sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Keskipäivänkukka ja kelta-apinankukka

Enpä olisi uskonut, että  keskipäivänkukan taimirääpäleistä tuli näin kivasti kukkivia kukkia.

 Olen kyllä positiivisesti yllättynyt :)


Taimikasvatusvaiheita:

Tässä kuva taimista toukokuussa kasvihuoneessa.
Tässä keskipäivänkukat istutettuna kesäkuussa.

Ja tässä kuvattuna tänään. Kukat ovat paistatelleet täydessä auringossa ja näyttävät viihtyvän vaikka on ollut näin helteistä. Terassin kaide on maalauksessa, joten odottelevat tässä kaiteelle pääsyä.



Ruukussa kivikkoon laitettuna.
Kissapatsaaseen istutettuna.


Tässä on amppelissa kelta-apinankukkaa, mukana on myös keijunmekkoa, mutta apinankukka näkyy ottaneen siitä voiton. Apinankukkaa säilytin talven ajan viileässä varastossa ja toukokuussa laitoin juurenpalat uudestaan multaan. Juurenpaloista saa lisättyä helposti, lähtee kasvamaan pienestäkin pätkästä. Tykkään tästä, vaikka onkin kova roskaaja kun pudottelee kuihtuneita kukkiaan. Mutta tässä tipahtelee nurmikolle, joten ei haittaa.


Olen kuullut tätä kutsuttavan myös lapin orvokiksi, juopon kukaksi ja hyvän äidin kukaksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Nimitys juoponkukka johtuu varmaan siitä, että tarvitsee runsaasti kastelua.

Hellettä on piisannut ja kukille ja muille kasveille on saanut kantaa vettä selkä vääränä.
Maa kaipais jo vettä ja ilmeisesti sitä ensi viikolla ainakin jossain määrin saadaan.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Perennat kukassa


Yksi lempiperennoistani on jaloritarinkannus. Sain muutamia alkuja vuosia sitten ja sen jälkeen olen itse lisännyt niitä siemenistä. Siementen kypsyttyä olen syksyllä ripotellut niitä kukkapenkkiin ja sitten aikanaan kun ovat kasvaneet sopivankokoisiksi olen siirtänyt ne lopulliseen paikkaan. Näitä on kyllä helppo lisätä ja lisääntyy itsestäänkin. Menestyminen ei aina sitten olekaan yhtä varmaa. Viime kesänä härmä vei ritarinkannukset niin ettei kukinnasta päässyt nauttimaan. Nytkin tutkittuani kasvustoa huomasin härmän alkua. Pitäisi ilmeisesti olla harvahko kasvusto, joka pääsee tuulettumaan ja se osaltaan ehkäisisi härmää. Pitäisi varmaan harventaa kasvustoa, mutta en ole raskinut. Jos on muitakin konsteja härmää vastaan, otan niitä kiitollisuudella vastaan.



Ritarinkannuksien kanssa kasvaa myös rohtosormustinkukkia. Nämä olen alkujaan kasvattanut saamistani siemenistä. Sen jälkeen sormustinkukat ovatkin  huolehtineet itse lisääntymisestään. Kaunis kasvi, mutta hyvin myrkyllinen.

 
 


Palava rakkaus kukkii myös parhaillaan. Nämä olen myös kasvattanut siemenestä ja kukkivat nyt ensimmäistä kesää. Tämäkin oli helppo kasvattaa. Syksyllä pari vuotta sitten laitoin siemenet astiaan multaan ja jätin astian talveksi ulos. Keväällä sitten itivät ja viime kesä meni taimikasvatuksessa.



Ruskoliljaa minulla oli enemmänkin jokunen vuosi sitten, mutta niissä alkoi liljakukot asustelemaan joten lopulta luovuin niistä. Pari vuotta sitten kaivelin vanhaa kukkapenkkiä ja sieltä löytyi vielä sipuleita ja istutin taas niitä kokeeksi. Vielä ei ole liljakukkoja näkynyt.



Jalopähkämö on kukkinut tässä samassa penkissä useita vuosia ja näyttää vielä viihtyvän. 


