tiistai 26. joulukuuta 2017

Lintuvieraita pihlajassa

Aattona pihlajassa vieraili tilhiparvi.
Niitä ei olekaan juuri tänä syksynä näkynyt.


Pihlajanmarjat saivat kyytiä.


Söpö töyhtö päälaella.



Tänään pihlajaan lennähti toisenlaisia lintuja. 
Äkkiä koitin napsia kuvia, että saisin jotain, mistä voisin yrittää tunnistaa nämä minulle oudot linnut.


 Nettiä selailemlla tulin siihen tulokseen, että ovat taviokuurnia.


 Koiraan sanottiin olevan karmiininpunainen ja naaraan oranssinkeltainen.
 Oisko nämä nyt sitten naaraita?


Taviokuurnat syövät pihlajanmarjoista vain siemenet.
 Ilmankos lumi pihlajan alla on punapilkullista, hedelmälihat ja kuoret on sylkäisty pois.


Vaikka kuva on tosi huono, ilmeisesti ylläoleva on koiras.
Kuvasin ikkunan läpi, joten kuvat ovat kehnoja, vaikka yritin tarkentaa kuvankäsittelyllä.

Joulu alkaa olla vietetty. Sää oli oikein jouluun sopiva; pikkupakkasta ja reippaasti lunta. Tänään tein ensimmäisen hiihtolenkin. Harvemmin on päässyt vielä joulukuussa hiihtelemään. Päivä on pidentynyt 4 minuuttia.

torstai 21. joulukuuta 2017

Käpykoristeita

Tuossa aiemmin mainitsin metsähommista ja kun kaadetut puut pötköttivät maassa, niistä oli helppo kerätä myös käpyjä (männyn). Nämä olivat ns. uusia käpyjä, eivät olleet vielä ollenkan auenneet. Kun kotona sitten kuivasin niitä, kuului hauskaa naksahtelua kun kävyt alkoivat aukeamaan.

Käpyjä tulikin kerättyä aikalailla. Mietiskelin, mitä niistä tekisin. Päädyin kokoamaan aluksi kaksi käpyasetelmaa.

Tässä laitoin lasikulhoon käpyjä ja mukaan laitoin paristoilla toimivat led-tähdet. 

Tyttären koulussa askartelema tonttu on kiivennyt käpykasan päälle.

Paristoilla toimiviin led-valohin olen tutustunut oikeastaan vasta lähiakoina. Nyt kun jouluvaloja oli jo alennuksessa, ostin näitä paristovaloja lisääkin. Käteviä esim. tällaisissa asetelmissa.

Toiseen asetelmaan löysin kirpparilta suorakaiteen muotoisen lasiastian, jonka täytin kävyillä ja juuri ostamillani paristoledvaloilla.



Tykkään erilaisista kävyistä ja niistä on mukava suunnitella erilaisia koristeita. Parisen vuotta sitten kokeilin käpypuun tekemistä. Tämä on tehty auenneista vanhoista kävyistä. Koristeena pienet tähdenmuotoiset paristoledvalot.



Tänä syksynä istutin (11.10.) taas vaihteeksi itse amarylliksen sipulin. Nyt, 10 viikon kuluttua, on ensimmäinen nuppu auennut yhdestä kukkavanasta. Toinen kukkavana on myös tulossa.

'Double Record'
Tässä on vain yksi nuppu auki, aika muhkea.

♥ Rauhallista ja ihanaa joulua kaikille! ♥

torstai 14. joulukuuta 2017

Tulipas sitä lunta!

Tiistai-päivästä lähtien on lunta tullut taivaalta ja se näkyy maisemassa.


 Valkoista ja punaista,  jouluista ♥


Pihlajanmarjatertuilla on myssyt  :)



Lintumökillä on komea hattu.
Mutta lintuja ei ole paljon näkynyt. Mihinkähän ovat kadonneet? 



Norjanangervo on lyyhistynyt lumen paljouden alle.



Kasvihuoneen katolle oli kertynyt lunta sen verran, että pudottelin pois.



Tein sitten männynlatvoista vielä tällaisen havutähden.


Toivottavasti lumi pysyisi.  Tänään kävi jo nollassa, mutta loppuviikoksi on luvattu onneksi pakkasta.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Havupallot ja -kranssi

Olemme  mieheni kanssa käyneet kaatamassa polttopuita metsässä ja havuja on ollut helppo kerätä maahan kaadetuista puista.  Olenkin sitten tehnyt havuista erinäisiä juttuja, kuten havutähden vähän aiemmin.

Nyt sitten kokeilin havupallon tekoa.

Valmis pallo roikkuu sisäänkäynnin vieressä.

Ensin tein kanaverkosta pallon, jonka ripustin roikkumaan, että on helppo työstää.


Sitten aloin tökkimään havuja verkkoon,  alhaalta alkaen.


Lopuksi rusetti ja valmista tuli.


Tämä oli aika helppo tehdä, vaikka tein enismmäistä kertaa.



Männynhavuista tein sitten kranssin.


Latvaoksissa oli kävyt paikoillaan. Leikkasin ne sopivan mittaisiksi ja sidoin havut pajurenkaaseen  kiinni.


 Koristeet tuli samalla ja muita koristeita en sitten laittanutkaan.

Tervetuloa!


Kokeilin myös tehdä havupallon männynhavuista. Tämä olikin vähän vaikeampi homma. Oksat tahtoivat luisua pois paikaltaan, ehkä verkko oli liian hatara. Latvahavuissa on pehmeähkö varsi, joten niitä ei saanut myöskään kunnolla tökättyä paikalleen. 


Männynhavut loppui sitten kuitenkin kesken joten käytin myös kuusenhavuja.
Eiköhän tällekin paikka jostain ulkoa löydy.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Onnea Suomi 100 v


Huonekuusi on koristeltu juhlistamaan 100 vuotta täyttävää Suomea.

Araucaria heterophylla

Tein myös kukka-asetelman itsenäiselle Suomelle.

 Istutuksessa on mm. Veteraanit Suomi 100 -krysanteemi (jokaisen kukan myyntituotosta lahjoitetaan 0,50 € sotiemme veteraanien tukemiseen).

Nämä Suomi-piparit nautitaan iltapäiväkahvien kera.




Kiitos ja kunnia maamme puolustajille.
Heidän ansiostaan saamme viettää sadatta itsenäisyyspäivää.

Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille ♥