sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Hyötytaimia

Olen koittanut hakea tomaateille sopivaa kylvöajankohtaa, jotta eivät kerkeäisi kasvaa liian pitkiksi hujopeiksi.  Kaksi vuotta sitten kylvin tomaatit 9.3. ja ehtivät kasvaa pitkiksi roikaleiksi. Seuraavana vuonna myöhästytin kylvöä 15.3. saakka ja kasvoivat silti yhä pitkiksi ja honteloiksi.

Tänä vuonna päätin myöhästyttää lisää, mutta en jaksanut odottaa pitempään kuin 18.3., jolloinka sitten kylvin tomaatit. Nyt tomaatinalut ovat lisäksi viileämmässä huoneessa. Lämpötilan voi pitää matalammalla, koska huoneelle ei ole tällä hetkellä asumiskäyttöä.



Tomaatti tarvitsee 8-10 viikon taimikasvatusajan.  10 viikkoa täyttyy toukokuun lopulla, joten jospa ehtivät kasvaa, vaikka vielä pieniä ovatkin.


Paprikat kylvin 28.2. Tämä on minusta aika sopiva kylvöajankohta. Viime vuonna kylvin samaan aikaan, ja muuttohetkellä kasvihuoneeseen taimissa oli jo muutamia raakileen alkuja.  Paprikat ovat kasvutavaltaan tanakampia kuin tomaatit ja eivät veny samalla tavalla pituutta.



Purjoa kylvin 19.2.  Nämä ovat vieläkin hentoisia heiniä,  jospa siitä vahvistuisivat.  Ovat myös viileässä huoneessa tomaattien kanssa.



Löysin siemenkätköistä sitruunabasilikan ja sitruunamelissan siemeniä, nämä laitan multiin tänään. Helmikuun alussa kylvin rosmariinia, mutta mitään ei näy vieläkään. Pidin erään ohjeen mukaan kylvöstä 2 viikkoa kylmässä (talvetushuoneessa),  mutta ei siitäkään ollut apua. Olisi mukava tietää, onko joku saanut rosmariinin itämään, millä keinoin?



Viime yönä  oli taianomainen tunnelma, kun revontulet loimottivat taivaalla ja joutsenet tööttäilivät. Otin revontulista kuviakin, mutta normikameralla olivat pimeyttä täynnä. Mutta kaunista oli ulkona.

8 kommenttia:

  1. Hyvässä kasvussa ovat taimesi. Niistä saat sitten kesällä paljon iloa. - Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että satoa tulisi ja ajoissa, olispa nyt lämmin kesä.

      Poista
  2. Hyvännäköisiä taimia! Näyttäisi olevan monta lajiketta tomaatteja? Kylvin tänä vuonna ensimmäistä kertaa tomaatteja ja ne ovat kaikki samaa sarjaa eli Moneymakeria, saa nähdä miten sen kasvatus sujuu ensikertalaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt onkin poikkeavan paljon eri lajikkeita, kun hankin netin kautta oudompiakin. Lisäksi on kahta minun lempparia, Black Cherry ja Sungold. Tomaatin kasvatus on aika helppoa, varmaan pääset maistelemaan omia tomskuja.

      Poista
  3. Minäkin myöhästytin tomaatteja tänä vuonna, kylvin vasta perjantaina. Paprikat ja chilit kylvin jo helmikuussa. Ihan kuin viime vuonnakin ja niistä tuli hyvät taimet ja runsas sato. Tomaattien kanssa kävi honkkelot, koska en malttanut odottaa kylvöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla varsinkin tomaattien oikea kylvöaika on ollut hakusessa, koska en halua honteloita hujoppeja ja toisaalta olis hyvä olla siinä mallissa, että satoakin sais ajoissa. Saapa nähdä miten tämä kylvö etenee...

      Poista
  4. Hienoja taimia! Viileä oma huone kasvatuksille kuulostaa mahtavalta. Tilanahtaus ja valonpuute taitavat olla yleisiä ongelmia, joiden kanssa me kotitarhurit saamme painia. Inhoan honteloita taimia, joten olen hommannut kasvivaloja, auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näinhän se on, että ikkunoiden lukumäärä määrää sen, paljonko taimia voi kasvattaa. Oikeasta lisävalosta olis kyllä apua.

      Poista