keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Viimeiset syyspuuhat

Tänään oli aurinkoinen ja suhtkoht lämmin päivä, joten päätin tehdä viimeiset syyshommat.


Istutin valkosipulin kynnet.

Kesän valkosipulisato oli ihan hyvä, vaikka lannoitus unohtui ja en jaksanut 
kastellakaan. Ruohosilppua kuitenkin laitoin. 



Amppelimansikat poistin amppeleista ja istutin kasvimaahan talven ajaksi.



Kasvimaalla kasvaa vielä lehtikaalta.

Tänä kesänä lehtikaalin kasvatus ei oikein onnistunut. Puput pistelivät poskeen suuren osan lehdistä. Sen jälkeen laitoin verkon ympärille ja kyllä tästä nyt jonkin verran saa lehtiä kuivattavaksi. Kuivauksen jälkeen hienonnan ja käytän sitten vähän kaikkeen.



Haravoin myös enimmät lehdet ja verkotin muutaman pensaan. Omenapuut ovat saaneet suojauksen jo aikaisemmin. Kylvin vielä siemenkirjeestä saatuja kylmäkäsittelyn tarvitsevia siemeniä. Vielä jäi tavaroiden keruuta ja järjestelyhommia, mutta kylläpä talvi saa nyt tulla.


Pihalta löytyi vielä kukkiakin.

Maurinmalvat ovat vielä hengissä terassille nostetussa ruukussa.



Muutama itsekylväytynyt orvokki kukkii kukkapenkissä.



Pensashanhikki 'Goldfinger' jaksaa kukkia.



Ja löytyipä yksinäinen siperianunikkokin.



10 kommenttia:

  1. Sinulla on syyshommat hyvällä mallilla. Minun lehtikaalisatoni meni tänä kesänä täysin pieleen. Kaalikoit tekivät lehdistä pitsimallisia ja kuivuus hoiti loput. Aiempina kesinä sato on ollut melkoinen, joten näin tällä kertaa. Ukkokulta istutti valkosipulit pari päivää sitten. Toivottavasti saamme satoa, niin te kuin mekin.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosipuli on aika varma, eiköhän satoa tule ainakin jonkin verran :)
      Leppoisaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Although being in the fall you still have beautiful flowers. I loved the pansy, it's so beautiful.
    All the best
    Maria

    VastaaPoista
  3. Meilläkin syystyöt alkavat olla pikku hiljaa loppusuoralla. Tänään leikkasin vielä viimeisiä havuja.
    Mukavaa loppuviikkoa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi saa tulla pikkuhiljaa...
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Minäkin kylvin valkosipulit vaikka sato meni viimeksi ihan mönkään. Kaalit sensiaan tuottivat minulla melko hyvän sadon. Minä kuivaan myös sitä. Amppeli mansikat on hyvä keksintö istuttaa maahan talveksi. Pikkuhiljaa kai tässä ollaan loppusuoralla puutarhan suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ensi keväänä puuhastellaan taas puutarhassa :)

      Poista
  5. Ihanaa että vielä lokakuun lopussa löytyy kukkia puutarhasta!

    VastaaPoista