Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vesimeloni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vesimeloni. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. syyskuuta 2015

Vesimelonin kohtalo

Vesimeloni kasvoi hyvää vauhtia ja hedelmä oli jo kehittymässä. Vieruskaveri ei alkanut tuottaa hedelmää ollenkaan. Siis tämä oli ainokainen.

Vesimeloni 'Sugar baby'

Sitten eräänä aamuna melonin lehdet roikkuivat velttoina ja ajattelin kasvin saaneen kylmää yöllä. Mutta toisen melonin lehdet olivat aivan normaalit ja aloin tutkia tapausta tarkemmin. Sitten huomasinkin varren vioittuneen.

Oikealla varsi, vasemmalla tukikeppi.

Toiveikkaana laitoin hedelmälle tueksi verkkopussin, että jospa vielä kuitenkin kasvaisi ja varren ei tartte kannatella painoa. Mutta kasvi kuihtui kuihtumistaan ja lopulta tulos oli tämä.

Kuollut mikä kuollut.

Otin noin nyrkinkokoisen hedelmän ja halkaisin sen.

Minimeloni

Ihan näyttää vesimelonilta ja maistuikin siltä. Ehkä yritän vielä ensi kesänä uudelleen.......  Viime kesänä melonit kuoli jo taimivaiheessa ja nyt kuitenkin pääsin jo näin pitkälle.

Jk. Kirvat tuntui tykästyneen vesimeloniin. Niitä sai olla useaan otteeseen suihkuttelemasssa mäntysuopaliuoksella. Niitä levisi sitten myös paprikoihin ja tomaatteihin. Niistä olenkin poistanut paljon kirvaisia lehtiä.


torstai 30. heinäkuuta 2015

Kasvihuonekuulumisia

Satoa on alkanut pikkuhiljaa tulla kasvihuoneestakin, vaikka sielläkään ei ole lämmintä pilvisinä päivinä ollut.

Tomaatteja on päässyt maistelemaan, alla kirsikkatomaatti Sweetbaby.

Sweetbaby, kirkkaanpunaiset hedelmät.

Tämä on suosikkini, kirsikkatomaatti Black Cherry. Tätä on ollut jo useampana kesänä. Harmi, että tämä tekee (ainakin minulla) vain harvakseen terttuja.

Black Cherry, tumman viininpunaiset hedelmät.

Uusi tuttavuus on kirsikkatomaatti Sungold, on erittäin hyvänmakuinen ja makea. Tästä tulee toinen suosikkini.

 Sungold, oranssit hedelmät.

Kirsikkatomaatti Ildi on vähän jäljessä muista. Kukkia on paljon ja yhteen terttuun tulee mahtavan paljon pieniä tomaatteja. Jaksaakohan kantaa ne kaikki?


Ildin hedelmät ovat vasta kypsymässä.

Ildi, näistä tulee keltaisia.

 Kasvihuonekurkuista on kaksi jo pistelty parempiin suihin. Nämäkin alkavat olla jo syötäviä.
Kasvihuonekurkku Euphya

Pieni suippoparika Sweetbite Yummy on valmis poimittavaksi. Yksi on jo nautiskeltu, oli erittäin hyvänmakuinen.

Pieni ja makea.

Lisää on kypsymässä.

Sweetbite Yummy

Nämä paprikat on kasvatettu siemenistä, jotka on kaivettu paprikasta.

Lajike ei ole tiedossa.
Tätä päästään kohta maistamaan.

Vesimeloni tekee uusia kukkia jatkuvasti. Aiemmin luulin jo, että pölytys olisi onnistunut, mutta se oli harhaluulo. Mutta nyt näyttäs siltä, että tässä olisi meloni syntymässä.

Vesimelonivauva?

Amppelimansikat alkavat kypsymään. Nämä eivät kylläkään kasva kasvihuoneessa vaan ihan ulkona roikkuvat.

Nam!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Vesimeloni kukkii

Tämän vuotinen vesimeloni 'Sugar baby' on päässyt nyt kukkimisvaiheeseen. Olenkin paaponut niitä (2 kpl) harson alla kasvihuoneessa näihin päiviin saakka, ettei ainakaan kylmä pääsisi yllättämään. Viime kesäinen kasvatus ei päässyt tähän vaiheeseen asti, vaan taimet kuolivat kasvihuoneessa jo aika pieninä.

