torstai 13. lokakuuta 2016

Yhteenveto kesän tomaateista

Tänä kesänä oli siis kokeilussa kuusi uutta tomaattilajiketta.

Pensastomaatti 'Wippersnapper' alkoi ensimmäisenä tuottamaan satoa, ensimmäiset kypsät tomaatit ilmestyivät elokuun puolella.  Tämä onkin aikainen lajike. 'Wippersnapperia' voi kasvattaa vaikkapa astiassa. Oksia tuin varmuuden vuoksi kepeillä, etteivät repeä hedelmien painosta.

'Wippersnapper': kuva otettu 8.9., johon aikaan sato oli parhaimmillaan.

Hedelmät eivät ole kovin makeita, mutta ovat hyviä esim. salaateissa.  Kaikki tomaatit kerkesivät kypsyä kasvihuoneessa. Tätä kasvatan ensi kesänäkin, sadon aikaisuus on iso plussa.


'Estonian Yellow Cherry'  on keltainen kirsikkatomaatti.  Kukkia oli suunnattoman paljon ja kukintavaiheessa poistinkin kukkia, mutta silti hedelmiä oli ihan ryppäinä.  Näiden maku on minusta aika mieto.

'Estonian Yellow Cherry': kuva otettu 14.9.

Nämäkin kerkesivät kypsyä kasvihuoneessa, joten tämäkin on ensi kesän kasvatuslistalla.  'Estonian Yellow Cherry' muistuttaa kasvutavaltaan 'Ildiä', jota minulla on aiemmin ollut.


Villitomaatin kehitystä odotin mielenkiinnolla. Mutta eipä tämä minusta ollut tavallista kirsikkatomaattia kummempi. Kukkaterttuja tuli harvakseltaan. Hedelmät ovat kirkkaanpunaisia ja minusta ihan tavallisen makuisia, kerkesivät kypsyä kasvihuoneessa.

Villitomaatti: kuva otettu 12.9.
Odotin, että tässä olisi ollut nimensä mukaisesti jotain villiä, vaikkapa kasvutavassa tai hedelmien maussa jotain erikoista, mutta ei.  Tämän kasvatus päättyy tähän.


Tästä tykkäsin; 'De Barao Black' on vähän myöhäisempi lajike. Hedelmät ovat noin luumunkokoisia, maukkaita. Tätä on myös hyvä leikata.

'De Barao Black': kuva otettu 4.10.

Muutaman tomaatin jouduin tuomaan sisälle kypsymään. Tätä tulee olemaan myös ensi kesänä.


Pienen pettymyksen tuotti 'Purple Russian'. Hyvänkokoisia hedelmiä kehittyi kyllä runsaasti, mutta osaan tuli hometta, eikä maku ollut kummoinen. 'Purple Russian' kasvoi kasvihuoneen perällä, joten sai vähemmän valoa kuin kanssasisaret, ehkä tälläkin oli vaikutuksensa.

'Purple russian': kuva otettu 4.10.

Loput jouduin tuomaan sisälle kypsymään. Odotin tältä tomaatilta enemmän. Tätä voisin vielä testata uudestaan jonakin kesänä. Plussaa, että on rutonkestävä.


Keltaisia isoja tomaatteja tuottava 'Wapsipinicon Peach' on myöhäinen lajike. Lähes kaikki tomaatit jouduin tuomaan sisälle kypsymään. Ovat hyvin haaleankeltaisia ja maku on tosi mieto. Tämä ei pääse jatkoon.

'Wapsipinicon Peach': kuva otettu 12.10.


Ovatkohan kaikki keltaiset tomaatit miedon makuisia? Minusta tomaatissa pitää olla makua.

Makua löytyy tutuissa 'Sungoldissa'


 ja 'Black Cherryssä'.


Nämä pääsevät ehdottomasti jatkoon ensi kesänäkin. Harmi vain, että ainakin minulla nämä molemmat tekevät aika harvakseen terttuja. Varsinkin 'Sungold' tuotti vähän hedelmiä, mutta sen maku on niin hyvä (makea), että sitä pitää joka kesä olla.
Olisko teillä ehdottaa hyviä lajikkeita, joita kannattaa kokeilla?

Tänä kesänä kokeilin myös ensimmäistä kertaa kananmunakuorimursketta tomaateille mullan seassa.  En osaa oikein sanoa, että oliko hyötyä, mutta latvamätää ei kyllä ollut kuin ihan parissa tomaatissa. Latvamätä johtuu kalsiumin puutteesta ja kananmunankuorista irtoaa kalsiumia tomaattien ravinteeksi. Munien keräämisen aloitin vasta talvella, joten mursketta ei ehtinyt kertyä kovin paljon. Nyt on kananmunankuorien keräys jo aloitettu ensi kesää varten.
Tämmöinen oli tämä tomaattikesä.


