sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Pääsiäistunnelmia

Joulunajan kukat ovat alkaneet kukkia nyt pääsiäisenä, joten osittain ollaan joulutunnelmissa.



 Toissa jouluksi ostamani amaryllis pukkasi kaksi kukkavartta ja aukaisi kukkansa
 pääsiäisen kunniaksi.



 Myös marraskuunkaktukset alkoivat kukkimaan juuri pääsiäiseksi, kaikissa neljässä on kukkia.




 Pääsiäistunnelmaa tuomaan tuli hanktuksi vain tämä keltakukkainen krysanteemi. Pääsiäiskoristelut jäivät nyt aika vähiin, tiputkin jäi säilytyslaatikoihinsa.



 Maljakoihin keräsin pajunoksia ja toiseen koivunoksia.
Pajunoksat ovat kuiviltaan maljakossa, tykkään kun kukinnot eivät aukea liiaksi, kuten vedessä tapahtuisi. 




Joutsenia on ollut jo jonkin aikaa. Uljaita lintuja ovat.   Kuvat ovat Oulujoelta. 





Fasaaneja on ollut liikkeellä kevään tullen runsaastikin, sekä rouvia että herrojakin. Pupu joukossa mukana, sovussa ruokailivat kaikki.


Puutarhassa näkyy joitakin piippoja, muuten ei viherrä mikään.
Nyt sitten alkoi satamaan lunta/räntää. Leppoisaa pyhien jatkoa!

18 kommenttia:

  1. Hyvää pääsiäisen jatkoa sinullekin! Sait hienosti lintuja (ja pupun) kuvattua. Löytyyhän sinulta kukkia kotoa, marraskuunkaktuksessakin on hieno väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fasaanit on aika helppo kuvauskohde, nokkivat lähes olohuoneen ikkunan alla:)

      Poista
  2. Todella ihanaa kukintaa. Marraskuunkaktuksen kukat loistavat lempivärissäni.

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihanat kuvat ja upeaa kukintaa! Tuo amaryllis on sitten kaunis kukka! Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen oikein tyytyväinen, kun sain tuon amarylliksen uudelleen kukkimaan.

      Poista
  4. Saisi räntäsateet nyt riittää! Mutta kaipa loppuvat aikanaan. Aurinkoa sinne myös, toivotaan näin!

    VastaaPoista
  5. Vielä ei ole asiaa pihahommiin, vaikkakin eilen satanut lumi suli päivän aikana pois. Meilläkin on pihapiirissä asustellut fasaaniherra sekä pupu. Niitä on mukava seurata:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, varsinkin fasaaniherran kosiskeluyritykset rouvia kohtaan ovat melkoista näytelmää.

      Poista
  6. Todella kaunis amaryllis! Hienot lintukuvat myös. Meillä ei ole näkynyt melkein pariin vuoteen fasaaneja. Muutama vuosi sitten niillä oli poikasiakin, mutta sen jälkeen niitä ei ole näkynyt eikä kuulunut. Meilläkin on tänään satanut välillä räntää ja välillä paistanut aurinko. Kummallinen sää, mutta pääasia, ettei ole pakkasta. Kyllä se kevät näinkin etenee :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Fasaanien touhuja on mukava seurata, toissa iltana näin kun fasaaniherra kökötti kuusessa yöpuulla. Mukavaa viikon alkua sinullekin!

      Poista
  7. Mahtavasti kukkiva marraskuun kaktus! Suloinen tuo jäniksen ja fasaanien yhteiskuva! Hyvää kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva saada tuollainen yhteispotretti-kuva:) Mukavaa kevättä sinnekin!

      Poista
  8. Sinulla kukintaa on aivan mahtavasti ei sitä kaupan hyllystä paljon tarvitse tuoda. Mukavan kuvan nappasit yhteisruokailusta. Meillä satoi yöllä lunta nyt maa loskainen ja kohta muisto lumesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orava puuttui joukosta, hän ruokailee usein fasaanien kanssa :D Täällä satelee taas lunta/räntää.

      Poista