keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Jäähyväiset blogille

Olen pitänyt blogia ... oho, jo 7 vuotta.  Kyllä se aika kuluu huomaamatta.


Koristearonia

Mietiskelin pitkään, että osaisinkohan minäkin alkaa pitämään blogia.
Vähän pelonsekaisin tuntein tein ensimmäisen postaukseni tammikuussa 2014. Alkuun innoistus oli valtava ja postauksia syntyi.


Verhoangervo

Mutta elämä kulkee ja muuttuu matkan varrella. Olen saanut muuta ajateltavaa; minulla todettiin vakava, loppuelämää varjostava sairaus jokin aika sitten. Alkuun koitin sinnitellä blogin kanssa ja se saikin välillä ajatukset muualle. Mutta nyt on alkanut tuntua siltä, että bloggailusta on kadonnut se kipinä, jota tarvitaan, että jaksaa kirjoitella.


Vaahtera

Minun ajatukseni askartelevat lähinnä sairauteeni liittyvissä asioissa; sopeutumista uusiin haasteisiin. Pystyn puuhastelemaan puutarhassa ja se tuokin lohtua ja on hyvää terapiaa sekä kropalle että mielelle. Mutta olen huomannut, että en ole niin voimissani kuin ennen ja puutarhanhoito tulee varmaankin muuttumaan vähemmän toimeliaaksi.


Juhannusruusu

Tämä blogiaika on ollut antoisaa ja täällä olen tavannut ihania, samanhenkisiä  puutarhailuun hullaantuneita 💚.


Keijunmekko

Voikaa hyvin!

 

12 kommenttia:

  1. Näin se elämä kuljettaa, eikä aina mieluisaan suuntaan. Kiitos vuosista täällä blogimaailmassa ja todellakin kaikkea hyvää tästä eteenpäin <3

    VastaaPoista
  2. Voimia ja kaikkea hyvää. Toivon, että pärjäät mahdollisimman hyvävointisena sairauden kanssa tai sairaudesta huolimatta.

    VastaaPoista
  3. Toivon sinulle paljon voimia taistelussa sairauden kanssa ja runsaasti hyviä hetkiä kantamaan eteenpäin. Lämmin kiitos jakamistasi hetkistä blogissa.

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia kaikista blogivuosista. Paljon voimia sinulle kamppailussa sairautta vastaan ja kaikkea mahdollista hyvää myös elämässä eteenpäin.

    VastaaPoista
  5. Elämä tuo eteemme yllätyksiä, eikä aina suinkaan iloisia... Voimia sinulle ja valoisia päiviä sairautesi lomaan. Kiitos blogituttavuudesta!

    VastaaPoista
  6. Voimia ja uskallusta sairauteen sopeutumiseen. Toivottavasti puutarha antaa sinulle iloa jatkossakin, vaikka siitä kirjoittaminen ei enää mielekästä olekaan. Kiitos vuosien bloggaamisesta!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kannustavista kommenteista! On ollut ihanaa tutustua teihin ja puutarhoihinne 🥰 🍅🌺🌲🌱

    VastaaPoista
  8. Lämmin kiitos blogistasi! Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia sairauden kanssa elämiseen!

    VastaaPoista
  9. Kiitos sinulle tästä matkasta minkä sain kulkea vierelläsi tämän blogin pitämisen myötä. Voimia sinulle. ❤

    VastaaPoista