Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esikasvatettavat kesäkukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Esikasvatettavat kesäkukat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Muutamassa päivässäkin tapahtuu

Palasimme viikonloppuna 5 päivän reissulta ja osa taimista oli kasvanut silmissä, kun taas osa tillikoi samankokoisena (ainakin lähes).


Tsinnian taimet olivat ottaneet kasvuspurtin.



Keijunmekot olivat rehevöityneet. Pieniä ovat silti, jospa ehtivät kuitenkin kukkia.



Tomaatintaimet olivat venähtäneet, pitää koulia ensimmäisenä pikaisesti.



Sinipunavaulaa omista siemenistä.


Sinipunavaula näyttää tältä kukkiessaan.



Lobeliaa. Näissä ei juurikaan ollut edistystä tapahtunut.



Värinokkosta eli isokirjopeippiä, pieniä ovat vielä.



Palsamia, valkokukkaista,  omista sienistä kylvetty.



Reissulta lähti mukaan afrikantähdikin mukuloita.
Korjaus: Tämä on kapintähdikki.



Samoin kotiutui lukinliljan sipuleita.


En tiennyt kummastakaan mitä oikeasti ovat, kotona vasta aloin tutkimaan asiaa tarkemmin. Olivat mielenkiintoisen näköisiä, niin tarttuivat hyppysiin L-kaupasta. Kiva kokeilla mitä näistä tulee 😊


sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Me kukitaan vielä

Lämpimän lokakuun ansiosta kesäkukat ovat kukkineet näihin päiviin asti.

Nämä kuvat otin tänä päivänä, kun siivosin kukkia. Pelakuut ja verenpisarat 

pääsevät varastoon talviunille.  Muut kukat jäävät ulos sään armoille.



                  

Lobelia

 

Lobeliaa kera orvokin.








Keijunmekkoa ja krassia.





Enklinsilmäpelargonia





Pelargonioita










Siniviuhka




Ahkeraliisaa




Leijonankitaa




Verenpisara




Siemenkirjeestä: oisko tämä kesäpäivänhattu vai syyshohdekukka vai 
joku muu?





Nämä seuraavaat kaksi kuvaa eivät ole tältä päivältä vaan elokuun lopulta. 

Näistä kasvattamistani hämähäkkikukista ei ole tullut postattua taimivaiheen jälkeen, joten tässä kuvat kukista.



Kaksi yksilöä siis iti. Toinen oli vaaleanpunainen ja toinen valkoinen.




Nyt  tulevalla viikolla sään pitäisi alkaa kylmetä. Vielä on ulkopuuhia jäljellä.


torstai 13. elokuuta 2020

Ahkera ahkeraliisa

Nämä ahkeraliisat ostin pieninä reppanoina alehyllystä keväällä, olivat ilmeisesti jääneet kastelematta ja olivat vähän huonosti elpyneet myöhemmistä kasteluyrityksistä huolimatta.




Minähän sitten tietenkin ostin laatikollisen kun halvalla sai 😉 ja aloin elvytystoimiin.




Nämä istutin amppeleihin yhdessä itsekasvattamieni riippalobelioiden kanssa.








Ahkeraliisan taimia riitti myös neljään parvelaatikkoon, jotka 
ovat terassin kaiteella.






Ja vielä riitti kahteen isoon ruukkuun, mukaan istutin 
talvettamiani muratteja. 




Ahkeraliisat lähtivät hyvin kasvuun ja ovat kukkineet ahkerasti jo pari kuukautta.
Miinuspuolena voi sanoa, että ovat kovia roskaamaan, mutta annan anteeksi
 helppohoitoisuuden ja runsaan kukinnan takia 😊


torstai 6. elokuuta 2020

Leijonankidat kukkii




En ole koskaan aiemmin kasvattanut leijonankitoja, mutta tänä keväänä päätin kokeilla, koska minulla oli pussillinen lahjaksi saatuja siemeniä.




Eikä varmaan jää viimeiseksi kerraksi, ensi keväänä kylvän uudelleen :)




Taimia tuli paljon, niitä riitti kolmeen isoon astiaan ja muutama
 vielä kukkapenkkiin.




Monenlaista väriä löytyy....



Puhtaanvalkoinen on aina kaunis.




Tämä on minusta herkullinen väri.




Erilaisia punaisen sävyjä on eniten.




Myös siemenkotia on kehittymässä jo alaosiin vartta,
 pitääkin ottaa siemenet talteen.




Keltaiseen kukkaan lennähti kimalainen :)




Kukan muoto on hauskannäköinen, mutta onko tässä jotain 
leijonankidan näköä? ( ehkä hampaat ;) )




Mistähän lienee kasvi saanut näinkin hurjan nimen?




Tässä taimien kehitys.
Siemenet itivät huhtikuun alussa, koulin taimet toukokuun alussa 
ja istutin ne kesäkuun alussa. Kukinta alkoi vähitellen heinäkuun puolivälissä.




Vielä on nuppuja, toivottavasti ei tule hallaöitä hetimiten.
Liekkö kovin hallanarka?




On nämä ihania kukkasia ♥




keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Ensimmäiset muuttivat kasvihuoneeseen

Nyt kun on lupailtu lämmintä, uskalsin siirtää tänään osan taimista kasvihuoneeseen.


Siemenpussin jämistä kylvetyt lobeliat, muutama purkillinen.



 Itsekerätyistä siemenistä kylvetyt samettikukat.
 Runsaasti laitoin siemeniä, mutta vain nämä itivät.


Leijonankidat ovat kasvaneet koulinnan jälkeen.
 Toisen lokerikon jätin vielä varmuuden vuoksi sisälle.


 Tässä kasvaa matalaa tuoksuhernettä. Kylvin suoraan amppeliin, kaikki siemenet
eivät itäneet.  Roikaleita ovat. Tuoksuherneet voisi kai latvoa? 


Kylvin myös pitkää tuoksuhernettä, mutta kuten tavallista, eivät ole itäneet. Paitsi itihän yksi :D Liotin siemeniä ohjeen mukaan yön yli ja laitoin purkit kylvön jälkeen lattialämmityksen päälle. Multa ei ole päässyt kuivumaan. Voiko toisaalta liika märkyys estää itämisen? Siemenet eivät olleet vanhoja. Miten teillä onnistuu tuoksuherneen kylvöt?



Tämä verenpisara talvehti heikosti, vähän on uutta kasvua tulossa. 
Amppeliin on itänyt lobeliaa. Ensin ihmettelin, että mitä kasvaa, kunnes muistin lobelioita olleen viime kesänä verenpisaran lähellä.


Kevättalvella ruukutin uudelleen siemenestä kasvattamani rosmariinit. Kohta saa kerätä vähän maustetta.
Sisällä talvehtinut timjami lähti uuteen kasvuun leikkauksen jälkeen.


Tässä olivat kasvihuoneen asukit tällä erää. Sitten muutama ulkokuva.


Kevät on mennyt maltillisesti, olen ostanut vain kahdenlaista orvokkia.

Kaupoissa käynti on jäänyt koronan takia vähiin. Yhden kerran olen käynyt puutarhaliikkeessä, josta ostin nämä orvokit. 


Tässä tummenpaa orvokkia. Tykkään orvokeissa nimenomaan sinisen eri sävyistä.



Kirjokevättähdet kukkivat vihdoin!


Samoin idänsinililjat ♥


Tulisipa nyt sitten kesäiset ilmat!