keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Tomaatit ämpäreihin

Tänään istutin tomaatintaimet ämpäreihin, olivat totutelleet kasvihuonelämään jo pari viikkoa.  Katsoin viime vuoden tomskutilannetta tähän aikaan ja olin vienyt tomaatit vasta kasvihuoneeseen 22.5. Elikkä etuajassa nyt ollaan.

Istutukseen käytin Biolanin turvemultaa ja hieman lannoitteeksi kanankakkarakeita. Ei liikaa, ettei latva ja lehdet ala sykertyä.


Laitoin ämpärin pohjalle hiukan multaa ja sitten taimen. Taimi tuli istutettua näin n. 30 cm syvempään. Tällä tavalla saa honteloa vartta upotettua ja taimi tulee tukevasti multaan. Silti jouduin vielä sitomaan taimen tukikeppiin näin alussa ja myöhemmin kasvihuoneessa kierrän narua varren ympärille.

Istutuksen yhteydessä poistin myös varkaat, joukossa muutama jo isoksi  kasvanut.



Melkein kaikissa taimissa oli ensimmäiset kukat auki.



Istutus suoritettu; kolmetoista tomaattiämpäriä ja seitsemää lajiketta:
'Sungold', 'Black Cherry', 'Ildi', 'Sweetbaby', 'Indigo Rose', 'Gardeners Delight' ja 'Supersweet'.
Kolme viimeistä ovat kiertäneestä siemenkirjeestä. Mielenkiinnolla odotan millaisia tomaatteja 'Indigo Rose' tekee.


Vielä jäi istuttamatta pensastomaatti 'Wippersnapper', pitää hankkia lisää multaa.

Tästä voi tulla hyvä tomaattikesä, jos vain kesästä tulisi myös lämmin.  Toukokuu onkin ollut ennätyslämmin.

6 kommenttia:

  1. Ihania puuhia. Ollaankin oltu molemmat ihan tomaatti-taivaassa tänään :) Toivotaan super hyvää satovuotta :)

    VastaaPoista
  2. Minullakin on yhden tomaatintaimen istutus ruukkuun . Olen noviisi tässä asiassa . Hyvä vinkki istuttaa se syvemmälle . Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syvään istutettu tomaatti kasvattaa juuria myös mullan alle jääneeseen varteen. Kiva jos jutusta oli hyötyä.

      Poista
  3. Ensimmäistä kertaa kasvatin tuota Supersweet -lajiketta. Jännä nähdä millaisen sadon se antaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin Supersweetiä kasvaa nyt ensimmäistä kertaa. Nimi ainakin lupaa hyvää.

      Poista