Orastavan kevään kunniaksi teki mieli ostaa jotain keväistä. Kaupassa käydessäni huomasin siellä soilikkeja, 3 kpl oli jäljellä. Oitis
yksi siirtyi koriini
. Soilikki on yksi lemppareistani huonekasvien joukossa. Minulla on ollut näitä ennenkin, mutta jostain syystä ne eivät ole viihtyneet vaan ovat lopulta kuihtuneet pois.
 |
| Soilikki, Streptocarpus |
Soilikkeja on saatavana valkoisen, punaisen ja sinisen eri sävyissä.
Kukka on torvimainen.
 |
| Kuva ei tee oikeutta kukkien oikealle värille. |
Netistä hoito-ohjeita etsiessäni ilmeni, että soilikki viihtyisi kesällä ulkonakin.
Täytyykin paneutua tämän hoitoon huolella, jotta iloa riittäisi mahdollisimman pitkään.
Myös multaa olen ostanut, sekä taimikasvatukseen että kukille. Aikaisemmin olen käyttänyt Kekkilän taimimultaa, mutta nyt päädyin kokeilemaan Biolanin taimimultaa, johon on lisätty kasvua edistäviä hyötymikrobeja ja mykorritsaa. Mykorritsa on sienijuuri, jossa kasvin juuri ja sieni muodostavat symbioosin.
 |
| Biolanin uutuusmulta sisältää mykorritsaa ja hyötymikrobeja. |
Mullasta sanotaan, että:
Itämisvaiheessa
Gliocladium-hyötymikrobit mm. edistävät taimettumista ja juurten kasvua, sekä antavat taimille
paremman vastustuskyvyn.
Mykorritsojen avulla taimet
saavat mullasta helpommin vettä ja ravinteita. Mykorritsa myös suojaa
kasvin juurta taudinaiheuttajilta.
Onkin mielenkiintoista seurata, voivatko taimet tämän mullan ansiosta paremmin kuin aikaisemmin.
Siemenvarastokin on taas hiukan karttunut.
Tomaatinsiemeniä hankin netin kautta. Nämä onkin ihan uppo-outoja minulle, ja sen takia ostinkin että pääsee kokeilemaan jotain erilaista. Ensimmäinen vasemmalla on villitomaatti, jollaisesta en ole ennen kuullutkaan. Tosi jännää kokeilla varsinkin tätä.
Kukkasten siemeniä taas ihan normikaupasta.
Niinkuin täällä yhdessä blogissa hauskasti sanottiinkin; alkaa vähitellen kevättämään :)