tiistai 17. huhtikuuta 2018

Uusi lintututtavuus

Viime viikolla huomasin pihallamme kaksi outoa lintua. Mieheni tunnisti ne peltopyiksi. En muista, että olisin aiemmin nähnyt peltopyytä. Linnut ovatkin nyt sitten päivittäin käyneet ruokailemassa.


Peltopyyllä on hauska "tasku" vatsassa. Luontoportista sitten luin, että kuvio on vain koiraalla. Nämä ovatkin sitten poikalintuja, sillä molemmilla on "taskut".


Nämä kaverukset pysyttelevät tiiviisti yhdessä kaiken aikaa. He liikkuvat vikkelästi juosten hankea pitkin.


Peltopyy on hyvin arka lintu. Pieni liikahdus ikkunassa saa linnut juoksemaan kuusen alle. Mutta pupuja he eivät näytä pelkäävän, sillä ruokailu sujui leppoisasti yhdessä eräänä iltana.


Nyt olen jälleen viisastunut yhdellä lintulajilla.  Blogeissa on ollut juttuja Birdlifen haasteesta: tunnista 100 lintulajia, mutta haaste on jäänyt osaltani käyttämättä. Uusia lintuja tulee kuitenkin sillöin tällöin bongattua; viimeksi joulukuussa tutustuin taviokuurnaan.

20 kommenttia:

  1. Onpas veikeitä pulleroisia! Itse olen nähnyt vain tavallisia pyitä, enkä niitäkään tämän vuoden puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista oli tavata nämä pulleroiset :)

      Poista
  2. Voi kuinka hienoja lintuja! Meillä on lajikirjo jämähtänyt, ei ole tänä talvena tullut uusia tuttavuuksia, vaikka ruokaa on kulunut säkki tolkulla. Söpöt puput.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peltopyy on mukava uusi tuttavuus, muuten on samat linnut pyörineet kuin ennenkin.

      Poista
  3. En ole koskaan nähnyt peltopyytä luonnossa. Mainion näköinen lintu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kerta tämä oli minullekin :)

      Poista
  4. Hauskat taskuherrat. Noita on varmasti ollut todella kiva seurata ja kuvata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, melkein kylki kyljessä touhuavat :D

      Poista
  5. Ihanan pyöryläiset pyyt, en ole itse ikinä nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ensin aattelin, että onpa oudon näköisiä fasaanirouvia :D

      Poista
  6. Hauskoja vieraita, niiden puuhia on varmasti mukavaa seurata. Peltopyy on minulle uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mielenkiintoista ja hauskaa bongata uusia lintuja ja tutustua niiden elämään.

      Poista
  7. Mukavan näköisiä pulleroita ja ihana joukko pupujen kanssa. Noita onkin kiva seurailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein tulee ikkunasta vilkaistua, että ovatko paikalla...

      Poista
  8. Vanhassa kodissa meilläkin kävi muutamana talvena peltopyitä ruokintapaikalla, mutta en ole nähnyt niitä aikoihin! Hienoa, että teille tuli tuollaiset harvinaiset vieraat ruokintapaikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti ei kovin yleinen lintu ole, rannikolta Oulun korkeuksille näkyi olevan levinneisyyskartassa.

      Poista
  9. Kivoja vierailijoita <3 Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Hyvät kuvat . Nyt taidan minäkin tunnistaa ne ja etenkin urokset. Kiitos sinulle.

    VastaaPoista