torstai 1. kesäkuuta 2017

Ei tule kesää, ei

Kesäkuun ensimmäinen päivä ja taivaalta on tullut rakeita ja räntää. Lisäksi kolea tuuli ja vain muutama lämpöaste, huh!

Raekuuroja tuli tänään useaan otteeseen. Yksi scilla on laajentanut reviiriään kauas nurmikoille. Toivon scillojen vähitellen  leviävän siniseksi kukkamereksi....


Välillä aurinko pilkisteli. Tuomi on heleävihreä, normaalisti tuomi on ollut valkoisten kukintojen hunnuttama näihin aikoihin.


Muutama narsissi on avannut kukkansa.  Kuvasin nämä otokset ikkunan läpi, kun en tarennut pihalle lähteä.


Nämä narsissit sen sijaan ovat kukkineet jo parin viikon ajan. Hyvin ovat kestäneet koleuden ja pikkupakkaset.


Samasssa pussissa oli sekä valko- että keltakukkaisia sipuleita.

Istutin nämä viime marraskuussa ruukkuun. Olivat viimeisiä alesipuleita, joita minulla on tapana keräillä löytölaareista.



Kesä, tule jo!

10 kommenttia:

  1. Onhan tämä jo aika kamalaa. Mulla on pihahommat ja kylvätyöt ihan vaiheessa. Eilen ja tänään olen ollut ihan vain sisällä. Ei tuo ulkoilma nyt yhtään houkuttele, vaikka aurinkokin paistaisi.
    Itsekin autoilin tänään räntäsateessa :(

    Minullakin on juuri samoja alenarsisseja kukkimassa. Sain ne naapurilta joulukuussa ja ne talvehtivat ruukuissa kellarissa. Jotain iloa tähän ankeaan alkukesään sentään.

    Kesää minäkin odottelen, mutta kyllä puutarhainto on melkoisesti latistunut näissä toukokuun tuulissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole juuri minäkään pihalla puuhaillut. Jos/kun lämpimät säät koittaa, niin kiirettä pukkaa... Kasvit ovat vielä hengissä kasvarissa lämmittimen ansiosta.

      Poista
  2. Jos tästä kylmyydestä jotain positiivista voi löytää, niin ainakaan ei tule hiki ulkohommissa. Jos siis muuten pysyy kuivana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eipä hikeä pukkaa. Aina löytyy jotain positiivistakin...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Sekin hyvä puoli tästä on, että tuholaisöttiäisiäkin on varmaan vähemmän. Toisaalta taas, onko lintujen poikasille evästä??

      Poista
  4. Vilpoista riittää...rakeita tuli siis teilläkin! Ei tosiaan tule hiki pihahommiaa nyt, mutta toivotaan että kelit alkaisivat lämmetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelien lämpenemistä on tosiaankin ooteltu, jospa se nyt sitten vihdoin ensi viikolla tapahtuu...

      Poista
  5. Nyt se tuli katso ulos ikkunasta. Minä lähden puutarha hommiin. Minä laitan myös kellariin ruukkuihin syksyllä sipuleita.

    VastaaPoista