tiistai 15. tammikuuta 2019

Hammerfestissa

Kilpisjärveltä jatkoimme matkaa Hammerfestia kohti.


 Maisemat muuttuivat rajan ylitettyämme heti kohta jylhemmiksi 



 Kvaenang-vuoren maisemia.



 Näkymä Kvaenang-vuonoon Gildetunin taukopaikalta kuvattuna. 



 Maakattoja näki toisinaan, tässä Gildetunin (hotelli) katolla kasvaa myös kissankelloja.



Altan jälkeen maisemat muuttuivat joksikin aikaa alavammiksi.



 Lohenkasvatusaltaita.




Kvalsundin silta yhdistää Kvaloyan saaren Norjan mantereeseen.



 Kohta ollaan Kvaloyan saarella, missä Hammerfest sijaitsee.



 Tunneleita Norjassa piisaa.


 Tässä mennään Stallogargon tunneliin.



Määränpää lähestyy.



 Ensinäkymät Hammerfestin kaupunkiin.



 Tietä reunustaa kaide, jonka varjossa vasa lepäilee ja emo vartioi.



Vuoren rinteellä näkyy valkoinen aita, sen vieressä nousee polku ylös vuoren päälle. Siellä kulkee Gammelveienin (vanha tie) reitti.



Kiipesimme illalla automatkan päätteeksi ylhäälle, mutta emme jaksaneet kiertää koko reittiä.



Vuorelta saa hyvän käsityksen kaupungista.



Hammerfestin kirkko ja kauempana Håjan saari meressä.



Sanottiinkohan tämän Håjan olevan maailman suurin kivi??



Maakaasun tuotantolaitos Melkoyan saarella.
  Lumikki-maakaasukentältä tulee tänne putkea pitkin maakaasua jalostettavaksi.



 Tämä on Struven ketjun merkki Hammerfestissa. En ollut ennen kuullutkaaan tällaisesta. Netistä selvisi että:
 ”Struven ketju on kolmiomittausketju Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä. Sillä selvitettiin maapallon muotoa ja kokoa 1800-luvulla. Pohjoisin piste sijaitsee Norjassa lähellä Hammerfestiä Jäämeren rannalla ja eteläisin Mustanmeren tuntumassa Ukrainassa."
Täältä löytyy asiasta lisää tietoa, mikäli kiinnostaa: https://www.maanmittauslaitos.fi




Ja pitihän jääkarhua käydä moikkaamassa museossa.



Kaunis uintipaikka Forsolin kalastajakylässä.



Vasan ja emon iloinen kohtaaminen.
 Vasalla oli ilmeisesti emo hukassa, koska äänteli siihen mallin. Kohtapuoliin emo juoksikin paikalle ja kaikki oli hyvin ♥.



Merisiilejä ja sinisimpukoita meressä.



Kun ajoimme pois Kvalsundin siltaa pitkin, sillalla oli lauma poroja. Olivatkohan he vilvoittelemassa, ehkä sillalla tuulee enemmän....?

 
Nimittäin koko matkan ajan lämpötila lähenteli +30 astetta, mikä oli kuulemma hyvin harvinaista siellä.  Sää oli mitä mainioin koko ajan, ehkä vähän liian kuuma :)


Ensi kerralla kuvia Nordkapista.



16 kommenttia:

  1. Olette ajaneet juuri samaa reittiä kuin meidänkin perhe vuosia sitten. Muistan Gildetunin, siellä oli hauskan nimisiä mökkejä. Altan kautta ajoimme mekin ja Hammerfestissa tuli kuvailtua samoja kohteita. Maisemat ovat Norjassa kyllä hienot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeita maisemia riittää ja aina vähän ajan kuluttua pitää pysähtyä kuvaamaan, matkan teko tahtoo olla hidasta :D

      Poista
  2. Maisemat ovat todella upeita ja jylhiä. Viime kesä on ihan siellä pohjoisessakin poikkeuksellisen kuuma, joten ei ihme, että porot tulivat vilvoittelemaan. Olipa mahdoton määrä merisiilejä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellinen kesä oli kuulemma, olisi voinut olla sateinen ja kylmäkin. Uimaan kun menee tuolla pitää olla jotkin jalkineet jalassa, muuten saa nyppiä piikkejä pois pitkän aikaa.

      Poista
  3. Todella upeat maisemat ja kuvat <3 Norja onkin kaunis maa <3

    VastaaPoista
  4. Jylhät ovat maisemat Norjassa. Itse olen käynyt vain Tromssan korkeudella.

    VastaaPoista
  5. Täällä ollaan joskus oltu kiitos kuvista .

    VastaaPoista
  6. Hienoja kuvia. Norja on hieno maa ja kauniita maisemia.

    VastaaPoista
  7. Mahtavia maisemia, suloiset porot ja merisiilit :)

    VastaaPoista
  8. On mukava katsella tällaisia reissukuvia. Ainoa haitta on, että niistä syttyy hurja matkakuume.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmassa on kaikenlaisia paikkoja, joissa pitäisi ehtiä käydä....

      Poista