perjantai 11. syyskuuta 2015

Vielä tuli kauniita päiviä

Onpa ollut ihanaa kun aurinko on taas hellinyt. Ihan kesävaatteilla on tarennut ulkonakin puuhastella. Kaikenlaisia pörriäisiä ja perhosia on lennellyt ja vieraillut kukkasissa. Tänään näin tämän kesän ensimmäisen neitoperhosen. Onneksi oli kamera lähistöllä ja pääsin ikuistamaan tämän kaunokaisen. Nokkosperhosia lenteli myös, samoin jokin vaalea perhonen (sitruunaperhonen kenties?).

Koreat on värit tällä perhosella.
 Neitoperhonen käväisi pelakuun kukassa...


 ...mutta hän tuntui tykkäävän samettikukista.






Sinisievikeistä taas kuvaa, olen aivan ihastunut näihin "sinislmiin" joita avautuu uusia päivittäin. Roikkuu myös kivasti parvekelaatikosta.

Oliskohan kukkakärpänen tämä tässä?


Amppelikukat ovat vasta nyt parhaassa kukassaan. Elokuun lämpimät säät antoivat vauhtia kukintaan.

Karjalanneito, jonka kasvatin pistokkaista keväällä. Senkin takia kukinta myöhässä.


Alennusmyynnistä ostin kesällä reppanan siniviuhkan. Istutin isompaan amppeliin, kanankakkaa lannoitteeksi ja näyttää tykänneen toimenpiteistä.


Amppeliverenpisara on kukkinut vasta parisen viikkoa. Tämä on viimekesältä ja talvetettu. Talven jälkeen oli surkeasssa kunnossa ja elpyminen vei melkein koko kesän. Myös kirvat vaivasivat alkukesästä.
 
Alushameiset verenpisaran kukat ovat kauniita, myös nuppu on söpö pallo.


Pistokkaasta kasvatettu verenpisara aloittelee kukintaa.


Tänä keväänä en itse kylvänyt keijunmekkoja ollenkaan ja talvetettu ei herännyt henkiin. Onneksi sain kuitenkin mekon taimia ja nyt olis kukkia tulossa vielä runsaasti.


Keväällä kylvetyt tuoksuherneet itivät huonosti ja kituivat alkukesän kylmyydessä. Nyt nekin ovat päässeet kukkaan asti. Ohikulkiessa vieno tuoksu kantautuu nenään :)

Vielä näyttäs lämmin sää jatkuvan. Nauttikaamme näistä kesäisistä syyspäivistä!

8 kommenttia:

  1. Ihanat ilmat kyllä! Hienoja perhoskuvia olet saanut, passaa niin kukkienkin värit hienosti perhosiin. Amppelisi ovat tosi hyvässä kunnossa, mulla alkaa jo olla jo aika surkeita, kun hoitaja on laiskistunut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kun otin perhoskuvia niin sattui muutama julkaisukelpoinen mukaan ;)

      Poista
  2. Kesä saisi kyllä jatkua, niin ihana kukinta voisi jatkua. Verenpisarat ovat kyllä suloisia. Minunkin pihalla on lennellyt neitoperhosia. Komeita perhosia ovatkin. Kesän lämpö jatkuu onneksi ainakin viikonlopun verran. Ihanaa kesäistä viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkin lenteli samoja perhosia kuin eilen. Aurinkoista viikonlopun jatkoa sinullekin!

      Poista
  3. Kauniita kuvia, valkoinen siniviuhka on huippukaunis! Täälläkin näkyi eilen perhosia runsaasti, peruslajistosta suruvaippa on ainut, jota en ole nähnyt vielä koko "kesänä" tai mitä syksyä tämä nyt jo onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kesäkukka. Kunpa tällaiset ilmat jatkuisi niin ehkä perhosia näkisi vieläkin.

      Poista
  4. Nautitaan! Täälläkin on nyt keaäisen lämmintä. Kaunista!

    VastaaPoista