maanantai 6. tammikuuta 2020

Paluu arkeen

Joulu, uusi vuosi ja pian loppiainenkin on ohi ja paluu arkeen koittaa.  Tykkään kyllä joulusta, mutta kun riittävä määrä on sitä vietetty, on mukava palata normaaliin arkeen.


Joulukuusesta otin tänäään koristeet pois. Jätin vielä kuitenkin kynttilät ja latvatähden illan ratoksi. Huomenna otan nekin pois ja kuusi viedään ulos lintujen ruokintapaikalle. Linnut saavat siitä lisäsuojaa aterioidessaan.


Tänään oli ihan nätti ilma, pientä auringonsädettä näkyi eikä satanut lunta eikä vettä.  Pakkasta pari astetta.


Amaryllis ei ehtinyt kukia jouluksi, mutta nyt on pukkaamassa kukkavartta. Ei tullut jouluksi ostettua kukkivaa amaryllistäkään.


Joulukukkia oli vain kaksi eriväristä hyasinttiä ja tämä joulutähti. Kun otin tästä joulukoristeet pois jäi multaan ruma monttu, joten täytin sen silkkipaperilla.


Ensimmäinen siemenluettelo saapui. Vilkaisin tomaatti- ja kurkkulajikkeita.
Siemenkauppa.comista tuli sähköpostia, kävin myös siellä tutkimassa tomaatti- ja kurkkulajikkeita.


Vielä ei kuitenkaan kylvöhommat suuremmin kutittele mieltä. Ajatukset on vallannut vihoitteleva olkapää ja kylmägeelipussi, jolla olen "hautonut" olkapäätä useamman kerran päivässä.
Mutta kevättä kohti mennään...

12 kommenttia:

  1. Minulla on vielä joulukukat hyvässä hapessa. Ostin tulilatvoja ja atsalean. Atsalea on kyllä pari kertaa päässyt rupsahtamaan mutta on ihmeen kaupalla virkistynyt kun olen upottanut sen lämpimään veteen. Niissä on niin pieni ruukku ja vähän multaa. En tiedä olisiko kannattanut heti laittaa isompaan ruukkuun jotta olisi ollut vähän enämpi silloin myös sitä multaa. Joulukuuset olisi tarkoitus purkaa tällä viikolla. Minulla on vähän kurkku kipeänä ja oksettava olo, lieneekö joku tauti tulossa, sentakia olen ollut valveilla melko pitkään. Siemenluetteloita en ole katsonut enkä ole aikonut ainakaan perennoja istuttaa siemenistä. Jotain hyötykasveja kyllä laitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aion istuttaa hyasintin sipulit keväällä ulos, jos vaikka kukkisivat joskus. Nyt odottelen amarylliksen kukintaa...

      Poista
  2. Itse olen tyytyväinen, että vihdoin alkaa arki. Onhan tuota joulunaikaa nyt vietetty! Vihoitteleva olkapää täälläkin, mutta hoitotoimenpiteillä helpottaa. Vanhuus ei tule yksin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista kremppaa näyttää iän myötä tulevan...

      Poista
  3. Joulu on melko hyvin meiltäkin kerätty jo pois. Kuusen veimme pois jo sunnuntaina, vaikka se ei juurikaan vielä karissut. Itse asiassa oksankärjissä näkyi uutta versoa, joten siitä olisi saattanut olla iloa vielä pitkäänkin. Joulukukat saavat ilahduttaa niin kauan kuin kukkivat. Toivottavasti olkapääsi paranee pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätin vielä kyntteliköt ja jouluvalot, taidan viikon päästä ottaa loputkin, eikös Nuutti 13 pv päätä joulun niinkuin virallisesti... Ulkona saavat vielä valaista pitemmän aikaa.
      Toivon helpotusta olkapään suhteen.

      Poista
  4. Vielä en ole joulua riisunut pois, mutta kohta alkaa olla sen aika. Mukavaa alkanutta tammikuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ne selkäviikot ala kohtapuoliin. Mukavaa tammikuuta sinnekin!

      Poista
  5. Kyllä, arki voi taas alkaa. Meillä on kuusi vielä paikoillaan, muut koristeet on kyllä kerätty pois. Harmillista tuo vihoitteleva olkapääsi, toivottavasti saat sen kuntoon. Hyvää tammikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi vietiin tänään ulos jatkamaan kiertokulkuaan. Toimiva olkapää olisi kyllä kiva. Mukavaa tammikuuta!

      Poista
  6. Meillä ei tänä vuonna paljon joulukoristeita sisällä ollutkaan. Tänään keräsin ulkoa jouluvalot kellariin ja sisällä vaihdoin keväisen pöytäliinan keittiön pöydälle. Tuntuu mukavalta mennä kohti valoa ja kesää. Siemenvarasto pitäisi käydä läpi ja tehdä kylvösuunnitelma. Mielessä on, mutta vielä en ole ehtinyt.

    Muutama vuosi sitten minulla oli olkapäässä kierrokalvon tulehdus. Olkapää oli todella kipeä ja lopulta piti mennä päivystykseen, jossa sain piikin olkapäähän. Kipu alkoi heti helpottaa ja olo parani nopeasti. Toivottavasti sinunkin olkapääsi paranee pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenet pitäisi minunkin katsella läpi, en varmaan edes uusia siemeniä tarvisi, mutta eiköhän niitä kuitenkin tule hankittua.
      Minulla on kiertäjäkalvosinvamma, oottelen pääsyä jatkotutkimuksiin että mille aletaan. Jospa jotain apua löytyisi.


      Poista