lauantai 15. syyskuuta 2018

Uusia lintuvieraita

Tänään mieheni huomasi pihalla nokkimassa oudonnäköisen linnun.


  Ihmettelimme mikä voisi olla.


 Sain kameralla ikuistettua muutaman kuvan tunnistamista varten.


 Lintukirjaa selailemalla selvisi, että kyseessä on pähkinähakki.


Eipä olla ennen tavattu tätä siivekästä.


Muutama päivä sitten pihalle lennähti parvi pikkulintuja, outoja tyyppejä hekin.


Selailin lintukirjaa ja tutkailin nettiä...

Lopulta tulin siihen tulokseen, että oliskohan keltahemppoja ???


Luontoportin mukaan keltahemppo muistuttaa vihervarpusta ja sen tunnistan. Ensin ajattelin olevankin vihervarpusia.


JK. Uuden tutkinnan myötä kallistun siihen, että ovat kuitenkin vihervarpusia.




Syyskesällä on yleensä lennellyt neitoperhosia, mutta nyt en ole tavannut yhtään.  Yhden amiraaliperhosen bongasin daalian kukassa.


  Vasen siipi näyttää olevan vahingoittunut.



Siilejäkään ei ole näkynyt. Ruokaa on ollut tarjolla jonkin aikaa, mutta ei vaan ole tullut ruokailijoita.
Muina syksyinä tähän aikaan on ollut muutamia piikkipalloja liikenteessä. Olikohan kuuma ja kuiva kesä heille turmioksi?

11 kommenttia:

  1. Pähkinähakki taitaa olla melkoinen harvinaisuus pihalla ja hienoa että sait sen ikuistettua.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut ennen kuullutkaan pähkinähakista ennenkuin lintukirjasta luin.

      Poista
  2. Hyviä kuvia lintuvieraista. Vihervarpuseksi olisin minäkin veikannut noita pikkulintuja, mutta mikseivät voisi olla keltahemppojakaan. Syksyisin ja keväisin pääsee näkemään erikoisempiakin vieraita, kun linnut alkavat muuttaa ja kerätä vararavintoa muuttomatkalle. Hienot perhoskuvat! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin nyt kallistun vihervarpusen kannalle, kun vertailin jokunen vuosi sitten vihervarpusesta ottamiani kuvia. Kyllä, syksyllä ja keväällä voi huomata ihan uusiakin lajeja :)

      Poista
  3. Hieno pähkinähakki-bongaus! Minulle tuntematon lintu ja näyttää todella komealta :)
    Pikkulintuja olisin myös veikannut vihervarpusiksi, mutta en ole kyllä mikään asiantuntija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkinähakki oli kiva tavata, eipä ole sen koommin näkynyt. Olen samaa mieltä, kyllä se varmaankin on vihervarpunen kuitenkin.

      Poista
  4. Pähkinähakki on vieraillut anopin pihalla mutta itse en ole koskaan nähnyt. Olet ollut onnekas. Mukavaa kun sait sen kuvattua meidänkin ihmeteltäväksi .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja yllätyksiä ovat tällaiset vierailut :)

      Poista
  5. The wildlife around this area is amazing! I love the photos of the butterfly in particular! Very pretty! Thanks for the share, have a fantastic rest of your day. Keep up the posts

    World of Animals

    VastaaPoista