tiistai 20. syyskuuta 2016

Tyrnin nypintää

Viikonloppuna otettiin tavoitteeksi tyrnipensaiden tyhjentäminen. Kaksi tyttöpensasta tuotti mukavan sadon.

Tyrnien poiminta ei ole mitään mukavaa puuhaa, marjat täytyy nyppäistä yksi kerrallaan. On siis hidasta hommaa. Netistä etsimme miehen kanssa niksejä, jotka helpottaisivat asiaa, mutta mitään oikein hyödyllistä neuvoa ei löytynyt. Siispä nypimme ne käsin.




Tyttöpensaat ovat lajiketta 'Tytti', jonka sanotaan olevan jonkin verran piikikäs. Piikkejä kyllä tuntui olevan aivan tarpeeksi, kädet saivat pistoja ja naarmuuntuivat. Mutta kyllähän nämä ihanat oranssit vitamiinipallukat pitää saada talteen, joten pientä epämukavuutta pitää kestää!




Hyötykasviyhdistyksen jäsenlehdestä luin,  että tyrnin lehdetkin ovat syötäviä. Lehtien ravintoainesisältö on kuulemma yhtä huikea kuin marjojenkin, lisäksi niissä on paljon proteiinia. Miksei lehtienkin käyttöä voisi kokeilla...


 Astiasssa on yhden pensaan saalis, olisko kolme litraa.


Marjat laitoin tehossekoittimeen, soseutuksen jälkeen siivilöin mehun  ja valutin jääpalapusseihin. Massan (siemenet ja kuoret) laitoin kuivumaan leivinuunin jälkilämpöön. Mikäli kuivaus onnistuu, niitä voisi käyttää esim. myslissä ja jogurtissa.





Samaisessa Hyötykasviyhdistyksen lehdessä neuvottiin myös pakastamaan marjaisia oksia. Jäätymisen jälkeen pusseja hakataan vaikkapa työtasoa vasten, jolloin marjat irtoavat. Poistetaan oksat ja puhdistetaan marjat ja laitetaan pakkaseen uudestaan. Koko pensasta ei kannata leikata kerralla, jotta pensaasta saisi satoa seuraavanakin vuonna. Leikkaamalla pensas pysyy myös sopivan matalana.

Niinpä kokeilin oksien leikkaamista toiseen pensaaseen. Leikkasin pensaan oksista vajaat puolet.



Katkotut oksat laitoin pakastepussiin ja pakkaseen. Tänään voinkin jo irrottaa niistä marjat.

10 kommenttia:

  1. Jopa sait mukavaa satoa tyrnistä! Meillä on monta tyrnipensasta, mutta kukinta meni viileän sään takia mönkään ja satoa ei tullut yhtään! Luin tuon saman jutun Pähkylästä ja ajattelin kokeilla sitä sitten joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä vaivan palkka tuli. Kuivauskin onnistui, joten vitamiineja on pimeäksi kaudeksi.

      Poista
  2. Tyrnin poimiminen on äärimmäisen viheliäistä hommaa, ja siihen soveltuvat vain hyvin kärsivälliset ihmiset. Onnea onnistumisesta! Vaan se on ihan huikean aromikas ja terveellinen marja. Flunssa-aikana aivan ehdoton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläpä muuta virka, onneksi on vain kaksi pensasta poimittavana.

      Poista
  3. Ai jäi sanomatta, että ennen muinoin tyrnin kuivattuja lehtiä syötettiin hevosille, että tulee kiiltävä karva. Niissä on rivakasti terveyttä edistäviä aineksia, käytä esim. teenä kuivattuja lehtiä. Tulee kiiltävä karva sullekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin tosiaankin kerätä myös lehtiä kokeeksi. Jos tuo tukka vaikka saisi voimaa kasvuun ja alkaisi vielä kiiltääkin :D

      Poista
  4. Että voikin korjattu sato olla myös kaunista, terveellisyyden lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyrnissä on kyllä ihana oranssi väri, värikin uhkuu voimaa ja terveyttä!

      Poista
  5. Hyvännäköinen sato! Aika hyvä keksintö tuo jääpalapusseihin pakastaminen, etenkin tyrnimehun kohdalla, joka on ilmeisesti aika tujua :)

    VastaaPoista
  6. Jep, maku on aika tuju, mutta yhden napin kerrallaan kun sekoittaa vaikkapa jogurttiin, niin ei tunnu missään.

    VastaaPoista