sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Pajusiili ja ihan oikeakin

Syksyn tullen minulla on tapana harrastaa jonkin verran pajunpunontaa. En osaa oikeaa pajunpunontatekniikkaa vaan käytän ns. kaaospunontaa, jossa pajuja punotaan sikin sokin sinne tänne.

Viime syksynä aloitin pajusiilin teon ja nyt päätin sitten saada tämän valmiiksi, jotta siili pääsee pihalle kevään tullen.
Näin netissä oikealla pajunpunontatekniikalla tehdyn siilin ja halusin sitten kokeilla mitä sais aikaiseksi omalla tyylillä.


         


Tämä on siis tehty mutu- (minusta tuntuu) tekniikalla.

Ensin tein tällaisen munanmuotoisen kehikon, johon sitten punoin pajuja pohjaksi.







Sitten aloin täyttää tikuilla: ensin pohjaan pitempiä tikkuja vaakasuoraan vatsaksi











 ja sitten selkäpuolelle tikkuja pystyyn.


Tikut ensin kuivatin (tuoreet olis kuivuttuaan olleet liian löysässä). Jouduin silti käyttämään paikoitellen kuumaliimaa, jotta tikut pysyis paikoillaan.





Tästä tuli aika hyvänkokoinen siili, pienemmässä olis ollu vähemmän työtä.

Sitten vain pihalle kevään tullen.








Pikkusiili laatikossa uinumassa
Ja tässä sitten ihan oikea siili.

Tykkään siileistä ja niitä on kesäisin aina muutama kappale pihalla pyörinyt.

Viime syksynä kokeilin sitten ensimmäistä kertaa ruokintaa.

Ruokailemassa kävi kolme siiliä ja sitten lokakuussa löytyi vielä pikkusiili (kuvassa) ruokailukopista.

Se oli niin pieni, ettei olis luonnossa selvinnyt ja se pääsikin jatkohoitoon.

Pari yötä vietti meidän pesuhuoneessa.

Söpö kaveri.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti