lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kevättä ilmassa

Vihdoinkin oli sellainen aurinkoinen vapaapäivä, että saattoi jotakin puuhastella ulkosalla. Tuuli oli kyllä melkoinen.  Siivoilin kasvihuonetta ja vein sinne varastossa talvehtineita kasveja: timjamin, persiljan, ruohosipulin, kelta-apinankukkaa, amppelimansikat ja ostamani jouluruusut. Tuumin, jotta pärjäävät jo siellä, koskapa niiden talvehtiminen voi onnistua ulkonakin. Saapa nyt sitten nähdä.......

Pääsiäisen kunniaksi kukkivat ensimmäiset kukat: krookukset.
Muita kukkivia ei vielä löytynyt, mutta idänsinililjoissa (scilloissa) pilkotti vähän sinistä jo näkyvissä.


Fasaanit ovat vierailleet joka päivä pihalla. Tässä kuvassa herra fasaani on yhdessä daamiensa kanssa ruokailemassa.
 

Yksi jänis on käynyt iltaisin jyviä mutustelemassa lintulaudan liepeillä. Tässä pupu sattui yhdessä fasaanien kanssa aterialle.

Hieman on huolestuttanut, mitä tuhoja puput on saanut aikaan puutarhassa. Verkotin kyllä syksyllä omenapuut ja muut tärkeimmät kasvit. Nyt tehtyäni katsauksen, niin verkotetut ovat säilyneet vaurioitta. Mutta norjanangervo näyttää maistuvan niille, siitä oli taas latvat napsittu kauttaaltaan. Se on jo sen verran iso, että verkkoa pitäisi olla melkoisesti, jos sen suojaisi. Mutta eiköhän se siitä taas lähde kasvuun.

Aurinkoisia pääsiäisenpyhiä!
Tervetuloa uudet lukijat!

2 kommenttia:

  1. Fasaanit ovat sitten kivoja ja kauniita lintuja. Ihanat krokukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihan elämää on kyllä mukava seurata, sekä eläinten että kasvien.

      Poista