Kuvauskierroksella huomasin, että orvokit olivat venähtäneet pitkiksi ja leikkasin ne sitten alas.  Jospa tyngistä versoisi uutta kasvua ja kukkisi vielä uudestaan myöhemmin. Leikatuista tein kukkakimpun, johon lisäsin ruusua ja jalopähkämöä.


Luonnossa tontin laitamilla mesiangervo ja horsma kukkivat rintarinnan, kauniita ovat nekin. Nauttikaamme kesästä!

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kasvihuonekatsaus

Kasvihuoneessa ovat ensimmäiset tomaatit kypsyneet.
Yksi Sweetbaby,  yksi Black Cherry ja kaksi Olivadea selviytyi kasvihuoneessa vaurioitta toukokuun pakkasyöstä ja ovat tuottaneet nyt maistiaisia.

Kirsikkatomaatti Sweetbaby on saanut valmiiksi yhden kypsän maistiaisen.


Kirsikkatomaatti Black Cherryllä on myös yksi kypsä.


Luumutomaatti Olivadella on kaksi kypsää hedelmää.


 Pensastomaatti Tiny Timejä on 4 kpl. Näissä on raakileita, ei vielä yhtään kypsää.


Sitten sain tuttavalta kaksi kirsikkatomaatin tainta, lajike on Ildi ja tekee keltaisia hedelmiä. Tämä on vasta kukintavaiheessa, mutta kukkia on paljon. Toivottavasti ehtisi ainakin osa kypsyä.


Osa paleltuneista tomaateista päätti herätä henkiin ja tässä on paras niistä.
Jätin siihen kokeeksi kaksi "varasta". On tässäkin muutama kukka.


Kaikissa paprikoissa on hedemän alkuja, mutta ovat kaikki vielä vihreitä.
Tässä on pisimmälle ehtinyt.


Itse kylvämäni kurkku kuoli pois.Tässä on puutarhalta ostamani kurkku.
On avomaan kurkku, mutta on nyt kasvihuoneessa kun on tilaa. Lajike on Profi .


Vesimeloneista ei sitten tullut mitään, kuihtuivat vähitellen pois. Olisivatko tykänneet huonoa alkukesän kylmistä säistä tai kasvuolosuhteet eivät muuten olleet suotuisat. Pitänee ensi keväänä yrittää uudelleen.
Satoa odotellen..........


sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Sisäkukkia

Vaihteeksi kuvia sisäkukista. Sain tädiltäni mustanmerenruusun (myös torpankukaksi kutsutaan) käpyjä muutama vuosi sitten. Maaliskuussa olen aina istuttanut kävyt kukkamultaan ja kesäkuussa aloitttelee sitten kukintaa. Tämä on mielestäni kiva kesäkukka sisällä.  Joskus olen ostanut kaupasta mustanmerenruusun käpyjä, mutta niistä ei ole oikein tullut mitään. Tämä ruusu on kulkeutunut tuttavalta tuttavalle periaatteella ja on hyväkasvuinen.

Paras kukintavaihe alkaa olla käsillä.
Kukka on violetinsininen.


Yhden kukinnon on saanut aikaiseksi enkelinsiipi eli korallibegonia. Minulla on näitä 3 kpl; yksi pitkäksi venähtänyt vanhempi yksilö ja siitä otetut 2 pistokasta. Nimensä kasvi on saanut enkelinsiipeä muistuttavasta lehdestään.

Pistokkaat ovat kasvaneet jo aika isoiksi.
Yksittäinen kukka on hauskasti sydämenmuotoinen.
Enkelinsiipi tahtoo kasvaa pitkäksi ja honteloksi ja tarvitsee tukea ja ainakin minulla tämä vanhempi yksilö on myös harvanpuoleinen.  Nyt sitten istutinkin nämä kaksi samaan ruukkuun, jotta tulisi tuuheampi.

Pilkullinen lehti on kivannäköinen.
 Toivottavasti tulevat toimeen keskenään samassa ruukussa.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Viimeisten kesäkukkataimien istutus

Tällä viikolla sain vihdoinkin viimeiset kesäkukan taimet istutettua.

Tässä on härmesalvian taimet odottamassa maahan pääsyä. Osa taimista kasvoi kituliaasti ja kuoli. Mutta jäihän noita ihan tarpeeksi.


