripuikkoja kun alussa olivat.

      Poista
  6. Oih..mikä ihana kaktusplantaasi:) Kaktukset on aina olleet minusta huippu suloisia:)♥ Mukavaa talvista alkanutta viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöjä ovat minustakin, piikeistä huolimatta :) Aurinkoista viikkoa sinnekin!

      Poista
  7. Hurja määrä kaktuksia :) Ja ihanat nuo pitkulaiset kaktukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkulaista sorttia tuli eniten. Mitenkähän ne isompina pysyy pystyssä....

      Poista