Tämä tulitikkukaktus (korallikaktus) on ollut minulla vuosia. Tytär sai aikoinaan piskuisen tulitikkukaktuksen joulun aikaan, se oli osa joulukoristetta.
Pienesti tämä on kukkinut kerran ennenkin, viime kevät taisi jäädä väliin.
Tulitikkukaktus on kasville osuva nimi; tikuista rakennettu 😁
Kukat ovat pieniä, noin 1,5 cm:n pituisia ja aika vaatimattoman näköisiä.
Mutta kivannäköinen kukkiessaan 💛
Hienoa, että olet saanut korallikaktuksen kukkimaan ja vieläpä kaksi kertaa. Enpä edes tiennyt, että se yleensä edes kukkii. 😊
VastaaPoistaMinäkin yllätyin, kun ensi kertaa kukki😀
PoistaEnsimmäisen kerran näen tuon kaktuksen kukkivan. Vaatimattomuudessaankin viehättävä.
VastaaPoistaOn se hauskalla tavalla nätti😀
PoistaHatiora tarvitsee kylmäkäsittelyn ,että kukkii. Pidän syksyllä parvekkeella, kun viilenee(ei pakkasella) ja jonkun ajan päästä tulee kukkia.
Poista👍😊
PoistaAikas erikoinen, mutta kivan oloinen kasvi. Siellä on viherpeukku kohdillaan :)
VastaaPoistaNo, en oikeastaan tiedä miten tulitikkukaktusta hoidetaan, vettä olen antanut joskus ja lannoittanut kun muistanut 😁
PoistaMinulla on myös tuo kaktus ja todella iso sellainen mutta koskaan ei ole kukkinut. Kiva kun laitoit kuvia sen kukinnasta .
VastaaPoistaEhkä hän vielä joskus yllättää👍
PoistaOle hyvä.