tiistai 27. syyskuuta 2016

Talven enteitä

Vaikka on vielä lämmintä, enteitä tulevasta talvesta on jo havaittavissa, sillä  pikkulintuja on ilmestynyt puutarhaan etsimään syötävää.

Eräänä aamuna huomasin sinitiaisia nokkimassa pioniunikoiden siemenkotia.


 Ikkunan läpi kuvailin nokkijoita.


Unikoiden siemenet näyttivät maistuvan.


 Tyhjennetyt siemenkodat jäivät jäljelle.



Kesällä unikoista on iloa ihmisille ja syksyllä linnuille.
Iloa tuottava kasvi molemmille osapuolille :)




Myös siilet ahmivat ruokaa talven horrosta varten. Meillä käy neljä siiliä syömässä kissanmurkinaa. Ruoka on pienessä mökissä, jonne pääsee kahta käytävää pitkin. Joinakin iltoina istahdan tarkkailemaan siilejä, yksi kerrallaan siilet kipittävät mökkiin. Tuntuvat nauttivan ruuasta ihan sovussa.

Iltahämärässä otettuja kuvia.

Kukkura ruokalautasellinen liotettuja kissanraksuja terästettynä rypsiöljyllä uppoaa neljään pekkaan.




Eilen aamulla laittaessani aamukahvia, huomasin keittiön ikkunasta ulos katsoessani punatulkkuja mylläämässäni kukkapenkissä.


Syövätköhän punatulkut matojakin, vai mitä mahtoivat etsiä?

Ikkunan läpi näitäkin kuvailin, etteivät pyrähdä lentoon, jos oven aukaisen.


Pihlajanmarjoja maisteltiin myös.


Tänä aamuna bongasin tällaisen pikkulinnun.


Kukahan hän mahtaa olla?

10 kommenttia:

  1. Ihanat siilit ja linnut. Tuo pikkuinen voisi olla ehkä leppälintu??
    Gitta, voitit muuten Maurinmalvan siemeniä blogini pienessä yllätysarvonnassa. Blogissa oli aluksi eri voittajan nimi, koska arvontaan lipsahti vahingossa sellainen nimimerkki, joka ei edes ollut kommentoinut. Suoritin uuden arvonnan ja onni suosi sinua.
    Käypä jättämässä sähköpostiini osoitetietosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai voitin?Ihana yllätys!
      Pitääpä googlata mitä leppälinnusta sanotaan.

      Poista
  2. Onpas ihania kuvia. Kiva kun olet kuvannut näitä pikkuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kamera on yleensä sisällä ollessa hollilla pöydällä, jos sattuis jotain mielenkiintoista näkymään ulkona.

      Poista
  3. Punarintahan tuo pieni laulajataituri on. Olipa niin lämpimän lintuystävällinen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin googlaamassa ja punarintahan hän on. En muista olenko koskaan edes nähnyt punarintaa. Hän siinä ootteli kiltisti niin kauan, että sain kuvan otetuksi :) Mukavaa tutustua uusiin lintulajeihin.

      Poista
  4. Meidän pihalta siilit ovat kadonneet kokonaan.Viimeksi näin yhden heinäkuussä. Onpa pihallasi paljon lintuja. Punarinta on hauska vieras pihalla. Joskus ihmetytän lapsia ja kerron, että punarinta on englanniksi robin :) Robinfanit ovat ihmeissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä talveksijäävät linnut alkavat hakeutua pihapiiriin, tänään oli tilhejä pihlajassa. Piakkoin pitänee aloittaa lintujenruokinta. Robin...:)

      Poista
  5. Voi miten ihanaa, kun siilit vierailevat pihallasi. Miten olet saanut ne alkuaan "kotiutettua"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama vuosi sitten löysin siilinpoikasen syksyllä pihaltani ja sain apua Siili kiikarissa -sivuilta: http://www.siilikiikarissa.fi/. Siilinpoikanen sai talvikodin siilinhoitajalta ja palautettiin pihalleni seuraavan keväänä, jolloin ruokin häntä alkuun. Seuraavana syksynä kokeilin tarjota ruokaa ja kas vain, useampia siilejä ilmestyi murkinalle. Sen jälkeen olen aina tarjonnut siileille ruokaa syksyllä ja keväällä, ja aina on ilmestynyt ruokavieraita. Siilit ovat huomaamattomia otuksia, ensikosketuksen saa vähän kuin sattumalta. Kivoja otuksia ovat!

      Poista