maanantai 28. tammikuuta 2019

Bongausta ja tunnistusta

Eilen sunnuntaina harrastin bongausta iltapäivällä. Kuvat ovat bongaustunnilta.


Lintuja kävi syömässä kohtalaisesti, 
 joinakin päivinä on ollut huomattavasti enemmän.


 Keltasirkut ovat vakiovieraita.


Punatulkkujakin on käynyt melkein päivittäin.


Hömötiainen ilmestyi pitkastä aikaa sopivasti juuri bongausaikana.


Hömötiaisen kaverina pikkuvarpunen. Pikkuvarpusia näyttäs olevan vähemmän tänä talvena liikenteessä.


Talitiaiset tykkäävät siementalipötkylästä. Samoin sinitiaiset, niitä ei kumma kyllä tunnin aikana näkynyt ainuttakaan, vaikka muuten ovat vakiovieraita.


Pakkasta oli bongauspäivänä -25 astetta.

Ja bongaustulos: keltasirkku 10 kpl, punatulkku 4 kpl, talitiainen 3 kpl, pikkuvarpunen 1 kpl ja hömötiainen 1 kpl.



Tunnista 100 lintulajia -haasteeseen olen tunnistanut 3 uutta lajia:
eilen bongaamani hömötiainen

6.1. närhi


4.1. urpiainen
Kuva on todella huono kun ikkunan läpi kaukaa otettu, 
mutta siihen tulokseen tulin, että urpiainen kumminkin olisi kun
 katselin myös muita otoksia.



12 kommenttia:

  1. Urpiasilta nuo viimeisen kuvan linnut minustakin näyttävät. Linnuista on hankala kyllä saada tarkkoja kuvia otettua. Varsinkin ikkunan läpi tuntuu olevan tuurista kiinni, tarkentaako kamera lintuun vai johonkin ikkunassa olevaan tahraan. Hyvän listan sait kasaan pihabongauksessa ja lintuhaastekin etenee tasaiseen tahtiin :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hankalaa on lintujen kuvaaminen: paljon kuvia ja pari onnistunutta jos hyvin sattuu, ovat liikkuvaista sakkia. Linnut tuntuvat myös näkevän ikkunan taakse ja säikkyvät pientäkin liikettä. Mukavaa viikkoa sinullekin Minna!

      Poista
  2. Ai bongauspäivä oli eilen. Minäkin sitä aikaisemmin ajattelin, mutta meni eilen täysin ohi. Tosin lintuja tulee bongailtua päivittäin lintulaudalta. Punatulkut ovat kyllä nättejä vieraita myös. Meillä niitä ei ole vielä näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siivekkäitä voi bongailla milloin vain ja onkin mukavaa puuhaa :)

      Poista
  3. Meillä oli bongauspäivänä pakkasta niin paljon, että lintulajeja oli normaalia vähemmän eikä määräkään ollut tavanomainen. Pääasiassa näkyi tali-ja sinitiaisia. Sinulla on lajikirjo siellä kadehdittavan suuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On lajeja ihan mukavasti, myös viherpeippoja on joskus näyttäytynyt.

      Poista
  4. Teillähän oli suorastaan vilskettä, meillä ei ole näkynyt lintuja päiväkausiin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan vähemmän ja toisinaan enemmän on liikennettä.

      Poista
  5. On se urpiainen. Minunkin se piti ensimmäisellä kerralla nähdessäni selvittää ;)
    Nyt täällä ei ole niitä näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään nähnyt tuon kuvauspäivän jälkeen. Erottuivat kyllä joukosta kun olivat pienempiä kuin muut nokkijat.

      Poista
  6. Mukavaa että teillä käy punatulkkuja, niitä ei koskaan näy meillä. Ovat niin mahtavia punasävyisiä palleroita. Ja urpiaisiakin, hyvä bongaus sekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä talvena muutama punatulkku on käynyt säännöllisesti :)

      Poista