lauantai 25. lokakuuta 2014

Siivekkäät ystävämme

Viikolla laitoin linnuille talipalloja ja siemenautomaatin. Heti olivat siivekkäät ystävämme katsastamassa tarjontaa. Tali- ja sinitiaisia sekä pikkuvarpusia lennähteli nokkimassa tiuhaan tahtiin.

Pikkuvarpusia; kahta eri nokkimistyyliä

Talitiaisella myös oma tyyli

Pihlajassa kävi ruokailemassa oudon näköisiä lintuja.


Ensin luulin näitä tilhiksi, mutta nyt lähempää katsottuna eivät taida tilhejä ollakaan?

 


Lokakuun alkupuolella sain kuvattua hömötiaisen. Olin jo pitemmän aikaa kuullut jotain tii-tiin tapaista ääntelyä ja ihmettelin, kelle ääni mahtaa kuulua. Asia selvisi kun eräänä päivänä hömötiaiset lennähtelivät syömässä jalopähkämön siemeniä äännellen tii-tiitä.

Jalopähkämön siemenet maistuvat
 

Ilmeisesti perennojen siemenet ovat lintujen ravintoa. Kelpaakohan kaikkien perennojen siemenet?
Nauhuksella on muhkeat siementangot. Näissä riittäisi syötävää.

Tänä aamuna olikin sitten jo lunta maassa, noin 10 cm. Fasaanit ilmestyivät aamulla ruokaa etsimään. Rouva fasaani kävi nokkimassa pihlajan marjoja.

Kun tarkasti katsoo, saattaa juuri ja juuri havaita marjan nokassa

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Talvivalkosipulin istutusta

Olen istuttanut valkosipulin kynnet yleensä lokakuun puolivälissä. Tämän viikon pakkaset saivat kuitenkin aikaan sen, että maa oli pinnalta jo kohmeessa. Mutta kun pinnan sai rikki, niin syvemmältä löytyi sulaa maata.


Kuudesta valkosipulista irrottelin ensin kynnet erilleen. Kynsiä kertyi viitisenkymmentä kappaletta. Tästä valkosipulista en tiedä, että mikä on kannaltaan. Luulen kuitenkin, että kyseessä on Aleksanda, joka on hyvin yleinen kanta.


Istutustapani on, että tökkään etusormella kolon maahan ja työnnän sitten kynnen multaan. Menee silloin vajaan 10 cm:n syvyyteen. Lopuksi peittelen mullalla.


Täällä valkosipulin kynnet nyt sitten köllöttävät. Jospa sieltä keväällä jotain nousisi.


Kasvimaalla sinnittelee vielä lehtikaali


ja purjot, joita en ehtinyt ennen pakkasia nostaa. Purjo kyllä sietää pientä pakkasta, mutta onkohan vajaan 10 asteen pakkaset jo liikaa?


Pitää nostaa ja katsoa miltä näyttävät. Sittenpä satokausi onkin tältä syksyltä ohi. Hyvä niin, saa puutarhailija vähän levähtää niin jaksaa uudella innolla keväällä taas kylvää ja istuttaa.


lauantai 11. lokakuuta 2014

Voihan tyrni

Meillä on kolme tyrnipensasta, siis kaksi tyttötyrniä ja yksi poikatyrni. Ovat olleet jo muutaman vuoden. Viime syksynä niihin tuli jonkin verran marjoja, mutta linnut kerkesivät ensin apajille. Tänä syksynä tuli toiseen tyttöpensaaseen jo ihan mukavasti satoa. Ja suojasin ajoissa verkoilla.

 

Mutta  marjojen keräämistä vetkuttelin liian pitkään ja se kostautui, sillä marjat tahtoi purskahdella rikki poimittaessa. Ja sitä voi todellakin sanoa poimimiseksi; marjat pitää ottaa yksi kerrallaan ja nykäistä irti oksasta, ei lähde ihan riipaisemalla. Ja piikkejäkin pensaassa on; kädet on naarmuilla poimintaurakan jälkeen. Tietääkö kukaan, voisikohan piikit poistaa pensaasta? Onko poistamisesta jotain haittaa kasville?

Superterveellisiä ovat nämä pohjolan pikku "appelsiinit".  Mutta kerääminen saisi olla helpompaa ja maku miellyttävämpi.

Parin tunnin keräämisen jälkeen saalis oli tämä. Pari litraa marjoja. Ja sitten kysymys, mitähän näistä voisi tehdä?

Kahden päivän saalis 2 x tämä määrä
Seikkailtuani tyrnin nettimaailmassa  tulin siihen tulokseen, että soseutan nämä tehosekoittimessa. Tuli kuitenkin mehua eikä sosetta. Siivilöin mehun sitten erikseen ja pakastin sen jääpalapusseissa. Ja mäskistä leivoin sitten sämpylöitä.

Tämä kesä/syksy onkin ollut jännä siinä mielessä, että satoa on tullut uusista lajeista (omena, aronia, tyrni) ihan säilöttäväksi asti ja on pitänyt miettiä niiden säilöntäkeinoja.


lauantai 4. lokakuuta 2014

Kasvihuoneen tyhjennystä ja muuta keräilyä

Tällä viikolla tyhjensin kasvihuoneen lähes kokonaan.
Vielä oli jonkin verran kerättävää.
Keräsin pois kypsät ja vähänkin värittyneet tomaatit ja paprikat, sekä mansikat.  Jätin raa'an vihreät huoneeseen, saavat siellä nyt pärjäillä itsekseen. Enää ei ole tarkoitus lämmittää. Muutamina öinä olen laittanut lämmitystä, kun on ollut pakkasta luvassa. Lämmittimenä olen käyttänyt pientä lämpöpuhallinta, jonka olen ajastanut kellokytkimellä.

Paprikoita: Californian Wonder ja paprikan siemenistä kasvatetut.
Kirsikkatomaatit: vas. Sweet Baby ja oik. Black Cherry.
Luumutomaatti Olivade ja kirsikkatomaatti Ildi (kelt.). Sekä amppelimansikoita.
 Suosikkini on Black Cherry, makeita ovat myös Sweet Baby ja Ildi.


Viikolla keräsin myös marja-aronioita. Meillä on yksi pensas ja nyt tuli ihan mukavasti satoa. Marjat ovat kyllä maultaan karvaita, niitä ei oikein sellaisenaan syö.

 

Tein marjoista omenoiden kans sosetta ja ensimmäisen kerran kokeilin myös marjojen kuivausta.  Kuivaaminen onnistui ihan hyvin, vaikka aikaa siinä meni.

 Superfoodia; sisältää paljon mm. vitamiineja ja flavonoideja.


Ennen pakkasia keräsin myös keijunmekon siemeniä.


Keijunmekon siemenkota löytyy hameen alta.

Hauskannäköisiä pallukoita :)

Siemenet ovat pallukan sisällä, josta ne voi rapistella irti kuivatuksen jälkeen.