sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Mitä kuuluu siemenistä kasvatetuille piikkikaktuksille?

Vuonna 2014 kylvin piikkikaktuksien siemeniä kokeillakseni saako niistä kasvatettua kaktuksia. Viimeksi kirjoitin näistä siemenkasvatuksista 2018.


Tässä on tämän päivän tilanne.
Kaktuksia oli enemmänkin, mutta osasta olen hankkiutunut eroon.





Päätin yhdistää muutamia kaktuksia tekemällä kaksi istutusta. Tykötarpeet pöydälle ja toimeksi.


Alimpana kuvassa hanska, jonka laitoin toiseen käteen, jotta voin käsitellä piikkikukkia.




Tähän pyöreään istutukseen laitoin lisäksi syyläkaktuksesta irronneita pallukoita (oikealla astiassa). Syyläkaktus ei ole siemenkasvatus vaan kirppariostos.




Tähän pitkulaiseen tuli myös kaksi pikkuista syyläkaktuksen alkua.

Lisäksi laitoin molempiin mullan pinnalle kivimursketta.




Nämä ovat kaksi vuotta sitten tekemäni istutukset. Oikean puolimmainen on kasvanut ihan mukavasti. Vasemmanpuoleinen on ollut kitukasvuisempi, tässä päädyin vaihtamaaan toisen pitkän kaktuksen tilalle pienen kulmikkaan kaktuksen.


En tiedä mitä nämä kasvatuskaktukset mahtanevat olla??  Netistä varmaan löytyisi vastauksia, mutta en ole toistaiseksi tutkinut asiaa, ehkä vielä joskus innostun.



Tästä kaikki alkoi kuusi vuotta sitten.



Piikkikaktukset ovat kyllä muuten hauskoja, mutta piikit ovat ikäviä, nytkin sain nyppiä niitä pois sormista käsittelyn jälkeen.

11 kommenttia:

  1. Voi miten söpöjä pikkuisia:)) Minusta kaktukset on niin ihania! Leppoisaa naistenpäivän iltaa ja mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niinpäs onkin naistenpäivä, en ole muistanutkaan. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  2. Tosi kivoja kaktuksia. Minullakin niitä on muutamia.
    Mukavaa naistenpäivän iltaa sinulle. 🌼🌼

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Ehkä kasvienkin on joukossa mukavampi olla kuin yksin 😉

      Poista
  4. Minusta kaktukset on aivan ihania, joskus minulla oli niitä paljon nykyään vain yksi. En tiedä mikä niissä viehättää mutta pidän niistä todella paljon. Näin ryhmiin istutettuna niistä tuli tosi kivoja yhdistelmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä haittaa vaikka kastelu unohtuisi pitkäksikin aikaa :)

      Poista
  5. Hienosti ovat kasvaneet! Tuollaisina yhteisistutuksina mukavan näköiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sommittelen vielä lopuistakin ainakin osan ryhmäistutuksiin.

      Poista
  6. Hyvin onnistunut kokeilu! Näyttää hyvältä ryhmissä :)

    VastaaPoista