Vaikea on ollut löytää tietoa melonin kasvatuksesta. Netistä olen löytänyt tiedonmurusia sieltä täältä. Tulin siihen tulokseen, että vesimeloni on yksikotinen, elikkä samassa kasvissa on sekä emi- että hedekukkia.  Ja että hedelmiä tuottaakseen meloni tarvitsee onnistuneen tuuli- tai hyönteispölytyksen ja kasvihuoneessa pölytys täytyy varmistaa käsin. 

Emikukka: kukan alaosassa on pullistuma.

Hedekukka: pullistumaa ei ole.

Siispä olen taittanut hedekukan ja tupsutellut sillä emikukkaa.
Oliskohan tässä pölytys sitten onnistunut? 

No voi punkki ja kirva, tässä pallukassahan näyttäs olevan kaksi kirvaa? Pitääkin tehdä lähempi tarkastus.

Olen ohjannut vesimelonit kasvamaan narua pitkin ylöspäin, jostain luin että näin voisi tehdä.


Jos hedelmä/hedelmiä sattuisi kehittymään, niin paljonkohan vesimeloni painaa? Meinaan, että pitäisköhän mahdollisesti tukea jotenkin....... Pitänee vielä kaivaa lisää informaatiota tästä kasvista. Jos joku tietää jotain vesimelonin kasvatuksesta, niin kiitollisuudella otan neuvoja vastaan.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Viimeisten muutto kasvihuoneeseen

Tänään vein paprikat kasvihuoneeseen. Ehtivät kasvaa sisällä isoiksi, kun en aikaisemmin uskaltanut niitä viedä. Näitä kyllä saattoi pitää sisälläkin; eivät ole kovin honteloita ja eivät kuitenkaan kasvaneet ylipitkiksi.

 Muutamassa paprikassa on kukkia ja jopa hedelmänalkujakin.


Vesimelonit ovat kasvaneet n. 30 cm pitkiksi. On vähän samanlainen rakenne kuin kurkulla ja tarttuu itse kiinni tukikeppiin.


Kylvämistäni kurkuista vain yksi iti; lajike on Marketmore ja on siis avomaankurkku. Tätä oli viime kesänäkin ja tykkäsin siitä. Oli hyvää salaattiainesta, kun poisti kuoren. Pitänee käydä vielä kurkkuostoksilla puutarhalla.


Paleltuneet tomaatit ovat heränneet henkiin. Puutarhuri Salainen puutarha -blogista ennusti, että näin voi käydä.
Jätän yhden "varkaan" kuhunkin ja katson, jos vaikka kesän mittaan tulisi satoa.


Loppujen lopuksi pakkasyöstä selvisi 4 runkotomaattia hengissä: 2 luumutomaattia (Olivade) ja kaksi kirsikkatomaattia (1 Black Cherry ja 1 Sweet Baby). Olen iloinen, että yksi Sweet Baby on hengissä, koskapa tämä on uusi lajike minulle.

 Niin, ja pensastomaatit ovat kaikki elossa, koska viettivät pakkasyön sisällä.
Jospa se kesä nyt ensi viikolla tulis, eikös sääennusteet vähän siihen viitanneet.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Vesimeloni

Tässä on reippaan viikon ikäiset vesimelonit. Lajike on Sugar Baby, varhainen lajike ja pussin mukaan viljelyvarma. En ole aikaisemmin näitä kasvatellut, mutta ajattelin nyt kokeilla. Nyt pitäisi jostain kaivaa tietoa, miten tämän kanssa menetellään. Jos joku jotain tietää, niin olisin kiitollinen neuvoista.

Olisihan se mahtavaa, jos pussin kuvan näköisiä möllyköitä sais omasta kasvihuoneesta. Vähän olen kyllä epäilevällä kannalla...............mutta sittenhän sen näkee mitä näistä kehittyy.

Tomaattiviidakko odottaa kasvihuoneeseen pääsyä. Kunpa nuo ilmat nyt lämpeneisivät, niin vois siirtää ne sinne.  Alkavat olla liian isoja sisällä olemaan.

 Sama homma paprikoilla. Tarttis päästä kasvihuoneeseen.


Mutta jospa se kesä tästä vähitellen tulisi.
Uusille lukijoille tervetuloa blogiini!