17 kommenttia:

  1. Tuo kanamunakikka on ihan uusi minulle. Ja munankuoria piisaa - yleensä syötän ne uudelleen pakattaviksi kanoille, mutta ylijäämääkin piisaa. Vinkki poimittu käyttöön ensi kaudelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorimurske tekee mullan myös ilmavammaksi. Hyvä kierrätystuote :)

      Poista
  2. Kiva katsaus ja vertailu eri tomaattilajikkeista.
    Minulla kasvihuonetomaatti 'Sparta' FI tuotti hyvän sadon. Kirsikkatomaateista ensi vuonna kasvatukseen menee 'Gardeners Dilight' ja 'Supersweet 100'FI.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Gardeners Delight' onkin tuttu nimi, en ole kylläkään koskaan kasvattanut sitä, sitä pitäisikin kokeilla. 'Supersweet' kuulostaa herkulliselta!

      Poista
  3. Kiva, että jäät tomaattikokemuksesi meillekin, sillä vinkit ovat aina tervetulleita. Minulla oli 'Gardeners Delightiä', 'Ildiä', 'Tigarellaa' ja paria muuta taimitarhalta hankittua, joiden nimet meni sekaisin (ovat kyllä tallessa). Parhaiten pärjäsi pensaskirsikkatomaatti (kaivan nimen esiin kevättä varten), joka oli todella tuottoisa ja maukas.
    Täytyypä kerätä kananmunankuoret talteen. Nyt murskaan ne ja vien kompostiin. Yhtä hyvin voin laittaa johonkin purkkiin kevättä varten. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, yläbannerisi on upea!

      Poista
    2. 'Tigarellasta' oli joku muistikuva, joten kurkkasin netistä ja olihan se tämä raidallinen tomaatti. Sanottiin myös aikaiseksi, tätäkin voisi kokeilla.

      "Sokerihuurrettuja" ruusunmarjoja, kiitos Between.

      Poista
  4. Hyvä ja erittäin mielenkiintoinen postaus, näitä juttuja pitäisi kyllä laittaa korvan taa ensi kesää ajatellen. Minä en taida laittaa enää keltaisia tomaatteja ensi vuonna, tuntuu että ne ovat maultaan miedompia kaikki.. Sungold on hyvä lajike, tuon wippersnapperin nimen otan myös muistiin, kuulostaa hyvältä. On kyllä mukava lukea eri kokemuksia erilaisista lajikkeista. Siemenpusseissa kuitenkin lukee kaikkien kohdalla "maukas" mutta kokeilemalla se oma suosikki löytyy. Tuo kananmunan kuorien vinkki on mainio, mutta meilläkin ne murskataan Allin ja Nupun munantekotarpeiksi. Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaattilajikkeita lienee vaikka kuinka....kuinkahan paljon oikein lieneekään? Välillä on mukava kokeilla jotain uutta ja saattaakin löytyä uusi lempilajike.

      Poista
  5. Minäkin panen muistiin lajikkeita ja kuoriniksin.
    Siemeniä on kyllä odottamassa -ja kuoretkin ovat menneet naapurin kanoille.

    VastaaPoista
  6. Hyvä yhteenveto. Melkoinen määrä tomaatteja 'Estonian Yellow Cherryssa'!
    Minulla oli tänä vuonna vain 'Moneymakeria', jonka hedelmistä maistuivat yllättäen parhaimmilta ne, jotka toin vihreinä sisälle kypsymään. Kuori oli pehmeämpää ja maku parempaa kuin kasvihuoneessa kypsyneillä tomaateilla, outoa kyllä. Ensi vuonna aion kokeilla useampia lajikkeita ja tästä tulikin siihen hyviä vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus minullakin ollut 'Moneymakeria', mutta nykyään näyn kallistuvan enemmän kirsikkatomaattien suuntaan. Ovat sopivia suupaloja.

      Poista
  7. Onpa tomaatti poikineen. Hieno sato sinulla ja käteviä "kikkoja".

    VastaaPoista
  8. Piti kommentoida tähän kivaan postaukseen jo aikapäivää sitten, mutta meinasi tässä syysloman huiskeissa jäädä. Kiva vaihtaa kokemuksia erilaisista lajikkeista.
    Myös yksi minun vakiosuosikkejani on kauniin raidallinen Tigerella; on hyvin varma, melko runsassatoinen, taudinkestävä ja hyvänmakuinen. Toinen aina varma on perustomaatti Tanskan vienti. Monenlaisia kokeiluja on tullut tehtyä, mutta harva lajike on jäänyt vakkarikasvatukseen. Tämän kesän kirsikkatomaattikokeiluista ei taida jäädä mikään, kaikki olivat aika heikkosatoisia.
    Keltaisista tomaateista tykkään myös, ne ovat kiva väriläiskä tomaattitarjottimella.
    Sungoldia en ole vielä kokeillut, sitä kehutaan paljon. Laitan tähän vielä linkin yhteen juttuuni, missä kerron eri tomaattilajikkeista: http://parastapuutarhasta.blogspot.fi/2014/05/ti-erilaisista-tomaattilajikkeista.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan kokeilla tuota 'Tigerellaa' ensi kesänä. Käynpä tuossa mainitsemassasi linkissä tutkimusmatkalla :) Kiva kun piipahdit blogissani.

      Poista