Härmesalvian taakse kukkapenkkiin istutin kesäpäivähatun(?) taimet (siemenpussissa luki Black-eyed Susan Daisy). Ovat pitkänlaisia, en oikein tiennyt kannattaisiko latvoa ja jätin sitten latvomatta.


Ja sitten vielä sinitähtösen taimia. Näitä istuttelin useampaan eri astiaan.



Tässä on varastossa talvehtineet verbenat. Ovat lähteneet jonkinlaiseen kasvuun. Jospa siitä kesän mittaan rehevöityisivät.

Kaikki taimet ovat nyt sitten vihdoinkin lopullisessa kasvupaikassaan. Odotellaan kukintaa.......


lauantai 21. kesäkuuta 2014

Kasvimaalla ja Juhannustunnelmissa

Kasvimaa on ollut todella märkä. Pari penkkiä perunaa ja kaksi porkkanapenkkiä sain laitettua pari viikkoa sitten ja sipulin istukkaat viikko sitten. Eilen sitten päätin istuttaa taimet. Nyt oli jo korkea aika saada viimeiset maahan.

Purjon taimet kerkesivät kasvaa ihan hyvänkokoisiksi.

Kylvövaiheessa jaoin Flora-purkin kahtia muoviliuskalla ja jätin molempaan puoliskoon yhden taimen kasvamaan. Nyt oli kätevä irrottaa taimet toisistaan.

Sitten istutin kaksi lehtikaalen tainta. Viime kesänä kokeilin ensi kertaa lehtikaalta. Se kasvoikin hyvin, eikä kaalta vaivaavat ötökätkään sitä pahemmin vaivanneet.

Istutin myös pikkuruisia keräsalaatin taimia. Niissäpä ei juuri kuvattavaa ollut. Ja kylvin vielä yhden rivin lehtisalaattia.

Syksyllä istuttamani talvivalkosipulin kynnet ovat kasvaneet tämän mittaisiksi. Istutin kaksi penkkiä syksyllä ja toisesta ei noussut yhtään sipulin alkua. Eikä tästäkään penkistä kaikki kynnet ole nousseet. Ilmeisesti sateinen ja märkä talvi tuhosi suurimman osan.



Kävimme juhannuksenvietossa lapsuudenkodissani. Siellä oli kurjenpolvet parhaillaan kukassa; voisi sanoa että oikeita kurjenpolviniittyjä.


Tykkään kurjenpolvista, sekä jalostetuista että luonnon kurjenpolvista. Ovat jotenkin herkän kauniita.

Lapsuudenkodissani kasvaa myös tällainen ruusu.
 Mikähän mahtaisi olla nimeltään?  Kukka on pieni, noin 3 cm halkaisijaltaan ja hyvin tiheästi kerrottu. Onkohan jokin luonnonruusu?

Oikean juhannusruusun myötä Hyvää Juhannuksen jatkoa!


perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kesäkukkataimien istutusta

Tänään istuttelin itsekasvattamiani kesäkukan taimia koleassa tuulessa.

Keijunmekot ovat kasvaneet jo sen verran, että alkavat takertua toisiinsa, joten oli hyvä saada ne omille paikoilleen jatkamaan kasvuaan. Istuttelin niitä amppeleihin ja erilaisiin astioihin. Kasvoivat  yllättävän hyvin ja vähän oli istutuspaikat hakusessa monelle taimelle.
Näihin amppeleihin tulee vielä "ripustimet", joita pitkin mekko pääsee ylöspäin ja osa versoista saa laskeutua alaspäin.

Keijunmekkoja vanhassa saavissa

 Amppelipetunioita istutin parvekelaatikoihin ja amppeleihin.



Keskipäivänkukat laitoin myös parvekelaatikoihin ja yhteen ruukkuun. Näitä seuraan mielenkiinnolla, että tuleekohan näihin kukkia kun ovat tällaisia roikaleita.

 


Itsekasvatetuissa taimissa on se miinuspuoli, että heti ei pääse nauttimaan kukinnasta. Mutta varmaankin jo heinäkuun puolella jotain kukkii. Toivossa on hyvä elää.
Vielä odottavat istutusta kesäpäivänhatut, härmesalviat ja sinitähtöset.