lauantai 5. maaliskuuta 2016

Varttuneempia piikkikukkia

Minulla on muutamia piikkikaktuksia, joilla on ikää joitakin vuosia. Olen lykännyt niiden mullanvaihtoa, kun tuntuu vaivalloiselta niiden piikkien takia. Mutta nyt päätin tarttua toimeen.
Ensimmäiseksi otin käsittelyyn piikkipötkylän, en tiedä hänen oikeaa nimeään.

Laitoin myös aitauksen, jotta pysyy paremmin suorassa.

Välttääkseni piikkejä kiedoin froteerätin pötkylän ympärille ja rätistä vetämällä (hanskat kädessä) sain kasvin vedettyä pois ruukusta. Piikit ovat sen verran vahvoja, että pelkät käsineet eivät riitä käsittelyyn.



Samalla periaatteella vaihdoin mullan tälle isopiikkiselle kaktukselle. Olen pohdiskellut, että voisikohan tämä olla se vanhapoika??



Tällä ei  ole piikkejä vaan jonkinlaisia nystyröitä. Ei ole hajuakaan, mikä hän lienee. Oli pikkurillin kokoinen kun ostin, nyt lähentelee puolta metriä.

Hoikka kepakko, tarttee jotain mihin nojata.

Tämä lienee jokin syyläkaktus. En ruvennut vaihtamaan multaa, koskapa näyttää olevan kukkanuppuja tulollaan.


Tästä kaktuksesta irtoaa herkästi pallukoita ja ne lähteävät hyvin kasvuun, kun vaan pistää multaan.

Nuppua pukkaa

Ja sitten vielä tällainen yksilö, joka on alkanut tummumaan yläosasta. Voikohan kaktuksilla olla tarttuvia tauteja?  Tämä on kyllä erillään muista, saapa nähdä miten hänen käy...

Oiskohan tullut kasteltua liikaa?

10 kommenttia:

  1. Kaktukset ovat jotenkin hauskoja kasveja. Niihin kuulemma saattaa hurahtaa täysin.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin ovat piikeistä huolimatta....tai ehkäpä juuri piikkien vuoksi :)

      Poista
  2. Pyyhe on tosiaan mainio konsti käsitellä piikikkäitä ystäviä!

    Leppoisaa viikonloppua täältä kukkivien mantelipuiden alta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mantelipuiden alta" kuulostaa ihanalta! Leppoisaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Kiva tuo aitausidea. Minulla yksi kaktus kasvaa lähes vaakatasossa. Aitauksesta olisi varmaan aikoinaan ollut apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin piikkipötkylä kallisteli milloin minnekin, nyt pysyy paremmin kuosissa.

      Poista
  4. Hienoja kaktuksia. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Tuollainen mullanvaihto on rohkeiden hommaa :D Hieno aitaus kaktuksella!

    VastaaPoista