lauantai 25. huhtikuuta 2015

Takapihan elämää

Kuluneella viikolla takapihalla oli monenlaista eläinnäytelmää.

 
Fasaaniherra käppäili pihamaalla ja pörhisteli höyheniään ja kuulutti "kuk-ko" tai jotain sinne päin.

Tapasi rouvan ja yritti tehdä tähän vaikutusta kallistamalla sulkansa häneen päin.

Sitten näytti toista puoltaan, mutta kosiskelumenot ei tehneet rouvaan tällä kertaa vaikutusta.

Kurren häntä vilahtaa.....

                                         .... kun hän lintumökkiin pujahtaa.                                                      Luulin, ettei hän pääse sieltä pois ja menin katsomaan  tilannetta, mutta vikkelästi lähti kun menin lähemmäs mökkiä.

Maassa oli joulukuusen jäljiltä kolo ja kurre noukki sinne kertyneitä auringonkukansiemeniä.

Uusia lintuvieraitakin kävi. Lintukirjaa selailemalla tulin siihen tulokseen, että olisivat vihervarpusia.

Pienoinen parvi oli nokkimassa lintulaudan alla. (kaikki eivät mahtuneet kuvaan)

Siilit ovat myös heränneet talvihorroksestaan. Kaksi näin, mutta yhden sain iltahämärässä kuvattua, kun hän etsi touhukkaasti ruokaa.

Tässä harakat härnäävät naapurin kissaa. Kissa oli nöyränä ja yritti hiipiä vähin äänin tilanteesta, mutta harakat piirittivät uudelleen kissapoloisen.

Luonto herää kaikin puolin eloon ja mukava on seurata kevään etenemistä niin kasvi- kuin eläinpuolellakin. Rentouttavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Luontoa on aina kiva seurata ja etenkin eläinten touhut ovat kiinnostavia. Siiliä en ole vielä tavannut tänä keväänä, mutta kyllä semmoinenkin täällä liikkuu. Isäntä meinasi liiterissä kävellä sen päälle pari viikkoa sitten. Pihan fasaanikukko on kadonnut jonnekin, ehkä meni etsimään rouvia paremmilta apajilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto ja puutarha on kyllä jatkuvan ilon lähde.

      Poista
  2. Ihanaa elämää takapihalla! Tuollaisia vieraita ottaisin mielelläni meidänkin pihalle, mutta koirat pitävät huolen, ettei paljoa muita eläimiä meidän nurmella juoksentele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinten touhuja on kyllä mukava seurata :) Ja eläinkanta vähän vaihtelee vuodenaikojen mukaan.

      Poista
  3. On mukavia kuvia: elämää takapihalla.Hyvin olit päässyt fasaaniakin kuvaamaan. Mukavaa toukokuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Mukavaa toukokuuta sinullekin, päästään nyt todella pihahommiin :)

      Poista